Akaa
Akaan Vasemmistoliiton kuntavaalipaneelissa pohdittiin tulevaisuuden kaupunkia
- 28.5.2021
- TEKSTI: MARJATTA KIVI
Akaan Vasemmistoliitto järjesti viime viikonloppuna kuntavaalipaneelin, jossa keskustelijoita oli kautta puoluekentän. Osallistujina oli Jouni Salonen (sd.), Suvi Soininen (vas.), Sami Rajala (kok.), Hanni Joronen (vihr.) sekä Tapio Kivistö (ps.). Paneelin vetäjänä toimi Sinikka Torkkola. Jouni Salonen näkee Akaan kehittyvänä kaupunkina, jossa paljon on saatu aikaan, mutta jossa kehitettävää myös riittää. Kulttuuri ja liikunta ovat hänelle […]
Tahallista viivyttelyä? Viialan Mäntymäen vanhainkodin asukkaat muutetaan Toijalaan yksityisten hoiviin
- 21.12.2020
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: SINIKKA TORKKOLA
Mäntymäen vanhainkodin tilojen sopimattomuus tehostettuun palveluasumiseen on ollut tiedossa jo lokakuusta 2018. Tuolloin aluehallintoviraston teki tarkastuskäynnin ja totesi lausunnossaan, etteivät Mäntymäen tilat sovellu nykyaikaiseen tehostettuun palveluasumiseen. Aluehallintovirasto arvioi, ettei Mäntymäen tiloja voida korjata nykyvaatimusten mukaisiksi ja suositteli uusien tilojen rakentamista. Tarkastuksen jälkeen aluehallintovirasto odotti Akaalta tietoa siitä, miten kaupunki aikoo asiassa edetä. Koska mitään tietoa […]
Akaan vasemmistossa iloitaan uusista jäsenistä ja toiminnan aktivoitumisesta
- 15.10.2020
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: CAI MELAKOSKI
Akaan vasemmistossa puhaltavat toiminnan tuulet. Akaan vasemmiston puheenjohtajana vuodesta 2018 toiminut Juhani Jara iloitsee toiminnan aktivoitumisesta. Uusia jäseniä on liittynyt ja juuri valitussa kunnallistoimikunnassakin on neljä uutta jäsentä. Maanantaina pidetyssä Akaan Vasemmistoliiton syyskokouksessa valittiin puheenjohtajistoon Jaran lisäksi kaksi varapuheenjohtajaa. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Wanda Franssila ja toiseksi valittiin Jari Laihia. Kunnallistoimikunnan sihteeriksi valittiin Mira Nurmi ja […]
Akaan vasemmiston ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat nimettiin viikonvaihteessa
- 5.10.2020
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: CAI MELAKOSKI
Akaan vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaat esittäytyivät lauantaina Toijalan torilla. Paikalla ehdokkaita kirittämässä olivat vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Kunnanvaltuustot päättävät asioista, jotka vaikuttavat kansalaisten elämään joka päivä. Paavo Arhinmäki muistuttikin, miten tärkeää on, että asioista päättävät edustavat kunnan kaikkia alueita. Akaassa esittäytyneet kaksitoista ehdokasta asuvatkin eri puolilla Akaata. Ehdokkaita on kaikista kolmesta keskuksesta […]
Paavo Arhinmäki Akaassa: hallituksen koronatoimissa on muistettu sekä kansalaisia että yrityksiä
- 5.10.2020
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: CAI MELAKOSKI
Viimeistään koronakriisin aikaan on tullut selväksi, ettei ole samantekevää, kuka kuntaa tai maata johtaa. Vasemmistoliitto on päättämässä punavihreässä hallituksessa, joka on onnistunut toimillaan vähentämään koronakriisin seurauksia sekä koko yhteiskunnalle että yksittäisille kansalaisille. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertasi lauantaina Toijalan torilla toimia, joilla punavihreä hallitus on torjunut koronapandemian seurauksia. Koronan aiheuttama kriisi on pahin kriisi, […]
Pirkanmaan vappujuhlijat iloitsivat vaalivoitosta ja asettivat tehtäviä uudelle hallitukselle
- 3.5.2019
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Vasemmistoliiton järjestöt järjestivät vappuna 13 Pirkanmaan paikkakunnalla yhteensä 40 vapputapahtumaa, muistotilaisuutta, kunniakäyntiä, vappumarssia ja -kulkuetta, kahvitarjoilua ja vappujuhlaa. Useimmat tilaisuudet olivat jälleen työväenjärjestöjen yhteisiä, vasemmistoliiton paikallisyhdistysten, sosiaalidemokraattisten työväenyhdistysten ja paikallisten ammattijärjestöjen yhteistyönä toteutettuja tilaisuuksia. Vasen Kaista julkaisee alla otteita saamistaan vappupuheista. Useimmat puheet löytyvät kokonaisuudessaan linkkien takaa. Tampereella ja Hämeenkyrössä järjestetyistä vappujuhlista on jo julkaistu […]
Vasemmiston vappu Pirkanmaalla 2019
- 29.4.2019
- TEKSTI: VK
Vappuna järjestetään 13 Pirkanmaan paikkakunnalla yhteensä 40 vapputilaisuutta, muistotilaisuutta, kunniakäyntiä, vappumarssia ja -kulkuetta, kahvitilaisuutta ja vappujuhlaa. Tilaisuuksista on yksityiskohtaisemmat tiedot puhujineen ja muine esiintyjineen listan lisätiedot-linkeistä avautuvilla sivuilla. Jos muuta ei ole mainittu, ovat tilaisuudet vapun päivänä 1.5. Akaa Seppeleenlaskut: Kylmäkoski klo 9.00 Viiala Kitula klo 9.00 Toijala Riihiniemi klo 10.00 Vappujuhla Toijalan torilla klo 11.00 Kulkue […]
Hoivayhtiöt pettyivät: kassakone ei laulakaan
- 23.4.2019
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Esperi Caren ilmeinen päätös olla allekirjoittamatta sopimusta akaalaisen Mäntymäen vanhainkodin toiminnasta paljastaa karut epäilyt todeksi. Vallatakseen markkinoita hoivayhtiöt ovat tehneet alihintaisia tarjouksia, joista saadut tulot eivät riitä sekä kattamaan toiminnan menoja että tuottamaan riittävästi voittoa omistajilleen. Pitääkseen omistajat tyytyväisinä hoivayhtiöt ovat leikanneet toimintojen resursseja ja vaarantaneet hoivakotien asukkaiden turvallisuuden. Kyse ei ole yksittäistapauksista vaan ilmeisestä […]
Viivytystaiston voitto: vanhainkoti jäänee Akaan omistukseen
- 23.4.2019
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Pääsiäislauantaina juodaan kahvia hymyssä suin Viialan torilla Akaassa. Vain muutamaa päivää aiemmin on varmistunut, ettei hoivayhtiö Esperi Care allekirjoita Akaan kaupungin kanssa sopimusta Mäntymäen vanhainkodista. Sopimuksen solmimatta jättäminen tarkoittaa, että ainakin toistaiseksi Akaan kaupunki pitää Mäntymäen vanhainkodin omistuksessaan ja tuottaa palvelut itse. Yksityistämistä vastustaneet ja siihen liittyvistä päätöksistä hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittaneet kaupunginvaltuutetut Timo […]
Heli Piirainen: oikeus oppimiseen kuuluu kaikille
- 11.3.2019
- TEKSTI: VK
Akaalainen kansanedustajaehdokas Heli Piirainen sanoo, että koulutus ratkaisee. –Yhdenvertaisilla koulutusmahdollisuuksilla rakennamme tasa-arvoista yhteiskuntaa. Laadukas varhaiskasvatus ja hyvin resursoitu perusopetus luovat opinpolun kivijalan. Jokaisen oikeus oppimiseen on turvattava, hän vaatii. Perehtyvä kuntapoliitikko Heli Piirainen on toiminut poliitikkona yli kymmenen vuotta. Politiikan tekeminen talousvaikeuksissa kärsivällä kuntakentällä on hänen mukaansa vuosi vuodelta haasteellisempaa, mutta toisaalta se on harjaannuttanut […]