Avainsana:
Julkisuudessa on nyt kovasti puhuttu kuntien talousahdingosta, mikä todennäköisesti näkyy jollakin tasolla rahapulana myös Lempäälässä. Kuntaveron nostokin on vilahdellut uutisissa. En lähde tässä oman kuntamme taloudellista tilaa kommentoimaan tai arvailemaan tulevaa, mutta haluaisin jakaa suorittamani laskennalliset tutkimukset siitä, minkälaisia vaikutuksia kuntaveron korotuksesta olisi Esimerkiksi 0,5 prosentin nosto lisäisi karkeasti arvioiden kunnan tuloja vuositasolla noin kaksi […]
Pormestari Lauri Lylyn maanantaina julkaistu vuoden 2020 talousarvioesitys sisältää monia vasemmistoliitolle tärkeitä linjauksia. “Synkimmät vuodet näyttävät nyt olevan ohi”, iloitsi vasemmistoliiton valtuutettu Noora Tapio sosiaalisessa mediassa. Vasemmistoliiton valtuutettu Ulla-Leena Alppi kommentoi esitystä tuoreeltaan muistuttamalla, että hyvinvointiin panostaminen näkyy lopulta positiivisina tuloksina myös kaupungin taloudessa, ja että päättäjien on voitava nähdä seuraavan vuoden budjettia pidemmälle. Valtuustoryhmän […]
Tampereen seudulla puhdasta vettä saadaan vuodesta 2023 alkaen uudesta Sulkavuoren keskuspuhdistamosta. Uuden keskuspuhdistamon toteutus on Pirkanmaan alueen yhteishanke. Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n osakaskuntia ovat Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi. Tampereen kaupungilla on halu lähteä selvittämään seudullista vesihuolto-organisaatiota. Seudullisessa vesiyhteistyössä toteutuisi toiminnan, vesilaitosten, puhtaan veden putkistojen ja viemäreiden keskittäminen yhdelle seudulliselle vesihuolto-organisaatiolle. Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaoston […]
Kannattaako Tampereen myydä työterveyspalveluiden tuottaja Pirte? Kangasala yksityisti työterveyshuoltonsa vuonna 2016. Se aiheutti kolmessa vuodessa kahden miljoonan menetykset. Säästöjä ei ole tullut. Päätös Kangasalan työterveyden yksityistämisestä tehtiin valtuustossa maalikuussa 2016 äänin 46–4. Hämmästystä herätti, että SDP:n valtuustoryhmä yhtä lukuun ottamatta äänesti yksityistämisen puolesta. Hanketta ajoivat kiihkeästi kokoomuksen valtuustoryhmän silloinen puheenjohtaja Harri Syrjäläinen sekä sote-johtaja Marika […]
Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaoston kokouksessa on viime viikon tiistaina päätetty käynnistää selvitys Tampereen seudun vesihuolto-osakeyhtiön perustamisesta. Tavoitteena on yhtiöittää Tampereen ja lähikuntien vedenjakelu. Jo 15 vuotta vesiyhtiö Tavase Oy on yrittänyt saada sadan vuoden monopolia veden tuotantoon Pirkanmaalla. Yhtiön hakemus on jälleen vetämässä Vaasan aluehallintovirastossa. Mikäli suunniteltu vesihuolto-osakeyhtiö ja Tavase toteutuvat, Pirkanmaalle muodostuisi lähes täydellinen osakeyhtiömuotoinen […]
Kuntavaalitulos antoi mahdollisuuden haaveilla. Sdp:llä, vihreillä ja vasemmistoliitolla oli enemmistö valtuustopaikoista, ja vahvan koalition olisi voinut rakentaa näiden puolueiden sekä keskustan varaan. Kokoomus ja perussuomalaiset saivat roiman vaalitappion. Tamperelaisten tahtotila näytti varsin selvältä. Yhdenvertaisuuden polkemiselle ja tiukalle talouskurille ei vaikuttanut olevan kaupunkilaisten mandaattia. Haaveet osoittautuivat turhiksi. Pormestariohjelmaneuvotteluissa läpi meni lukuisia arvokkaita tavoitteita, jotka linjasivat hiilineutraalista […]
Yhteisöllinen, osallistava ja saavutettava ovat Oriveden 150-juhlavuoden teemoja, joihin myös vasemmistoliiton kolme valtuutettua Reijo Kahelin, Irma Koskela ja Mari Lind ovat tyytyväisiä. Valtuustoryhmä näkee kaupungin viime aikojen toiminnoissa useita positiivisia asioita, esimerkiksi kuntalaisosallisuuden lisääntymisen sekä yhteistyön tiivistymisen yritysten kanssa. Sen sijaan heidän mielestään kuntalaisvaikuttavuuden kanssa pitää Orivedellä tehdä vielä paljon töitä. Vetovoima ja tulevaisuuden mahdollisuudet […]
Olemme viime aikoina valitettavasti joutuneet tutustumaan kollektiiviseen aivohäiriöön nimeltään säästömania. Se ilmenee niin, että jollakin julkisen talouden osa-alueella tehdyt säästöt aiheuttavat kuluja toisaalla ja lisäksi budjetoimattomia kuluja säästötoimenpiteiden uhreiksi joutuville heidän itsensä kustannettaviksi. Kansalaiset ovat kummastelleet, mikä kulkutauti kouluihin on iskenyt, kun kohtalaisen uudetkin koulut joutuvat remonttiin. Tai juuri kalliisti remontoitu koulu osoittautuu kohta remontoinnin […]
Jatkuva leikkaaminen eri aloilta on ajanut ihmiset asettamaan toisensa vastakkain. Nuoret haluavat koulutuksesta säästetyt varat takaisin, kunnalliset työtekijät haluavat perua kilpailukykysopimuksen, kikyn ja työttömät haluavat aktiivimallin kurituksen loppuvan. Kaikki haluavat ajaa itselleen tärkeitä asioita ja nostaa esiin sitä, kuinka paljon leikkaamalla aiheutamme ongelmia. Leikkaukset ovat jo nyt pudottaneet koulutuksen tasoa, vähentäneet ihmisten työmotivaatiota ja vähentäneet […]
Kaupunginvaltuusto keskusteli maanantai-iltana pitkään Tampereen köyhyysohjelmasta. Ohjelma on ainutlaatuinen koko Suomen mittakaavassa; missään muussa kaupungissa ei vastaavaa ohjelmaa toistaiseksi ole. Edellisellä valtuustokaudella saatiin aikaiseksi esimerkiksi aktiivipassi ja sosiaalinen luototus. Tällä kertaa ohjelman valmistelutyöhön on otettu mukaan aiempaa laajemmin asiantuntijoita sekä kaupunkilaisia kaikista ikäluokista. Nykyistä pormestariohjelmaa laadittaessa köyhyystyöryhmän säilyminen oli vasemmistoliitolle ratkaiseva kysymys, ja lopulta asia […]