Avainsana:

Teksti: CAI MELAKOSKI Ei myytävänä! -kansalaisaloite käynnistyi kesäkuun puolivälissä, ja on päässyt jo lähelle tavoitettaan, 50 000 allekirjoituksen keräämistä. Määräaika on puoli vuotta. Kansalaisaloite vaatii lakia vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettamisesta. Allekirjoituksia on saatu jo yli 47 000. Aloitteen voi allekirjoittaa myös sen jälkeen kun tavoite on täyttynyt. Suuri kannatus varmasti auttaa […]

CAI MELAKOSKI Oppositiota ‒ varsinkin vasemmistoliittoa ‒ on moitittu siitä, että Suomen vanhentuneen tiedustelulainsäädännön uudistaminen on hidastunut, eivätkä turvallisuusviranomaiset kykene tekemään työtään ajanmukaisin keinoin. Kansanedustajien tai kenenkään muunkaan on mahdoton ottaa kantaa sellaisiin lakiesityksiin, joita ei ole olemassa. Tiedustelulainsäädännön uudistamisen tappina on Juha Sipilän hallitus, joka kaksi vuotta sitten lupasi hoitaa asian joutuisasti: ‒ Poliisin […]

ANNA KONTULA Sosiaali- ja terveysuudistuksen, soten ideana on, että jatkossa maakunnat vastaavat lähes kaikista Suomen sosiaali- ja terveyspalveluista. Se edellyttää mylläkkää, jollaista ei ole työmarkkinoilla nähnyt sitten toisen maailmansodan: yli kahdensadan tuhannen suomalaisen työnantaja ja työpaikka vaihtuu. On arvioitu, että näistä siirtotyöläisistä 85 prosenttia on naisia. Määrä on niin suuri, että muutokset saattavat heilutella jopa […]

KAISTAPÄÄ ‒ Kesäteatteria kotimaisin voimin (arvostelu) Suomi-neito on saanut satavuotiasta itsenäisyyttään juhliessaan monenlaisia lahjoja ja onnentoivotuksia. Yksi upeimmista oli valtioneuvoston harrastajaryhmän valmistama teatteriesitys alkuviikolla. Juonenkäänteet vaihtelivat kolkosta murhenäytelmästä hilpeään puskakomediaan ja lavastuksen sävyt läikehtivät kokomustasta sinimustaan. Ei hyvältä näytä, kirjoittaa Maakansa Esirippu kohosi, ja kolmen vakavan pukumiehen nähtiin kokoontuvan Kesärantaan keskustelemaan politiikasta ja arvoista. Toimittajat […]

Teksti: CAI MELAKOSKI Ei myytävänä! -kansalaisaloite vaatii vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettamista. Vammaisten ihmisoikeuksia puolustavan kansalaisaloitteen allekirjoituksien keräys alkoi maanantaina. Hämeenkyröläinen vammaisten oikeuksien puolustaja Riitta Palomäki perustelee aloitetta: ‒ Moni vaikeavammaisista tarvitsee apua arjessaan ympäri vuorokauden. Osa tarvitsee myös paikan, jossa asua kun itsenäisesti asuminen ei onnistu, Palomäki kertoo. ‒ Tällä […]

MILKA HANHELA Maanantai 13.6. oli niin minulle kuin monelle muullekin politiikan superpäivä. Sen lisäksi, että istuin ensimmäistä kertaa Tampereen kaupunginvaltuuston penkkiin, sain jännittää hallituskriisin käänteitä ja spekuloida sillä, miten Jussi Halla-ahon valintaa seurannut myrsky vaikuttaa sote-uudistukseen. Kiinnostavinta päivässä oli kuitenkin ehkä puolueiden arvojen nouseminen poliittisen keskustelun kuumaksi perunaksi. Kokoomuksen ja keskustan tehdessä äänekkäästi pesäeroa perussuomalaisten […]

SINIKKA TORKKOLA Suomessa on hallituskriisi. Sen ratkaiseminen tarkoittaa joko muutoksia hallitusohjelmaan tai uusia eduskuntavaaleja. Uudet vaalit olisivat selvin tapa ratkaista kriisi. Ne antaisivat kansalaisille mahdollisuuden arvioida perusporvarihallituksen politiikkaa. Keskustan kannatus on kuitenkin sen verran alamaissa, ettei pääministeri Juha Sipilällä ole suurta intoa mittauttaa luottamustaan vaaleissa. Edessä voikin olla hallitusohjelman muuttaminen ruotsalaista kansanpuoluetta ja kristillisdemokraatteja miellyttävään […]

NOORA TAPIO Perussuomalaisten Sampo Terho sai puoliväliriihessä kulttuuri- ja liikuntaministerin salkun. Kulttuuriministerin salkun siirtäminen perussuomalaisille on jo herättänyt nikottelua kentällä, eikä ihme. Puolue on aiemmin linjannut muun muassa pyrkivänsä nykytaiteen tukemisen lakkauttamiseen ja haluavansa ohjata varat sellaisen kulttuurin tukemiseen, joka “vahvistaa suomalaista identiteettiä”. Valtion tehtävä on antaa kulttuurille ja taiteelle alusta, mutta ei koskaan määrittää […]

Teksti: CAI MELAKOSKI Kevään 2015 eduskuntavaalien alla perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinilla oli yksi kynnyskysymys ylitse muiden: kaikkein köyhimpien asemaa ei heikennetä. Jo viime syksynä perussuomalaiset leikkasivat vaalilupauksista matonkuteita kynnysmatoksi, ja tänään Soinilla on vain yksi kynnyskysymys, eduskunnan on äänestettävä tasa-arvoisen avioliittolain purkamisesta. Eduskunnassa äänestettiin eilen perusturvan leikkauksista ‒ Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen äänillä […]

Teksti: HEIKKI SUOMINEN Kymmenet eri alojen pienyrittäjät ovat osallistuneet kansanedustaja Anna Kontulan (vas.) pienyrittäjien digitaalista työkalupakkia koskevan aloitteen valmisteluun. Kontula jätti tiistaina eduskunnalle toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on helpottaa pienyrittäjien arkea ja laskea etenkin byrokratiasta aiheutuvia kustannuksia. Suomessa valtaosa yrityksistä on alle 10 hengen mikroyrityksiä. Myös itsensätyöllistäjien määrä kasvaa jatkuvasti. Yrittäjyyttä korostetaan Suomen talouden pelastajana […]