Avainsana:
Ensimmäisen hyökkäyksen hyvinvointivaltiota vastaan teki itävaltalaisenglantilainen taloustieteilijä Friedrich Hayek vuonna 1944 kirjassaan Tie orjuuteen. Hän väitti hyvinvointivaltion vaarantavan yksilönvapaudet sekä demokraattisen hallinnon. Umpikonservatiivisen Hayekin tähtäimessa oli Englannin sodan ajan säännöstelyohjelma. Kuitenkin valtion määräämä yhdenmukaistaminen osoittautui siunaukseksi. Rauhan vuosina kolmannes briteistä ei ollut saanut tarpeeksi kaloreita ravinnostaan, viidennes kärsi alituisesta aliravitsemuksesta. Sitten, keskellä sotaa väestö oli […]
Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen on ollut talvi- ja jatkosotaa huomattavasti suurisuuntaisempi, pitkäjänteisempi ja kaikkia suomalaisia hyödyttänyt ja edelleen hyödyttävä ja eteenpäin vievä suurhanke. Hyvinvointivaltion rakentaminen ei ole kuitenkaan herättänyt yhtä suuria kansallistuntoja talvi- ja jatkosodan tavoin. Se ei ole nostanut ketään näkyvälle paikalle kansakunnan kaapin päälle. Ainoastaan hyvinvointivaltion kalleuden kauhistelijoille ja sosiaaliavustuksille irvistelijöille osoitetaan säännöllisin väliajoin suurta julkista […]
Syksyllä 1956 Tampereen työväenopiston opettaja V.O. Veilahti (1926-94) esitti ensimmäisen kokonaisvaltaisen vision suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisesta. Tämä tapahtui Synteesi ry:n järjestämässä tilaisuudessa. Tammi julkaisi keväällä 1957 Veilahden esitelmän Ajankysymyksiä -sarjassaan nimellä Hyvinvointivaltio – sen taloudelliset, poliittiset ja sivistykselliset kehittämisedellytykset. Veilahti määritteli hyvinvointivaltion englantilaisen New Statesmanin päätoimittaja Kingsley Martinin (1897-1969) määritelmän mukaisesti: ”Hyvinvointivaltiossa valtiovaltaa käytetään nimenomaan taloudellisen kilpailun […]
Syyhytartunnat ovat lisääntyneet Suomessa räjähdysmäisesti, kertoi Helsingin Sanomat helmikuussa. Samoihin aikoihin brittilehti Guardian kertoi, että Britanniassa syyhytapaukset ovat lisääntyneet dramaattisesti, kun ne ennen korona-aikaa olivat harvinaisia. Britanniassa esiintyy jälleen myös muita, jo kitketyiksi miellettyjä sairauksia, kuten riisitautia ja keripukkia. Tapausten määrä ei vielä ole suuri; riisitaudin takia hoidettiin toissa vuonna Englannissa 423 potilasta ja keripukin […]
Tampereen kaupunginvaltuusto väläytti sekä punaista että vihreää valoa vasemmistoliiton edustajien valtuustoaloitteille. Valtuusto käsitteli viime vuoden viimeisessä kokouksessaan Mitja Tapion ja Mikko Aaltosen valtuustoaloitteiden saamia vastauksia. Tapion lintuystävällisyyttä vaativan aloitteen esittämiin toimenpiteisiin aiotaan osittain ryhtyä Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymän Luonnon monimuotoisuusohjelman (LUMO) mukaisesti. Tapion lintuystävällisessä aloitteessa edellytetään, että Tampereella kiinnitetään huomiota paremmin lintuystävälliseen rakentamiseen ja tarjotaan siihen […]
Politiikassa usein puhutaan menneestä, vaikka tosiasiassa katseen pitäisi olla tulevassa. Valtakunnan politiikassa palattiin kesällä monen hallituspuolueen poliitikon aikaisempiin kirjoituksiin ja niiden sisältöön sekä erityisesti kirjoitusten sisältämään rasismiin. Silloin hallituspuolueista esitettiin toive, että ”menneitä ei kaiveltaisi” vaan keskityttäisiin nykyiseen ja tulevaan. Hallituspuolueet itse ovat kuitenkin lähes jokaisen uuden ongelman kohdalla muistaneet syyttää ongelmasta Marinin hallitusta. Tuntuu, […]
Köyhyys on sitä, että menee nukkumaan nälkäisenä. Ei ole varaa ostaa lääkkeitä. Ei ole varaa tarjota lapsille asioita, joita kavereilla on. …Joutuu sanomaan lääkärille, että minulla ei ole tuohon varaa. … Köyhyys on masentava kutsu itsemurhaan. Mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään tai yhteiskuntaan ovat joko äärettömän karsittuja tai olemattomat. – Kuten näistä lainauksistakin voi lukea köyhyys […]
Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä sai Tampereen Vasemmiston syyskokouksessa kiitosta siitä, että kaupungin talousarvioon saatiin merkittävä 150 000 euron lisäys köyhyyden vastaiseen työhön. Resurssien kohdentaminen tulee toteuttaa huomioiden, että hallituksen politiikan seurauksena yhä useammalla kuntalaisella tulee olemaan vaikeuksia toimeentulonsa kanssa seuraavan vuoden aikana. Hallituksen suunnittelemat leikkaukset uhkaavat sysätä lukuisia lapsiperheitä köyhyyteen. Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön SOSTEn tuoreen […]
Tampereen kaupunginvaltuuston maanantaina hyväksymässä vuoden 2024 talousarviossa on monia tamperelaisten hyvinvointia parantavia uudistuksia ja lisäyksiä. Vasemmistoliiton valtuutetut totesivat puheissaan uudistusten ja lisäysten olevan erityisen tarpeen juuri nyt, kun Orpon hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan ja asumistukeen kiristävät monien toimeentuloa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä sai talousarvioneuvottelun viime metreillä korotettua köyhyysohjelman rahoitusta 150 000 eurolla. Ulla-Leena Alppi muistutti, että lisärahoitus köyhyysohjelmaan […]
Talven ensimmäiset lumihiutaleet saapuivat Tampereelle, kun kirjoitan tätä kolumnia. Jo nyt pelkään, miten pitkä, kylmä ja pimeä talvesta on tulossa kaikille niille, joiden toimeentuloa Orpon hallitus on kiristämässä. Sosiaaliturvan leikkausten myötä arviolta ainakin 40 000 uutta ihmistä putoaa Suomessa köyhyysrajan alle ensi vuonna, arvioi Suomen sosiaali- ja terveys ry SOSTE. Kun oikeistohallituksen leikkaukset kohdistuvat nimenomaan […]