Jos Grönlanti liitettäisiin Yhdysvaltoihin, sen pinta-ala kasvaisi 9,8 miljoonasta neliökilometristä noin 11 miljoonaan neliökilometriin. Yhdysvalloista tulisi pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio.
Ykköstilan haltijan eli Venäjän 17 miljoonan neliökilometrin ohittamiseksi presidentti Trumpin pitäisi Grönlannin lisäksi napata aimo siivu maapallon maapintaa. Kanada? Kymmenen miljoonaa neliökilometriä?
Yhdysvallat itsenäistyi 1776. Wikipedian Yhdysvallat-sivujen sekä osavaltiokohtaisten sivujen mukaan seuraavien noin sadan vuoden aikana Yhdysvallat laajeni ensin ostamalla Grönlannin kokoisen Louisianan Ranskalta (1803). Sotien ja konfliktien avulla Yhdysvallat kasvatti aluettaan suunnilleen nykyisiin mittoihin ensin Texasilla (1845) ja Kalifornialla (1847) sekä vielä Alaskalla, se sentään lähti rahalla. USA osti Alaskan Venäjän tsaarilta 1867 seitsemällä miljoonalla dollarilla. Mitään ei kysytty alkuperäisasukkailta.
Kolonialismi – Kolumbus
Sana kolonialismi tulee Kristoffer Kolumbuksen espanjankielisestä nimestä Cristóbal Colón. Helsingin Yliopiston tutkijat Johanna Skurnik ja Janne Lahti käyvät kirjassaan Kolonialismin muokkaama maailma – Euroopan ekspansion globaalihistoriaa perusteellisesti läpi kolonialismin historiaa ja sen ilmenemismuotoja. He osoittavat, miten yhteiskuntamme ja arkemme rakentuvat pitkälti – tai jopa täysin – kolonialististen globaalien kehityskulkujen varaan.
Kolonialismin alkusoittoa olivat espanjalaisten ja portugalilaisten valloitukset Etelä-Amerikassa. Jo vuosi sen jälkeen, kun Kolumbus oli ”löytänyt Amerikan” eli vuonna 1493 oli paavi Aleksanteri VI jakanut maailman Espanjan ja Portugalin kesken. Paavin käsky eli bulla sisälsi uuden lainopillisen sepitteen: eurooppalaisilla oli oikeus julistaa itselleen ja ottaa hallintaansa alueita, ”joilla ei ollut aikaisempaa kristittyä omistaja”. Syntyi löytämisen doktriini. – Mitään ei kysytä alkuperäisasukkailta. (Skurnik & Lahti: s. 39.)
Orjuus – kolonialismin lihansyöjäkukka
Orjuus tarkoittaa Wikipedian mukaan henkilöön kohdistuvaa riistoa, jota tämä ei pysty torjumaan pakon käytön ja väkivallan takia. Orjalle ei tarvinnut maksaa palkkaa, riitti kun omistaja piti hänet hengissä. Eikä orjan hengissä pitäminen mikään pakko ollut. Edes orjan tappamisesta ei omistajaa tuomittu.
Uudella ajalla orjia kuljetettiin Afrikasta ”uuteen maailmaan” elävinä arviolta kaksitoista miljoonaa. Lisäksi valtavasti orjia kuoli matkalla. Sokerin tuotannolle tärkeään Länsi-Intian saaristoon vietiin noin 4–5 miljoonaa orjaa. Brasilian alueelle kuljetettiin yli 3,5 miljoonaa orjaa.
Orjien kuljetuksissa kunnostautui merivalta Portugal, se kuljetti 4,7 miljoonaa orjaa Atlantin yli. Iso-Britannia oli kakkonen 2,6 miljoonalla ja Espanja kolmas 1,6 miljoonalla orjalla. (Wikipedia, artikkeli ’Orjuuden_historia’)
Orjat raatoivat rikkauksia omistajilleen puuvillapelloilla
Tunnettua kuvaa orjuudesta ja siitä vapautumisesta edustaa Yhdysvaltain sisällissota 1861–1865. Se on Skurnikin ja Lahden mukaan silti vain alaviite kolonialismin luomassa afroamerikkalaisten sorron historiassa.
Yhdysvaltojen etelään puuvillaplantaaseille päätyi noin puoli miljoonaa orjaa vuoteen 1807 mennessä, jolloin uusien orjien tuonti virallisesti kiellettiin. Orjaväestö kasvoi kuitenkin voimakkaasti ilman uusien tuontiakin, sillä syntyvyys oli korkea. Kun orjia 1830 oli noin kaksi miljoonaa, vuonna 1860 luku oli jo neljä miljoonaa.
Sisällissota toi afroamerikkalaisille muodollisen vapauden orjuudesta. Todellisuus oli toista. Esimerkiksi 1882–1951 lynkattiin noin 3500 afroamerikkalaista. Syrjintä eri muodoissa on jatkunut meidän päiviimme saakka. (ks. Wikipedia, artikkelit ’Orjuuden_historia’ ja ’Lynkkaus’)
Vuonna 1823 Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että vain liittovaltio saattoi hankkia alkuperäisasukkaiden asuttamia maita. Käytännössä tämä tarkoitti maiden pakkoluovutusta ja alkuperäiskansojen tunkemista reservaatteihin. Tämä oli heille katastrofi. (Skurnik & Lahti: s. 39)
Alkuperäiskansoilta riistettiin heidän asuttamiaan alueita myös nykypäivän näkökulmasta näennäisen positiivisesti: muodostamalla niistä kansallispuistoja. Mitään ei kysytty alkuperäisasukkailta. (Skurnik & Lahti: s. 233.)
Euroopan imperialistit jakoivat Afrikan
Kolonialismin toinen suuri vaihe oli 1800-luvun lopulla. Väestö kasvoi Euroopassa voimakkaasti. Suurvallat katsoivat tarvitsevansa lisää Lebensraumia, elintilaa. Vuonna 1885 Berliinin konferenssissa Euroopan keskeiset suurvallat jakoivat Afrikan keskenään. Löytämisen doktriini tuli osaksi kansainvälistä lakia. [Skurnik & Lahti: s. 34–35 ja Wikipedia, artikkeli ’Berliinin_konferenssi_(1884)]
Maailmankarttaa väritettiin luovasti. Eri värein merkittyjen, Euroopan suurvaltojen anastamien maiden ohella valtavat alueet Afrikassa merkittiin valkoisiksi, terra nullius -maiksi (ei kenenkään maa). Niistä tuli ”löytäjiensä” omaisuutta luonnonvaroineen ja alkuperäisasukkaineen päivineen. Ei heiltä toki mitään kysytty. (Skurnik & Lahti: s. 41 Luku: karttoja imperiumeille)
”Villin lännen” elokuvat eivät ehkä tänään ole niin suosittuja kuin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Mutta niiden luoma positiivinen mielikuva uudisraivaajista ja karjapaimenista peitti ja peittää edelleen alleen kokonaisten kansojen kärsimykset.
Eurooppalaisen paremmuuden ideologian ja kolonialistisen propagandan ydintä olivat muun muassa legendat Afrikan alkuasukkaiden harjoittamasta ihmissyönnistä. Lähetyssaarnaajien lähetystehtävää perusteltiin kristillisen sanoman levittämisen lisäksi sillä, että ”pimeimmän Afrikan villeistä” saatiin sivistettyä kelpo kansalaisia. Tässä käytettiin esimerkkinä piirroskuvia ”ennen” ja ”jälkeen”. (Skurnik & Lahti: s. 249 ”Toisten” muodonmuutos)
Kolonialistisille kartoille on vaihtoehtoja
Maailmankartoissa laajalti käytettyä, mittasuhteita osin pahoin vääristävä Mercatorin projektiota on arvosteltu voimakkaasti kolonialistisena. Tässä projektiossa napojen lähellä olevat alueet näkyvät huomattavasti suurempina kuin vastaavan kokoiset alueet päiväntasaajalla. Sen mukaan Afrikka näyttää noin kymmenen kertaa suuremmalta kuin Suomi. (Wikipedia, artikkeli ’ Mercatorin_projektio)
Tällaisen kuvan maapallon maiden mittasuhteista saivat sukupolvet toisensa jälkeen myös Suomessa. Todellisuudessa Afrikka on pinta-alaltaan 30 kertaa Suomea suurempi.
Kolonialismin jätöksiä toki myös korjaillaan. Maailmankartoissa on nykyään käytössä projektioita, jotka antavat mailla ja maanosille oikeat mittasuhteet. Lisäksi alkuperäiskansojen antamia paikannimiä palautetaan paikkojen nimistöön ja kartoille. Kolonialistisia valloittajia esittäviä julkisia veistoksia ja muistomerkkejä kyseenalaistetaan laajalti ja vaaditaan esineiden palauttamista alkuperäisiin maihin länsimaisista museoista.
Saamelaisuus ja kulttuurisorto
Kirkko oli jo varhain kieltänyt saamelaisilta perinteisen uskonnon harjoittamisen. Siihen liittyvä esineistö, kuten sadat šamaanien kehärummut, joita kutsuttiin myös taika- tai noitarummuiksi, hävitettiin ”pakanallisina”.
Saamelaismuseoihin – saamelaisille – on maailman tunnetuista 74 kehärummusta palautettu vain kolme. Suomen saamelaisalueilta peräisin olevia rumpuja näistä 74:stä on kaksi. Toinen on Leipzigissä ja toisen omistaa Ruotsin Historiska museet. Sieltä on saatu kehärumpu pitkäaikaislainaan Inarin Saamelaismuseo Siidaan, jossa se on esillä. (Helsingin Sanomien Kuukausiliite 7 / 2023: Artikkeli ’Saamelaisrummut’)
Saamelaista kulttuuri-identiteettiä pirstottiin myös mm. siten, että saamelaislapsilta kiellettiin kouluissa äidinkielen puhuminen vielä niinkin myöhään kuin 1960-luvulla. Tämän kokeneita saamelaisia on edelleen monia joukossamme. (HS 23.7.2021: Artikkeli ”Menin syksyllä kouluun ja pääsin kotiin jouluksi”.)
Tarton rauhansopimuksessa vuonna 1920 Suomeen liitettiin Venäjästä Petsamon alue. Saamelaiset jäivät etelämpää tulleiden jyräämiksi. Maailmansotien välillä Petsamoa pidettiin tyhjänä maana. Se oli ”terra nullius”, jonka suomalainen valtaväestö voisi asuttaa ja ottaa sen luonnonvarat – erityisesti nikkeli – käyttöön. Näin kävi koko Saamenmaalla. (Skurnik & Lahti: s. 95 Asuttajien vallankumoukset.)
Niin kutsuttu vihreä kolonialismi koskettaa Suomessa saamelaisia, Euroopan unionin alueen ainoaa virallisesti tunnustettua alkuperäiskansaa. Saamelaisalueille rakennetaan vihreän siirtymän nimissä tuulipuistoja ja kaivoksia, jotta meidän muiden elämäntapa voisi jatkua häiriintymättä.
Siirtomaavalta ei ole menneisyyttä – kolonialismi elää ja voi hyvin meidän kaikkien elämässä.
Kolonialismin muokkaama maailma -teos
- osoittaa, miten kolonialismin asenteet ja rakenteet ovat syvällä eurooppalaisuuden ja länsimaisuuden ytimessä ja miten kolonialismi on kiinteä osa länsimaista identiteettiä
- kuvaa, miten nykyinen globaali maailma on seurausta valloittamisesta, anastamisesta, alistamisesta, tuhoamisesta ja ideologiasta, jossa näitä toimia perustellaan ”valkoisen miehen” paremmuudella
- kertoo, miten rikkaudet ovat virranneet siirtomaista isäntämaahan ja miten länsimaisessa vauraudessa kyllästämässä elämäntavassa aivan kaikki on kytköksissä kolonialismiin, orjuuteen ja sen perintöön
- osoittaa, miten kolonialismi on näkynyt suhteessa ympäristöön ja viihdeteollisuuteen, mikä merkitys on ollut koloniaalisella tiedontuotannolla
- avaa Suomen saamelaisten asuttamaan alueeseen ja saamelaisväestöön kohdistunutta kolonialismia
- ei ole kronologinen esitys kolonialismin historiasta, se etenee teemoittain ja esittelee tarinoita poimien kiinnostavia esimerkkejä historiasta – myös henkilöhistorioita – eri puolilta maailmaa
- on runsaasti mustavalkoisin kuvin kuvitettu ja varustettu kattavalla lähdeviitteistöllä sekä teemakohtaisilla kirjallisuussuosituksilla
Lisälukemista:
Antti Kujala: Kivenmurskaajat: Kolonialismin historia. Atena 2019
Jouko Jokisalo & Pekka Isaksson: Orjuuden arvet. Into 2024
Veli-Pekka Lehtola: Kenen maa, kenen ääni? Saamelaisten ja suomalaisten suhteet esihistoriasta nykypäivään. gaudeamus 2025
Kirjoittaja suosittelee myös Sven Lindqvistin teoksia:
Tappakaa ne saatanat. Pequod, 1996. ISBN 951-97226-3-7
Terra nullius: Matkalla ei-kenenkään-maassa. Pequod, 2006. ISBN 952-99259-3-X
Tavoitteena kansanmurha. Suomen rauhanpuolustajat, 2009. ISBN 978-952-01030-8-8
|||
Kirjoitusta on muokattu 5.2.2026. Tarkennettu tietoja saamelaosrumpujen lukumäärästä.
