Uutiset 2013–2018

Hämeenpuistossa kuuluu ääniä maan alta

  • 16.12.2017

  TEKSTI JA KUVAT: Oskari Jokinen Loppusyksystä Hämeenpuistosta kuului huonoja uutisia. Tamperelainen pubi ja suosittu keikkapaikka O’Hara’s Freehouse oli sulku-uhan alla ja sille etsittiin pelastajaa. Hyvin pian alkoi puhe pubin pelastamisesta joukkovoimin. Näin sai alkunsa tamperelaisen kulttuuriosuuskunta TRELMUn pyörittämä Kulttuurikeskus Maanalainen. Elävän musiikin yhdistykset olivat suosittuja varsinkin 1980-luvulla, kun punk-musiikin tulon myötä kävijälähtöinen tapahtumanjärjestäminen sai […]

Valtuuston kokousta seurataan Ylävitosessa

  • 15.12.2017

  Teksti: JUKKA PELTOKOSKI     Tampereen valtuuston kokousten verkkolähetysten yleisöseuranta alkaa ensi maanantaina vasemmiston yhteistoimistolla Ylävitosessa. Valtuutettuja puhuttavat listalla niin kaupungin sisäinen valvonta ja riskit, hallintosäännön liite luottamushenkilöiden palkkioiden maksuperusteista kuin kaavoituksen työohjelmalle vuosille 2017-2021. Kokouksessa lopussa käsitellään valtuustoaloitteita. Tampereen kaupunki on jo pitkään välittänyt valtuuston kokoukset suorina lähetyksinä. Uusi yhteistoimisto mahdollistaa kokoontumisen yhteen keskustelemaan […]

Kylmä oikeistopuhuri Pirkkalan valtuustossa

  • 14.12.2017

  Teksti: JOUNI KALLIOLUOMA     Pirkkalan valtuustossa äänesteltiin ensi vuoden talousarvioon liittyvistä lisäysehdotuksista vilkkaasti. Taakse ovat jääneet vuodet, jolloin talousarvio saatiin kasaan aika lailla sovussa. Nyt kunnanhallituksen budjettiehdotukseen muutosehdotuksia tehnyt oikeistoryhmä menestyi. Valtuustossa käytiin tiukkoja puheenvuoroja ja tiukkoja äänestyksiä, mutta pääosa talousarvioon kunnanhallituksessa tehdyistä muutoksista kärsi tappion. Terveyskeskuksen vuodeosaston paikkalukua ei lisätty, vaikka sekä entinen […]

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet parantuneet Sastamalassa

  • 13.12.2017

  Teksti: PIRKKO NIEMI      Sastamalan kansalaisvaikuttamisen työryhmä on aloittanut työnsä. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki aloitteen kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämisestä päätöksentekoon ja valmisteluun jo viime valtuustokaudella. Kaupunginhallituksen perustamassa työryhmässä vasemmistoliiton edustajana on Pirkko Niemi. Työryhmä on järjestänyt asukasiltoja kaupungin eri osissa ajankohtaisista asioista, kuten terveyspalveluista ja kaavoituksesta. Joulukuussa työryhmä järjesti kaupungin talousarviota käsitelleen budjetti-illan. Työryhmä […]

Palaako subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus Pirkkalan lapsille?

  • 11.12.2017

  Teksti ja kuva: JOUNI KALLIOLUOMA Pirkkalan pormestari Marko Jarva antoi esityksensä ensi vuoden talousarvioksi marraskuun ensimmäisellä viikolla, hieman ennen kunnanhallituksen kokousta. Menettely poikkesi pormestari Helena Rissasen aikana toimitusta. Tuolloin kunnanhallituksen talousarvioseminaarin jälkeen poliittiset ryhmät saivat talousarvioesitykseen liittyvät materiaalit pureskeltavakseen hyvissä ajoin. Pormestarin esityksen valmistuessa poliittisia neuvotteluja talousarvion sisällöstä olikin jo ehditty käydä. Kunnanhallitus aloittikin […]

Suomen sata vuotta ja demokratia

  • 7.12.2017

  VK Kangasalan vasemmiston järjesti perinteisen itsenäisyyspäivän muistotilaisuuden vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä. Muistotilaisuudessa puhui kunnanvaltuutettu Jorma Mäntylä. Hän pohti, miten eri aikoina itsenäisyyttä on puheissa käsitelty. Puheiden keskiössä ovat olleet sodat ja ihmisuhrit. Vähemmän on puhuttu demokratian merkityksen muuttumisesta itsenäisen Suomen aikana. – Suomella on mennyt hyvin, kun demokratian periaate on ollut kunniassa ja kansalaismielipidettä […]

Oriveden vasemmisto hinkuu hiilineutraaliksi

  • 5.12.2017

  Teksti: MARKUS HANNILA, kuva: JENNI SAXHOLM Oriveden vasemmiston valtuustoryhmä ehdottaa, että  Orivesi liittyisi mukaan Hiilineutraali kunta -hankkeeseen. Aloite jätettiin vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa ja siihen kertyi allekirjoituksia myös muiden puolueiden edustajilta. HINKU-hankkeen tarkoitus on sitouttaa kuntia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja toimimaan edelläkävijöinä päästöjen vähentämisessä. Suomi on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen. Euroopan unionin tavoitteena on tällä hetkellä […]

Pirkanmaan sai uuden maakuntaohjelman

  • 4.12.2017

  Teksti: RAUNO KESSELI     Pirkanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi kokouksessaan tänään Yhä rohkeempi ja sopii sulle edelleen otsikoidun maakuntaohjelman vuosille 2018‒2020. Ohjelma linjaa aluekehittämistä, se osoittaa mitä kokonaisuuksia Pirkanmaalla kehitetään ja millaisilla keinoilla. Maakuntavaltuuston kokouksessa vasemmistoliiton ryhmäpuheenjohtaja Mikko Aaltonen nosti maakuntaohjelmaa hyväksyttäessä esiin kolme asiaa. Aaltonen korosti saavutettavuuden merkitystä Pirkanmaan tulevaisuuden kannalta. Raideliikennettä tulisi parantaa välillä […]

Keräyksellä nimet punaisten muistomerkkiin

  • 4.12.2017

  Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA     Punavankien muistomerkki Raahessa kunnostetaan ja uudistetaan. Nykyistä vuonna 1952 paljastettua muistomerkkiä täydennetään lisäkivillä, joihin sijoitetaan vankileirillä kuolleiden nimet. Raahen vankileirillä kuoli 142 vankia nälkään, sairauksiin ja väkivallan uhreina. Heistä suurin osa oli kotoisin Tampereelta ja sen lähiympäristöstä. – Tästä mittavasta hankkeesta kertova esittelyvideo löytyy Raahen Laulutovereiden kotisivuilta (linkki jutun lopussa). […]

Vammaisia työllistävä yhdistys keinottelee työehtosopimuksella

  • 1.12.2017

   Teksti: LIISA AHOLA Onko oikein maksaa osatyökykyiselle huonompaa palkkaa kuin muille samaa työtä tekeville? Tähän kysymykseen tiivistyy kiista osatyökykyisiä työllistävästä TITRY-yhdistyksestä. Vastalauseena ilmeiselle alipalkkaukselle Ilkka Hirvi erosi marraskuussa yhdistyksen hallituksen jäsenyydestä. Hirvi on ollut vuodesta 2014 yhdistyksen hallituksessa Tampereen diabetesyhdistyksen edustajana. TITRY-yhdistys on Tampereen kaupungin ja vammaisjärjestöjen perustama yhdistys, jolla on Tampereen Lielahdessa konepaja, […]