Kaikki artikkelit ja kirjoitukset

Purnun Balanssi sopeutuu muutokseen
- 13.7.2023
- TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ KUVAT: JORMA MÄNTYLÄ
Taidekeskus Purnun kesänäyttely Orivedellä pohtii tänä vuonna, millaiseen tasapainoon maailma asettuu muutoksen jälkeen. Purnussa on löydetty uusia näkökulmia, ja mukana on myös pari rohkeaa avausta. Ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia ovat etenkin nuoret taiteilijat pohtineet pitkään. Miltä maailma näyttää, kun olemme aikuisia? Kuka tämän on aiheuttanut? Pystymmekö sopeutumaan uuteen ja erilaiseen maailmaan, jonka vanhempamme jättävät meille? […]

Natsivahingoista viis, kunhan köyhät saadaan kyykkyyn
- 11.7.2023
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Petteri Orpon kengissä on tällä hetkellä arvatenkin melko tukalat oltavat. Kuka olisi voinut uskoa, että kun Orpo sai kasaan unelmiensa oikeistohallituksen, alkaisikin ministereitä myöten pulpahdella pintaan äärioikeistokytköksiä, fasismin ihannointia ja väkivaltafantasioita? Eihän sellaista nyt olisi voinut mitenkään ennustaa. Jämäkkä, auktoriteettia pursuava pääministerimme on kerta toisensa jälkeen vetäytynyt pohtimaan näitä toistuvia natsivahinkoja, ja sen jälkeen osoittanut […]

Sadat ihmiset marssivat hallitusta vastustavassa mielenosoituksessa Tampereella
- 7.7.2023
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM
– Ilman kansan luottamusta ei voi olla hallitusta! huudettiin Hämeenpuistosta Keskustorille marssivassa joukossa, joka oli saapunut torstai-iltapäivänä vastustamaan hallitusta ja sen ajamaa politiikkaa. Eilinen mielenosoitus keräsi arviolta 500–600 osallistujaa. Mielenosoituksessa otettiin kantaa muun muassa hallituksen äärioikeistokytköksiin, syrjivään politiikkaan, pienituloisten arkea kurjistaviin ja työntekijän asemaa heikentäviin toimenpiteisiin. Mielenosoituksen järjesti joukko huolestuneita kansalaisia, joihin lukeutui niin opiskelijoita, […]

Tampereella osoitetaan mieltä hallitusta vastaan
- 4.7.2023
- TEKSTI: VK
Tämän viikon torstaina Tampereella järjestetään Kansan epäluottamuslause kyykytykselle -niminen mielenosoitus uutta hallitusta vastaan. Mielenosoitus alkaa Hämeenpuistosta, josta marssitaan Keskustorille. Ohjelma jatkuu heti marssin jälkeen puheilla ja musiikkiesityksillä. Mielenosoituksessa vastustetaan tiedotteen mukaan Petteri Orpon hallitusta ja tämän tavoitteita, jotka kurjistavat ihmisarvoisen elämän edellytyksiä leikkauspolitiikallaan sekä rajoittamalla kansalaisoikeuksia, kuten työntekijöiden lakko-oikeutta. Mielenosoituksen järjestää joukko huolestuneita kansalaisia. Puhujina […]

Britannian vesiyhtiöt romahtamassa – kansallistamista esitetty
- 3.7.2023
- TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ KUVAT: JORMA MÄNTYLÄ
Margaret Thatcherin konservatiivihallinnon yksityistämät brittiläiset vesiyhtiöt ovat ajautuneet romahdustilaan. Joukko Britannian työväenpuolueen kansanedustajia vaatii hallitusta kansallistamaan vesilaitokset. Yhtiöt ovat vastanneet käynnistämällä voimakkaan lobbauskampanjan estääkseen kansallistamiset. Brittilehdistössä alkoi juhannuksen jälkeen valtava julkinen keskustelu, mitä vararikon partaalla keikkuville vesiyhtiöille pitäisi tehdä. Yksityisten vesiyhtiöiden kriisi tuli ilmi viime keskiviikkona, kun suurimman Thames Waterin toimitusjohtaja Sarah Bentley erosi ja […]

Tapaa vasemmiston aluevaltuutettuja Pirkanmaan kesätapahtumissa
- 29.6.2023
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän jäseniä tapaa kesällä monissa tapahtumissa ympäri Pirkanmaata. Aluevaltuutettuja ja muita ryhmän luottamushenkilöitä pääsee kesän aikana jututtamaan useissa tilaisuuksissa heinäkuusta elokuuhun saakka. Heinäkuussa aluevaltuustoryhmä suuntaa ensiksi yhdessä Tampereen Vasemmiston kanssa Ruoveden Noitakäräjille. Joka kesä järjestettävässä tapahtumassa viikon verran kestävä ohjelma huipentuu käräjätorille, jonne aluevaltuustoryhmä ja Tampereen Vasemmisto osallistuvat. Teemana tämän vuoden käräjätorilla on […]

Pakolla perustelu on vahvaa retoriikkaa, muttei perustu totuuteen
- 28.6.2023
- TEKSTI: LAURI LINDÈN
Hallitusohjelmassa mainitaan pakko satoja kertoja. Samaa sanaa ovat toistelleet kokoomus ja perussuomalaiset Petteri Orpoa myöten opposition verbaalisten veitsien heiluessa viime päivinä. Tämä on kokoomukselle tuttua retoriikkaa ja perussuomalaisille luonnollista, koska vain perustelemalla pakolla voi puolustautua kiusallisilta ”pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy” -vaalilupauksilta. Paikkansa tämä pakko ei pidä. Kaikki hallituksen päätökset ovat valintoja. Itse asiassa talouden […]

Heinäpuisto pelastui, Hiedanranta lupaa hyvää ja Kaleva saa kaupunkikedon
- 27.6.2023
- TEKSTI: JOUNI SIRÉN
Välillä hyviä uutisia! Yhdyskuntalautakunnan viimeisessä kokouksessa ennen kesätaukoa tehtiin erinomaisia päätöksiä. Heinäpuiston pelastuminen vahvistettiin virallisesti, Hiedanrannan ja Lielahdenkin ilme kohentuu ja Kalevan kaupunkiketokin liikahti hyvään suuntaan. Suunnitelmat Heinäpuiston tuhoamisesta ja muuttamisesta tonttimaaksi on siis nyt virallisesti haudattu. Lautakunta päätti, että Heinäpuiston ja Pyynikintorin puoli irrotetaan asemakaavasta ja asemakaavaa viedään eteenpäin vain Tampereen taidemuseon puolella. Päätös […]

Hallituksen puheet ja teot eivät kohtaa
- 26.6.2023
- TEKSTI: AAPO NIEMI
Hallitus väittää haluavansa purkaa hoitojonoja. Se kuitenkin leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista miljardeja ja korottaa asiakasmaksuja. Hallitus väittää haluavansa kannustaa ihmisiä liikkumaan, mutta korottaa liikuntapalvelujen verotusta ja lisää lapsiperheköyhyyttä sekä heikentää entisestään pienituloisten elämänlaatua leikkauksilla ja kiristyksillä. Hallitus väittää haluavansa ihmiset töihin. Se poistaa suojaosuuden ja aikuiskoulutustuen, korottaa lukukausimaksuja ja leikkaa sivistystyöstä. Hallitus väittää olevansa vastuullinen […]

Vasemmistolaisen vinkkejä juhannukseen 2023
- 23.6.2023
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Miltä näyttää juhannus vuonna 2023? Helteet ovat hellineet sekä piinanneet ja tuore hallitusohjelma repii monen sielua sekä koettelee ihmissuhteita. Ruuan hinta on noussut ja kasvavina huolina monien huolien joukossa kolkuttelevat ilmastokriisi ja luontokato. Onko mahdollista viettää kuitenkin onnistunut ja seesteinen juhannus, joka ei myöskään rasita liikaa lompakkoa? Koska polttoaineen hinta on uuden hallituksen ansiosta lähdössä […]