Kolumnit 2013–2018

Menneisyyden haikailu ei nyt auta

  • 14.9.2018

MINNA MINKKINEN Missä tahansa kuljen, saan aina olla erittäin ylpeä Tampereesta. Milloin jääkiekon SM-kullasta, nyrkkeilyn EM-kultamitaleista, milloin maauimalasta. Rohkeudesta olen aina ylpeä, meillä uskalletaan rakentaa ratikkaa, kansiareenaa ja tornihotelleja. Rohkeutta kaipaan myös peruspalveluihin, että näkisimme myös ne investointina tulevaisuuteen. Valtuustokollega Veikko Vallin (ps.) kaipaili menneitä aikoja (AL 12.9. mielipideosastolla) toivoessaan, että kaupunki keskittyisi historiallisiin vahvuuksiin. […]

Loukkaavasta puheesta on tullut arkipäivää

  • 13.9.2018

ILKKA PORTTIKIVI Todistamme aikaa, joka on hyvin häpeällistä. Aikaa, jollaista en aidosti uskonut koskaan kokevani. Amerikan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump puhuu lähes päivittäin ihmisryhmistä halventaen ja nimittelee heitä muun muassa koiriksi, raiskaajiksi ja parasiiteiksi. Kukaan ei enää ylläty siitä, että maailman vaikutusvaltaisimmassa asemassa oleva ihminen puhuu näin. Siitä on tullut normaalia. Samaan aikaan Suomessa toimitusjohtajan […]

Päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelma ei ole säästölista

  • 5.9.2018

NOORA TAPIO     Kaupunginvaltuutettu Kalle Kiili (kesk.) esitti mielipidekirjoituksessaan (AL 2.9.) opettajien opetusvelvollisuuden tuntimäärän nostamista koulujen lakkauttamisen sijasta. Ehdotus tuntuu halpamaiselta populismilta, joka kumpuaa ikiaikaisesta kesälomakateudesta. Opetusvelvollisuuden määrän muuttaminen ei kuulu kaupungille, sillä asiasta päätetään valtakunnallisissa työehtosopimusneuvotteluissa. Toivon Kiilin muistavan, että opettajat tekevät paljon työtä oppituntien ulkopuolella: esimerkiksi oppimateriaalin valmisteleminen, tehtävien ja kokeiden arviointi, oppilashuolto […]

Tampereella on varaa kyläkouluihin

  • 5.9.2018

MINNA MINKKINEN    Koulu-ja päiväkotiverkkoselvitys on yksi tärkeimmistä varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen liittyvistä selvityksistä. Päiväkotien ja koulujen sijainti on tietenkin tärkeä kysymys niille, jotka käyvät koulussa ja päiväkodissa. Selvitys on tehty, koska pormestariohjelmassa on linjattu, että selvitys tehdään. Samassa ohjelmassa on linjattu myös, että päiväkodit ja alakoulun kaksi ensimmäistä luokkaa ovat lähipalveluita. Selvitys on syystäkin laittanut […]

Vaan siivooja ja joku marketin kassa!

  • 25.8.2018

PIRKKO SEPPI    Joku stara Alma ilmoitti äskettäin jossain haastattelussa, että jos ei hän olisi onnistunut kapuamaan tähdeksi, niin olisi raukka varmaan joku marketin kassa. Niinpä niin, asenteet eivät ole vuosien varrella miksikään muuttuneet, vaikka Pamin tiedottajat ovat tiuhaan tehneet juttuja ammattitaitoisista, ammatistaan ylpeistä siivoojista ja tarkoista, nopeista marketin kassoista, jotka viihtyvät työssään. Ja viihtyisivät […]

Valtuustoko kantaa vastuun valtion toiminnasta?

  • 24.8.2018

MIKKO AALTONEN     Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Ovaska vastasi Aamulehden yleisönosastossa (16.8.2018) kirjoitukseeni Tampereen kaupungin taloudesta (Aamulehti 14.8.2018).   Ovaska mainitsee, että valtionosuuksia ovat leikanneet myös hallitukset, joissa vasemmistoliitto on ollut mukana. Tämä pitää paikkansa. Vasemmistoliitto on ollut tiukassa tilanteessa valmis tasapainottamaan valtion taloutta leikkaamalla kuntien valtionosuuksia. Maan taloustilanne oli erityisen vaikea vuosikymmenen alkupuolella ja kuntien […]

Vastuullinen katse lastensuojelua tarvitseviin lapsiin

  • 20.8.2018

ULLA-LEENA ALPPI Aamulehden erinomaisessa pääkirjoituksessa 14.8. kysytään ”Uhkaako lasten vakavien ongelmien todellisuus kadota päättäjien todellisuudesta ja tutkasta?” Kirjoituksessa tuodaan esiin apulaisoikeusvaltuutetun valtakunnallisessa tarkastusraportissa esiin tuotuja puutteita tai pulmia lastensuojelulaitoksissa. Jutussa tuodaan hyvin esiin myös se, että kodistaan syystä tai toisesta pois sijoitetut lapset tarvitsevat aivan erityistä suojaa ja huolenpitoa. Tarkastusraportin kritiikki on paikallaan. Kun en […]

Tampereen talous ei ole eristetty saari

  • 14.8.2018

MIKKO AALTONEN     Tampereen kaupunki ja kaupungin talous eivät ole muusta maailmasta eristyksissä oleva saari. Kaupungin talouteen vaikuttavat muun muassa muutokset maamme taloudessa ja koko maailman taloudessa sekä maamme hallituksen päätökset. Näitä vaikutuksia ei voi kumota kaupunginvaltuuston päätöksillä vaan niihin on reagoitava ja tarpeen mukaan sopeuduttava. Toimittaja Sami Suojanen kirjoitti Aamulehdessä 11.8.2018 Tampereen kaupungin talouden […]

Hyvää lomaa silti sinullekin, Petteri Orpo!

  • 28.7.2018

JOUNI SIRÉN Lomalla tärkeintä on päästä irti arjesta. Siihen auttavat metsätyöt ja kalastus. Näin kuvaili lomaohjelmaansa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kolumnissaan viime kesänä. Lomaviikkojen saldo oli kuulemma muutama tammukka, useita kuhia ja kasa halkoja. Ei hullumpaa. Oma lomasaaliini on vattuja, muutama kyssäkaali, härkäpapuja ja kasa luettuja romaaneja. Olen myös lojunut varjossa ja katsellut, kun kirsikkapuu […]

Maksut eivät saa vaarantaa oikeutta palveluihin

  • 30.6.2018

ULLA-LEENA ALPPI Kaupunginvaltuusto päätti huhtikuussa useiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä ikäihmisten asiakasmaksujen korotuksista. Esimerkiksi terveyskeskusmaksua nostettiin 16,4 prosenttia. Valtuustoryhmämme vastusti korotuksia. Olemme huolissamme korotusten vaikutuksista vähävaraisten tamperelaisten arkeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan useampi kuin joka kymmenes alimpaan tuloviidennekseen kuuluvasta ikääntyneestä jättää jo nyt käymättä lääkärissä heikon taloudellisen tilanteen vuoksi. Voi olettaa, että maksujen […]