Tasa-arvon erottaa vapaudesta ja veljeydestä se, että tasa-arvoisuus on asia, mutta vapaus ja veljeys ovat sanoja, joita on vaikea kirjata tasa-arvon tavoin lakiin. Tasa-arvovaltuutetun rinnalle on vaikea laittaa vapaus- ja veljeysvaltuutettua.
Eriarvoisuudella on huomattavasti pitempi ja synkempi historia kuin tasa-arvoisuudella. Nokialaisen Seppo Kangaspunnan teos Eriarvoistava katse – Näkökulmia ihmisryhmien luokitteluun (Warelia 2024) on erinomainen johdatus siihen, miten ihmiset ovat historiansa saatossa luokitelleet paitsi toisensa, myös muut kansat, yhteiskunnat ja kulttuurit.
Se mitä ja miten kerromme muista, kertoo enemmän meistä itsestämme kuin toisista. Ennakkoluuloja on helppo kylvää, mutta vaikea vähentää.
Tätä ihmisryhmien luokittelun suururakkaa ei ole tehty pelkästään maailman jäsentämiseksi, vaan useimmiten paljon raadollisimmista syistä, joissa oma kehu on ollut päällimmäisenä motiivina.
Kangaspunta kuvaa, miten jopa vuosisatojen takaiset ideologiat voivat nousta haudastaan kummittelemaan. Tai ei pelkästään kummittelemaan vaan sotkemaan ihmisten väliset suhteet ja koko yhteiskuntaelämän.
Venäjän pyhä sota länttä vastaan
Yksi tuoreimmasta ja karmeimmista esimerkeistä on Putinin ajan Venäjä, jossa vuosisatainen suur-Venäjä-ideologia kaivettiin vitriinistä päällimmäiseksi valtion filosofiaksi. Vakiinnutettuaan asemansa 2000-luvun alkupuolella, Putin nosti tärkeäksi ideologikseen emigranttifilosofi Ivan Iljinin (1883–1954).
Vuodesta 1922 maanpaossa Saksassa ja Sveitsissä elänyt Iljin inhosi neuvostojärjestelmää, mutta ihaili Benito Mussolinin Italiaa. Hän piti väkivaltaa oikeutettuna keinona edistää poliittisia tavoitteita ja oli pahoillaan siitä, että fasismi oli syntynyt Italiassa eikä Venäjällä.
Kangaspunnan mukaan Iljin haaveili, että Venäjästä tulisi sosialismin romahtamisen jälkeen pyhä voittajavaltio rappeuttavaa länttä vastaan:
– Silloin valtaan nousisi ”riittävän miehekäs” johtaja, jossa venäläiset näkisivät ”itsepelastuksen välikappaleen.” Tämä johtaja kävisi ”oikeutettuja sotia” Jumalan vihollisia ja lännen seksuaalisia perverssejä vastaan, kunnes Iljinin vihaama yksilöllisyys poistuisi, Kangaspunta kirjoittaa.
Stalin Putinin esikuvana
Kangaspunta kysyy, mitä tapahtuisi, jos Saksan valtion nykyjohto nostaisi Hitlerin ykkössuurmiehekseen samaan tapaan kuin Putinin hallinto on nostanut Stalinin esikuvakseen.
Karkotus-, ojennus-, pakkotyö- ja keskitysleirijärjestelmä 1600-luvun tsaristisesta Venäjästä 1900-luvun Neuvostoliittoon ja siitä nykyiseen 2000-luvun Venäjään on historiallinen jatkumo.
Tätä jatkumoa edusti Neuvostoliitossa vuosien 1929–37 maaseudun pakkokollektivisointi, joka luotiin tsaarin aikaisen Venäjän mir-järjestelmän pohjalle:
– Orjuus kiellettiin Venäjällä 1500-luvulle tultaessa. Silti ruotsinaikaisesta Suomesta ryöstettiin suuria määriä orjia Venäjän ja Persian markkinoille, varsinkin Venäjän miehityksen eli isovihan aikaan 1713–21. Käytännössä orjuus jatkui maaorjuuden muodossa vuoteen 1861 saakka, Kangaspunta kirjoittaa.
Tämän päivän länsimaissa uutena ”maaorjuuden” muotona voidaan pitää pätkätöitä, yksinyrittäjyyttä ja suuryhtiöiden ylivaltaa alihankkijoihin nähden. Ja on Suomessakin vähemmistöjen sortaminen osattu, yhtenä esimerkkinä vaikkapa saamelaisten oikeuksien polkeminen tai Itä-Karjalan miehitys 1941–44. Ruotsi oli 1920–30-luvuilla rodunjalostuksen johtava valtio maailmassa. Vastaavanlaisista huonoista esimerkeistä ei ole pulaa.
Itsetehostuksen ja itsepetoksen maailma
Kangaspunta muistuttaa, että perustavin tapa identiteetin rakentamiseksi, itsetuntemuksen lisäämiseksi ja itsetunnon suojelemiseksi on sosiaalinen vertailu. Jokainen meistä vertaa itseään ympäröivään sosiaaliseen todellisuuteen kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Vertailemalla erotamme itsemme muista, niin ihmisryhmistä kuin kansakunnista. Vertailuun sisältyy aina myös sudenkuoppia, kuten yli- ja aliarviointia, itsetehostusta ja -petosta:
– Varsinkin julkisuus, media ja sosiaalinen media tarjoavat yksilöille ehtymättömän sosiaalisen vertailun ympäristön. Esimerkiksi nuorten aikuisten kohdalla Instagramin kaltaiset alustat mahdollistavat illusorisen itsetehostuksen ja itsepetoksen maailman. Kertomalla arvostetuiksi luokiteltavista tuttavuuksistaan ihminen pönkittää omaa minuusarvoaan. Kansakuntana korostetaan vaikkapa kuulumista teknologisesti kehittyneiden maiden joukkoon.
Työnteko on irrotettu työsuhteista ja sosiaaliturvasta
Kangaspunta palauttaa mieliimme Juha Siltalan näkemyksen, että vakinainen täysipäiväinen palkkatyö loi aikanaan normin tuottavuudelle ja yhteiskuntarauhalle. Yhteiskuntien ja ihmisten pitäminen koossa vakituisten työsuhteiden avulla olisi yhteiskunnan kannalta kustannustehokkampaa kuin kaikkien sota kaikkia vastaan tai erilaisten blokkien vihanpito toisiaan kohtaan:
– Kun tuottavuuden nimissä silputaan työnteko irti työsuhteista ja sosiaaliturvasta, revitään myös vaivalla rakennettuja yhteiskuntarakenteita. Tämän voi myös nähdä yhteiskunnan rakenteiden ja ihmisten itsensä tuottamina jakoina. Sen voi nähdä, jos sen haluaa nähdä. Sille voi jotain myös tehdä, jos sille haluaa jotain tehdä.
Nokialainen Seppo Kangaspunta on yhteiskuntatieteiden tohtori. Hän työskenteli ennen eläköitymistään yliopistonlehtorina ja mediatutkijana Tampereen yliopistossa. Hän on myös työskennellyt pitkään toimittajana ja käsitellyt tietokirjoissaan erityisesti mediaan ja yhteisöllisyyteen liittyviä teemoja.
