Kuntien ja hyvinvointialueiden tulevan vuoden talouden suunnittelu on poliittisesti kaikkein kuumimmassa vaiheessaan näin lokakuisin. Pirkanmaan hyvinvointialueella ensi vuoden talous näyttää odotetusti erittäin kireältä. Lakisääteistä alijäämien kattamista varten hyvinvointialueen pitäisi löytää ensi vuodelle vielä miljoonakaupalla säästöjä jo tehtyjen ja suunniteltujen päälle. Sairaalapalvelujen isot yhteistoimintaneuvottelut käynnistettiin hiljattain juuri tästä syystä. Se on viimeinen palvelulinja, jossa YT:t olivat vielä käymättä.
Silti on hyvin pienestä kiinni, päästäänkö Pirhassa ylijäämäiseen tulokseen tämänhetkisen lain mukaisesti vuoden 2026 loppuun mennessä. Pelkään, että valtionvarainministeriön kuristusotteen takia valtuusto tuleekin päättämään sellaisista lyhyen tähtäimen leikkauksista, jotka säästävät ehkä ensi vuoden budjetissa pienen siivun, mutta näkyvät viimeistään vuonna 2027 palvelujen ruuhkautumisena ja lainvastaisen pitkinä hoitojonoina. Myöhemmin vaikutukset tietysti kertautuvat terveyserojen kasvaessa ja pahoinvoinnin kasautuessa.
Absurdin tästä tilanteesta tekee se, että Suomen hallitus valmistelee parhaillaan hyvinvointialueille mahdollisuutta hakea ja saada lisäaikaa alijäämien kattamiselle. Lain pitäisi tulla voimaan keväällä 2026. Pirhassa haetaan nyt siis väkisin säästöjä vain muutaman odottelukuukauden tähden – ehkä myös sellaisia säästöjä, joiden kielteiset vaikutukset ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin näkyvät vielä kymmenien vuosien päästä.
Näistä syistä vasemmistoliiton valtuustoryhmä on asettunut sille kannalle, että Pirhan tulisi mieluummin hakea lisäaikaa alijäämien kattamiselle kuin leikata palveluista, joiden saatavuus on jo valmiiksi heikkoa tai jotka on kohdennettu erityisen haavoittuville ihmisryhmille. Vammaiset, vanhukset sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujat ovat tällaisia erityisryhmiä, ja valitettavasti heistä monen palveluita on jo heikennetty aiemmin tehdyillä päätöksillä. Heidän puolestaan on nyt noustava kapinaan. Hyvinvointialuetta ohjaavien lakien ollessa ristiriidassa keskenään on valittava se vaihtoehto, joka varmistaa perustuslain mukaisten oikeuksien toteutumisen.
Pirhaa enemmän minua hirvittää silti muiden hyvinvointialueiden tilanne. Joillakin hyvinvointialueilla ollaan hyvin kaukana siitä, että viime vuosien alijäämät saataisiin katettua edes tämän vuosikymmenen aikana, puhumattakaan siitä, että se onnistuisi vain vuodessa. Pakon edessä tehdyt säästötoimet tulevat takuulla näkymään voimistuvana alueellisena eriytymisenä, jossa monet harvaan asutut alueet häviävät massiivisesti. Talouslukuina mitattuna Helsinki ja Länsi-Uusimaa lienevät ainoat voittajat, mutta nekin kamppailevat voimistuvien toiminnallisten ongelmien kanssa: esimerkiksi alueelliset sosioekonomiset erot Helsingin sisällä ovat vähintään yhtä suuria kuin kasvukaupunkien ja pienimpien maaseutukuntien välillä. Sitä haastetta on vaikea ratkoa rahallakaan, etenkin kun sinimusta hallitus tekee samaan aikaan kaikkensa tehdäkseen Suomen köyhistä yhä köyhempiä.
Pirhan ensi vuoden talouden suunnittelussa on oikeastaan ainoastaan yksi asia, josta voin olla iloinen: suunnitteluprosessi on selkiytynyt takavuosista merkittävästi kehittyen nähdäkseni vuosi vuodelta hieman demokraattisempaan suuntaan. Tänä vuonna aluehallituksen jäsenet ovat saaneet jo varsin ajoissa tietoa siitä, millaisia konkreettisia säästökeinoja ensi vuodelle on pohdittu, ja voineet ottaa niihin kantaa. Vaikka suunnitelmissa ei varsinaisesti ole mitään iloittavaa, niin vielä toissa vuonna talousarvio tehtiin sokkona ilman, että poliittisen vastuun kantajilla oli minkäänlaista käsitystä sen aiheuttamista vaikutuksista. Nyt sentään tiedämme, mitä mahdolliset leikkaukset tulisivat tarkoittamaan, ja voimme siis myös vastustaa niitä perustellusti, jos ja kun sille on tarve.
Onkin ollut sekä poliittisesti, akateemisesti että henkilökohtaisesti äärimmäisen kiinnostavaa olla todistamassa tämän hyvinvointialueeksi kutsutun uuden hallinnon rakenteen kehittymistä sen ensi vuosina. Jo muutaman vuoden toiminta-aikana Pirhan poliittinen kulttuuri on ottanut isoja harppauksia kohti vakiintuneita käytäntöjä. Ensimmäisten vuosien enemmän tai vähemmän improvisointiin pohjautunut yhteistyö on lyhyessä ajassa korvautunut varsin jäsentyneillä toimintatavoilla, joille myös virkajohto on alkanut osoittaa tukeaan.
Politiikan sisällöt ovat sitten asia erikseen, mutta ainakin toimintakulttuurin vakiintuminen tekee vaikuttamistyöstä ennustettavampaa ja helpompaa.
Kirjoittaja on Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja, aluehallituksen jäsen ja Tampereen kaupunginvaltuustossa .
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen ja Pirhan valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat paikallispolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.
