Avainsana:
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Ulla-Leena Alppi jätti maanantaina valtuustoaloitteen, jossa esitetään selvitettäväksi, miten järjestöt ja koko kolmas sektori vaikuttavat tamperelaisten hyvinvointiin. Selvitystyö ehdotetaan tehväväksi osana vuoden 2025 talousarvion valmistelua. Vasemmmistoliiton valtuutettujen lisäksi useat muut valtuutetut allekirjoittivat aloitteen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä pitää selvitystyötä erityisen ajankohtainen juuri nyt, sillä Petteri Orpon hallitus leikkaa merkittävästi järjestöille vuosittain myönnettyjä valtionavustuksia. Hallitusohjelmassa päätetyn […]
Vasen Kaistan -verkkolehden lukukertojen määrä on tänään ylittänyt miljoonan rajan. Se on hieno luku vapaaehtoisvoimin toimitetulle lehdelle. Istuntojen määrä myös vahvistaa näkemyksemme, että kaista on vakiinnuttanut paikkansa paitsi Pirkanmaan vasemmistolaisessa toiminnassa myös laajemmin pirkanmaalaisessa mediamaisemassa. Kaista on tekijöidensä näköinen lehti. Vapaaehtoisten toimittamassa lehdessä julkaistaan niitä juttuja, joita tekijät haluavat tehdä. Ja kyllä he ovat halunneetkin, […]
Orpon – Purran hallitus tuottaa viikottain sydämettömiä päätöksiä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kannalta. Leikkauspäätöksissä ei myöskään ole järjen häivää edes talouden tasapainottamisen kannalta. Kun huono-osaisuus lisääntyy ja syvenee, lisää se palveluiden tarvetta, tuottaa lisää sairastumisia ja työttömyyttä. Vaikutusarviot loistavat poissaolollaan hallituksen toteuttaessa historiallisestikin silmiinpistävän oikeistolaista ideologista projektiaan. Yksi sydäntä ja järkeä vailla olevista päätöksistä on […]
– Riikka tuu ikkunaan, täällä huutaa kansa! raikuivat reilusti yli kymmenen tuhannen ihmisen vaatimukset valtiovarainministeri Riikka Purralle (ps.) Senaatintorilla torstaina. Valtiovarainministeriä ei pyynnöistä huolimatta näkynyt, kun Senaatintorille kokoontui arviolta 13 000 ihmistä vastustamaan hallituksen työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvaleikkauksia. Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n ja STTK:n järjestämässä Stop nyt -mielenosoituksessa kuultiin useita hallituksen eriarvoisuutta lisääviä päätöksiä vahvasti kritisoivia puheenvuoroja muun muassa […]
Perjantaina ja lauantaina Tampereella osoitetaan hallituksen asumistukeen kohdistuvia leikkauksia vastaan Kadulle vai katon alle -mielenosoituksessa Keskustorilla. Mielenosoitus alkaa perjantaina kello 16 ja päättyy lauantaina samaan aikaan. Mielenosoituksen järjestäjät aikovat yöpyä teltassa ulkona. Järjestäjinä ovat sosiaalialan ammattilaiset, jotka ovat huolissaan asumistukeen kohdistuvien leikkauksien vaikutuksista ihmisten elämään. – Hallituksen asumistuen leikkaukset ovat mielestämme lyhytnäköisiä ja säästötoimenpiteenä kaavaillut […]
Viime vuosikymmeninä suomalainen media on keskittynyt ja ketjuuntunut, mikä on yksipuolistanut journalismia. Sanomalehdistö on Suomessa erittäin keskittynyttä. Erityisen keskittynyttä on alueellinen media. Maakunnallisilla sanomalehdillä on käytännössä lähes monopoliasema eikä Yleisradion paikallisten toimitusten ohella muita uutisten tuottajia yleensä ole. Keskittyminen ja ketjuuntuminen on käytännössä tarkoittanut toimitusten resurssien niukkenemista ja päivittäisuutisoinnin ohenemista. Valtajournalismin niukkenevat toimitukselliset resurssit ovat […]
Suorastaan vaarallisen huonosta kelistä huolimatta Apua Gazaan -kirpputoritapahtuma ja keskustelutilaisuus keräsivät kymmeniä kävijöitä vasemmistoliiton piiritoimistolle Tampereella marraskuun ensimmäisenä lauantaina. Varainkeruukirpputorin tuotot nousivat lopulta kahdeksaansataan euroon. Rahat tilitetään Lääkärit ilman rajoja -järjestölle Gazassa tehtävään humanitaariseen työhön. Käytetyn tavaran lisäksi kirpputorilla myytiin muun muassa Anna Weckströmin taidegrafiikkaa sekä Sini Kollanin käsintehtyjä Palestiina-aiheisia korvakoruja ja rannerenkaita. Järjestäjien mukaan […]
Tampereen keskustassa järjestettiin sunnuntaina 5.11. mielenosoitusmarssi solidaarisuuden osoituksena palestiinalaisille siviileille ja erityisesti alueen lapsille. Poliisin arvion mukaan noin 500 ihmistä osallistui marssille, joka lähti kolmelta iltapäivällä Sorin aukiolta kohti Keskustoria. ”Vapaa, vapaa Palestiina!” ja ”From the river to the sea, Palestine will be free!” -huudot kaikuivat väkijoukon askeltaessa pitkin Hämeenkatua. Mielenosoittajien kantamissa kylteissä vaadittiin päättäjiltä […]
Pirkanmaan vasemmistoliiton piiritoimisto Näsinlinnankadulla muuttuu hetken ajaksi markkinapaikaksi marraskuun ensimmäisenä lauantaina: neljä tamperelaista vasemmistoaktiivia järjestävät tilassa klo 12-16 kirpputorin, jonka tuotot lahjoitetaan lyhentämättömänä Lääkärit ilman rajoja -järjestölle. Varainkeruukirpputorilla myydään muun muassa aikuisten ja lasten vaatteita, kodintavaraa ja huonekasvien pistokkaita. Paikalla on myös maksuton kahvitarjoilu. Tapahtuman aikana klo 14-15 voi myös keskustella Gazan tilanteesta. Aiheeseen johdattaa […]
Tampereen korkeakouluyhteisön 5. lokakuuta järjestetty Action Day -marssi keräsi eri arvioiden mukaan noin 250–300 mielenosoittajaa vaatimaan hallitusta alas. Mielenosoituksessa näkyvissä kylteissä ja opiskelijoiden puheissa toistui viesti siitä, että yliopiston päärakennuksen valtauksen loppuminen ei tarkoita protestin loppumista. Opiskelijoiden toteuttama hautakynttiläperformanssi Kelan Tampereen toimiston ovella antoi osaltaan viitettä siitä, että kannanottoja toteutetaan yliopistokampuksen ulkopuolella. Ympäri Suomen laajentuneen […]