Kesärannan puskafarssi

KAISTAPÄÄ
‒ Kesäteatteria kotimaisin voimin (arvostelu)

Suomi-neito on saanut satavuotiasta itsenäisyyttään juhliessaan monenlaisia lahjoja ja onnentoivotuksia. Yksi upeimmista oli valtioneuvoston harrastajaryhmän valmistama teatteriesitys alkuviikolla. Juonenkäänteet vaihtelivat kolkosta murhenäytelmästä hilpeään puskakomediaan ja lavastuksen sävyt läikehtivät kokomustasta sinimustaan.

Ei hyvältä näytä, kirjoittaa Maakansa

Esirippu kohosi, ja kolmen vakavan pukumiehen nähtiin kokoontuvan Kesärantaan keskustelemaan politiikasta ja arvoista. Toimittajat roikkuivat veräjillä ja aitovierillä valmiina säntäämään uutisriistan perään kuin vinttikoirat. Kansakunta pidätteli hengitystään.

Sitten keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajien duo kertoi hartaasti kuuntelevalle kansalle televisiokameroiden edessä, että perusporvarihallitus oli hukannut kirjokannen samponsa suurelle ja sumuiselle halla-aholle, ja hallitusyhteistyö oli sammon ryöstön myötä uponnut kuin hieho lettoon.

Yleisö odotti televisioidensa ääressä turhaan, että näytöksen olisi päättänyt Kaarle XII:n jylhä Narvan marssi. Sen pakkoruotsiksi runoillut lohduttomat säkeet olisivat oivallisesti myötäilleet muistotilaisuuden oneaa tunnelmaa: ”Natten nedsteg på våra sinnen, och för skuggorna är vår sång” [Yöhyt synkeä kattaa meitä, varjot laulumme kuulkoot vaan!]

Seuraavassa näytöksessä esiin astui kohtalon ja puoluekokouksen valitsema harmaankiuhtava mies, joka monotonisen monologinsa puheeksi puristaen lausuili Nummisuutarin Eskon tapaan, että hallituskumppanit olivat hänen vilpittömän kosintansa hyljänneet.

Sekavaksi puuroutuneen juonen kiemuroista paljastui katsojillekin sen verran, että hämmästyksen jähmettämä pätöinen yksinpuhelija oli vielä viikonloppuna luullut saavansa saapua näyttämölle Mannerheimin tasa-astujan selässä Akseli Gallen-Kallelan Kullervon sotaanlähdön kulisseihin hopeatorven soidessa, mutta joutuikin lavastajien katalasti pettämänä tyytymään pajupilliin, Paanajärven paimenpoikaan ja keinuhevoseen. Suruharsoon verhottu persukuoro vaikersi taustalla poliittista kodittomuuttaan asiaankuuluvin viiden euron väristyksin.

Hallitusrintamasta pudotettua uunotetun kansan takiaispuoluetta kaipaili sentään avoimesti ja rehdisti kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman, joka hökäisi Facebookissa julki sen, mitä moni puoluetoverinsa varmaan tyytyi vain kainosti toivomaan: ”Minusta hallitusyhteistyön katkaiseminen perussuomalaisten kanssa on virhe [- -].” (HS 13.6. 2017, s. A9)

Ja lehti jatkaa: Ei syytä huoleen!

Vaan eipä aikaakaan, kun näyttämölle jo lennähti parikymmenpäinen joukko reippaita amatöörinäyttelijöitä parin ammattikomeljanttarin johtamina ja työnsi keskuudestaan esiin Simon Kiivailijan, joka pauhasi äskeisen monologin esittäjälle pahat madonluvut ja marssi kohta railakkaasti askeltaen lopottamaan uuden toivon manifestia tiedotusvälineille ja etenkin näyttämön takaosassa arvojaan henkitoreissaan etsiskelevälle puoli-entiselle hallitukselle.

Ja katsojakin sai vihdoin taas kupletin juonesta kiinni ja hoksasi, että uutta eloa huokuvan pontevan joukon keskellä marssi muina miehinä myhäillen ja rivisoinina perussolttujen joukossa myös koko näytelmän suurin tähti, Särkelä itte.

Katsoja oli ohikiitävän tuokion näkevinään häivähdykseltä kaikkien populistien kahlekuninkaan Ernesti Hentusen haamun, jonka takinliepeestä killui muuan vanha Veikko. Historian siipien havinaa. Värisyttävä hetki uunotetun… anteeksi, unohdetun kansan jatkuvan huijaamisen parhaita perinteitä noudattaen!

Mutta miksi yleisön ei annettu osallistua uudeksi entisöidyn isänmaallisen kansanliikkeen juhlaan laulamalla työministerin johdolla vaikkka lauluryhmä Voikkaan kisällien muinoista Kansa maksaa -rallia:

”On köyhä tämä maamme

sekä varmaan siksi jääpi,

jos herrat niin kuin tähän asti

täällä rellestääpi.”

Teatterikappaleen kiistämättömiin itetaiteellisiin ansioihin kuului, että se oli rakennettu varmuuden vuoksi jo kahteen kertaan valitun uutukaisen kulttuuriministerin suositusten mukaisesti. Se oli kotikutoista perussuomalaista poliittista kulttuuria supisuomalaisin voimin ‒ suuri taiteellinen voitto ja osoitus suomalaisen persu-, virsu- & korsukulttuurin elinvoimaisesta umpiosta, joka ei kaipaa esimerkiksi demokratian, humanismin ja ihmisoikeuksien kaltaisia vieraita virikkeitä. Mieleenpainuvassa ellei jopa mieltäkääntävässä loppunäytöksessä helpottunut pääministeri saattoikin sitten jo esitellä hallituksen jälleenlöytyneiden arvojen sampoa ja auvoisana trion kahteen muuhun jäseneen pälyten huoata, että näihin nojaa maalaisliitto.

*     *     *

Ilmaisnäytökseen ihastuneiden kansalaisten on ehkä syytä muistaa, että ilmaisia näytöksiä on tarjolla yhtä vähän kuin ilmaisia lounaita – paitsi tietysti niille, joilla olisi varaa maksaa itse. Niinpä tämänkin satavuotisjuhlanäytelmän todellinen hinta paljastuu vasta vaalikauden kuluessa: julkisen omaisuuden ja samalla kansallisvarallisuuden ylenmääräinen yksityistäminen (hävittäminen) jatkuu; sote-ratkaisu maakuntauudistuksineen ja ”valinnanvapauksineen” viedään loppuun hallituksen esittämässä muodossa; työttömille järjestetään lisää koirakoulua ja agility-kursseja; tutkimuksen ja koulutuksen kynnykset kohoavat aina vain korkeammiksi; pakolaisten ja suomensyntyisten, nuorten ja vanhojen, naisten ja miesten ihmisarvo lytätään ja korvataan punnitsemalla ihmisten arvo vain heistä kiskottavan hyödyn perusteella…

Ja suomalaisten niskoille on saatu yhden sijasta nyt jo kaksi ”vaihtoehtoisilla tosiasioillaan” – törkeästi valehtelemalla – rasismia ja vihaa kylvävää persupuoluetta, tynkä- ja tönkäsuomalaiset. Soinin persuryhmän perintörahoilla organisaatiotaan ja avoimen rasistisille järjestöille näön vuoksi ulkoistamiaan katupartioita pykäävät tynkäsuomalaiset seuraavat oppositiossa mestarinsa Brysselistä antamia ohjeita.

Sipilän-Orpon uusvanhaa hallitusta pönkkäävät pystyyn tönkäsuomalaiset, joiden puoluekokouksessa kärsimää kirvelevää pökäletappiota pehmustaa mukavasti ministerinpalli ja virka-auton topattu takapenkki. Heillle on jo maksettu korvauskin hyvästä näyttelijäntyöstä. Pariinkymmeneen kansanedustajaan sulanut ryhmä saa pitää kaikki ministerinsalkkunsa. Kepu ja kokomustat tietävät, kuinka vaikea on saada hyvää pihavahtia ja valpasta köyhänpaimenkoiraa. Hyvästä kannattaa maksaa.

Acta est fabula. Plaudite!

|||

Etusivun kuva:

© Patus

 

Karjukopla aiemmin Vasen Kaistassa:

Hallitus luki asiantuntijalausunnon! (1.4.2017)

*

Leave a Reply