Syyskuun ensimmäinen lauantai ja Työväenkirjallisuuden päivä ovat jälleen edessä. Tämän vuoden teemana on Muutosvoimat. Sadat kirjallisuuden ystävät saapuvat viidennentoista kerran Työväenmuseo Werstaalle tapaamaan toisiaan ja punnitsemaan kirjailijoiden roolia muutoksen tekijöinä. Keskustelua vauhdittaa lähes kuusikymmentä kirjailijaa, runoilijaa, poliitikkoa, kansalaisaktivistia ja näyttelijää.
Avajaispuheen Bertel-salissa pitää kello 11 kirjailija ja tapahtumakummi Anneli Kanto ja päivä päättyy Työväentalo-salissa tulevaisuustyöpajan antiin ja Jussi Lahtisen kokoaman näyttelyn ”Kerrottu luokka – 1970-luvun työläiskirjallisuus kuvin ja tekstein” avajaisiin.
Osallistujalle ainoan ongelman tuottaa valinnan vaikeus: päivän 30 esitystä, keskustelua ja muuta tapahtumaa toteutuvat rinnakkain eri saleissa, ja lisäksi on varattava aikaa kirjanäyttelylle, jossa on 34 näytteilleasettajaa ja myyjää. Lisäksi voisi tehdä mieli jossain välissä käydä koko päivän toimivassa runotyöpajassa luomassa oma tulevaisuusrunonsa.
Työväenkirjallisuuden määrittely on saanut uusia sävyjä
Työväenkirjallisuuden päivän koordinaattori Jussi Lahtisen väitöskirja Kerrottu luokka – pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus yhteiskunnallisten valta- ja vastakertomusten kentillä valmistui tammikuussa. Vasen Kaista peräsi Lahtiselta kaksi vuotta sitten Työväenkirjallisuuden päivän haastattelussa vastausta kysymykseen, mitä se työväenkirjallisuus sitten on. Miten se poikkeaa työläiskirjallisuudesta tai rahvaan, proletariaatin tai köyhälistön kirjallisuudesta? Lahtinen vastasi:
– Työläiskirjallisuudelle on Suomen kontekstissa klassinen, Raoul Palmgrenin väitöskirjassa esitetty määritelmä. Tiivistettynä siinä on kyse työläistaustaisesta kirjoittajasta, joka on saanut kirjoittamiselleen raamit sosiaalisesta asemastaan, työstään ja aatemaailmastaan. Työväenkirjallisuuden on joskus ajateltu olevan laajempi käsite, se kattaa myös sen kirjallisuuden, jota työväki lukee. Yhtä kaikki, työväenkirjallisuudessa työväki on keskeinen toimija, yhteiskunnallisella asemalla on tarinankerronnassa tärkeä rooli.
– Luokkien luultiin 1970-luvun jälkeen jo hävinneen kirjallisuudesta ja yhteiskunnasta, mutta niin ei lopulta käynytkään. Tämän voi nähdä hyvin Työväenkirjallisuuden päivän ohjelmastakin. Mukana on tämän päivän työväestä kertovia kirjailijoita, ja monet ohjelmanumerot pohtivat tulevaisuutta, painotti Lahtinen haastattelun lopuksi.
Lahtinen valmisteli tuolloin tutkimustaan. Nyt kun väitöskirja on valmis kysyimme, onko Lahtisen määritelmä edelleen täysin sama, vai onko se saanut uusia piirteitä. Jussi Lahtinen vastaa:
– Väittelin tosiaan tammikuussa 2025 pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuudesta Tampereen yliopistossa. Väitösprosessin lopussa työläiskirjallisuuden määritelmä alkoi ajattelussani nyansoitua ja tietyllä tavalla erkaantua edellä mainitusta Palmgrenista. Raoul Palmgrenin tiukasta kirjailijan alkuperään, elämänpiiriin ja aatemaailmaan kiinnittynyt näkökanta sopii hyvin hänen oman tutkimuskohteensa, vanhan työväenliikkeen kirjailijoiden luokitteluun. Myöhemmän kirjallisuuden kohdalla määritelmä ehkä kaventaa liiaksi katsantokantaa.
– Mielestäni työläiskirjallisuus on hedelmällinen käsite, kun se ymmärretään laveasti näkökulmana tai katsantokantana. Toisin sanoen työläiskirjallisuudeksi on mahdollista lukea kaikkea sitä kirjallisuutta, joka on yksinkertaisesti kirjoitettu työväenluokkaisesta näkökulmasta käsin. Näin työläiskirjallisuus asemoituu perinteiseen luokka-ajatteluun: sitä ei kirjoiteta yläluokan tai keskiluokan perspektiivistä, vaan näiden sivulta tai täysin ulkopuolelta. Näin työläiskirjallisuus kuin itsestään haastaa vallitsevaa keskiluokkaista ajattelutapaa ja valtajulkisuutta. Tämäntapaisen kirjallisuuden tunnistaminen on mielestäni mielenkiintoista Suomessa, jota vielä hetki sitten pidettiin ”me olemme kaikki keskiluokkaa” -mantran malliesimerkkinä.
Kerrottu luokka -näyttely Työväenmuseo Werstaalla
Yhteisögalleria Komuutissa on esillä Jussi Lahtisen kokoama näyttely, joka perustuu edellämainittuun väitöskirjaan. Näyttelyssä kirjailijat kuten Hannu Salama, Pirkko Saisio, Lassi Sinkkonen, Samuli Paronen, Anneli Toijala ja Alpo Ruuth edustavat suomalaista yhteiskuntaa monimuotoisempana kuin se muistetaan. Näyttely on avoinna 19.10.2025 saakka.
Ehkäpä ei niinkään tekijöitä, piemminkin käynnistäjiä.
Tarvitsemme kipeästi asiaansa uskovia herätyssaarnaajia, jotta oikeistolaisen kuralammikon sameus poistuisi silmistämme.
Tarvitsemme kiihkeitä sydämiä kiiltäväposkisten Hankenista valmistuneiden pullahiirien sijaan ! Sydämiä, jotka uskovat omaan asiaansa yhtä lujasti kuin pahamaineinen Goebbels-vainaja aikoinaan.