Tampere

Tilaa Tampere-artikkelit RSS syötteenä

Varavaltuutettu Mahmoud Machaal loikkasi demarien valtuustoryhmään

  • 12.8.2020
  • TEKSTI: OSKARI JOKINEN

Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä on menettänyt jäsenen, kun varavaltuutettu Mahmoud Machaal siirtyy sosialidemokraattien valtuustoryhmään. Asiasta kirjoitti keskiviikkoaamuna ensimmäisenä Demokraatti. Toista kautta varavaltuutettuna istuva Machaal kertoo pettyneensä mahdollisuuksiinsa vaikuttaa. Huolimatta useista vuosista valtuustoryhmässä hän pitää harmillisena, ettei lautakuntapaikkaa ole ollut mahdollista saada. Syyt ryhmän vaihtamiseen ovat kyteneet pidemmän aikaa. Machaal nosti myös esiin koalitiosta eroamisen. Hän korosti, […]

Anna Kontulan työryhmän selvitys avaa päihderiippuvaisten näkökulmia palveluiden ongelmiin

  • 9.8.2020
  • TEKSTI: IIRO AROLA

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan päihdepoliittisen ryhmän puheenjohtaja Anna Kontula on tehnyt työryhmänsä, Tim Aleskerovin ja Ronja Neuvosen, kanssa selvityksen siitä, miten päihdesairaat kohtaavat tamperelaisen palvelujärjestelmän. Työryhmä toteutti selvityksen haastattelemalla 44:ää eri elämäntilanteissa olevaa Tampereen palveluiden piiriin kuuluvaa päihderiippuvaista kesä- ja heinäkuussa 2020. Selvityksen tavoitteena oli vahvistaa keskustelussa niiden ääntä, jotka joko käyttävät tai tarpeesta huolimatta […]

Näin Tampere nousi kyläpahasesta globaalin verkon solmuksi

  • 23.7.2020
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Maapallon kattava muutos synnytti 1500-luvulta lähtien maailmaan rinnakkaisia paikallisia maailmoja, ja tämä kehitys kiihtyi 1800-luvulla teollisuuden kehityksen myötä. Suomi oli metsävaltainen alue Ruotsin ja Venäjän välimaastossa, mutta Tammerkosken rannoilla kehittyi yksi maailman sadoista manchestereistä, teollistumisen kansainvälisistä keskuksista. Tampereesta on jo kirjoitettu kymmeniä kirjoja, joista monet kuvaavat ansiokkaasti kaupungin historiaa ja kehitystä lähinnä paikallisesta tai alueellisesta […]

Valtuusto kesätauolle pitkän ja kiivaan illan jälkeen

  • 16.6.2020
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-illan etäkokouksessaan kiivasta keskustelua kaupungin investoinneista korona-aikana. Valtuutetut pääsivät myös kunnolla puhumaan tekemistään aloitteista, kun kesätaukoa edeltävän pitkän kokouksen pitkästä listasta jopa puolet oli niille omistettu. Vasemmistoliiton valtuutettujen illan molemmat aloitteet käsittelivät kaupunkiympäristöä. Keskustelussa oli Milka Hanhelan jo tulosta tuottanut aloite Åkerlundinkadun liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Lisäksi Ulla-Leena Alppi jätti aloitteen vesipisteiden saamiseksi palstaviljelmille. […]

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä: Tampereen varauduttava kasvavaan päihdepalveluiden tarpeeseen

  • 2.6.2020
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Viime kuukausien poikkeusolot ovat lisänneet huumeiden käyttöä, mikä näkyy Tampereenkin katukuvassa. Vasemmistoliiton valtuutetut ovat saaneetkin huolestuneita yhteydenottoja sekä kansalaisilta että kaupungin työntekijöiltä. Valtuustoryhmä lähetti pormestari Lauri Lylylle ja apulaispormestari Johanna Loukaskorvelle kirjeitse kysymyksen päihdepalveluiden saatavuudesta ja huumeiden myynnistä julkisilla paikoilla. Kirjeessä kysytään, miten kaupunki on varautunut lisääntyneen huumeidenkäytön tuomiin ongelmiin ja sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvavaan […]

Vasemmistoliitto vaatii Tamperetta oppimaan koronasta

  • 19.5.2020
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantai-illan kokouksessaan edellisvuoden arviointikertomusta sekä tilinpäätöstä. Kokousta väritti kauttaaltaan koronaviruspandemia, jonka esiin tuomat ongelmat kirvoittivat myös useampia valtuustoaloitteita. Tilikauden 2019 tulos on noin 20 miljoonaa euroa alijäämäinen, mikä on 9 miljoonaa talousarviota parempi tulos. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen antoi kiitosta verorahoituksen nettomenoja suuremmalle suhteelliselle kasvulle. Menot ovat pysyneet hallinnassa, eivätkä syytteet […]

Huolto-osasto Kanerva hiljenee. Pekka Kanerva 15.9.1924–19.4.2020

  • 4.5.2020
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Pekka Kanerva syntyi Tampereella 15.9.1924 nelilapsiseen perheeseen. Vähävaraisen perheen kuopuksena hän sai jo varhain kokemuksen siitä, ettei ihmisillä ole syntyessään yhtäläisiä mahdollisuuksia. Kokemus muovasikin Pekka Kanervan elämän suuntaa. Hänestä kasvoi vähäosaisten ihmisten puolustaja. Kuten Kanervan poika Vesa toteaa, on tärkein isältä jäänyt oppi se, että ihmisiä pitää auttaa kun heillä on vaikeaa. Tytär Taina lisää, […]

Pirkanmaan vappu 2020: Kunniakäyntejä punaisten muistomerkeillä ja videopuheita

  • 2.5.2020
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Vuoden 2020 vappu oli perinteinen mutta erilainen. Tampereella ei ollut työväenjärjestöjen vappujuhlaa, vain viisi pulua mittaili Jugend-toria puolenpäivän aikaan, ja autiota oli muissakin Pirkanmaan vappujuhlapaikoissa. Vappujuhlia vietettiin ruutujen äärellä virtuaalivappuja seuraten. Kunniakäynnit punaisten muistomerkeillä tehtiin, mutta minimaalisin osanottajajoukoin. Vasen Kaista -verkkolehden tämänvuotinen Pirkanmaan vappureportaasi kattaa viisi videotallennetta vappupuheista ja kunniakäynnit punaisten muistomerkeillä Kangasalla, Lempäälässä, Tampereella […]

Punainen Tampere: Werstaan opas vie yhteen Euroopan kiintoisimmista kulttuuriympäristöistä

  • 27.4.2020
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Museoihin ei pääse, ulkomaille ei ole asiaa, eikä ryhmissä auta liikkua. Tampereen ja lähiympäristön kansalaisten onneksi on Työväenmuseo Werstas valmistellut useammankin oivallisen kävelyretken syvälle Tampereen tiilenpunaiseen historiaan ja nykyisyyteen. Museokauppa on kiinni eivätkä kirjastot palvele, mutta Werstaan verkkokauppa on auki, ja sieltä voi ostaa muun muassa kirjan Punainen Tampere. Opas. Kirja esittelee Tampereen teollista ja […]

Koko kylän piha sulattaa korona-ahdistuksen

  • 24.4.2020
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Joko koronakaranteeni alkaa tuntua puisevalta? Onko tarvetta päästä tunnustelemaan multaa sormien välissä? Alkaako museoiden sulkeminen jo ahdistaa? Näihin ja moniin muihin murheisiin tarjoaa Pyynikin aikamatkat helpotusta entisen kulkutautisairaalan ympäristössä Kaakinmaalla.   Puutarhurointivälineet tarjolla, ota kuitenkin omat rukkaset mukaan Koko kylän pihassa kukin voi tehdä oman kukkapenkin tai kasvimaan. Jos se tuntuu liian vaativalta, voi ottaa haravan […]