Avainsana:

LGBTIQA+

Sateenkaarinuoret keskiöön

  • 29.7.2020
  • TEKSTI: MINNA MINKKINEN

Koronapandemia on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen meihin kaikkiin, vaikkakin eri tavoin. Siinä missä toiselle rajoitusten myötä etätöihin siirtyminen helpottaa tuloksellisuutta, voi se toiselle tarkoittaa vaarallista kotiin eristäytymistä. Vaikka tällä hetkellä Suomessa eletään rauhallista vaihetta, maailmalla tilanne on toinen. Eikä meillä kellään ole vielä tietoa, mitä syksyllä tulee tapahtumaan ja kuinka kauan pandemia jyllää maailmalla. Erityisen […]

Kohtaamisia

  • 2.9.2019
  • TEKSTI: ALIA DANNENBERG

Olen tehnyt mielenkiintoisen havainnon, että normaalin molempia kunnioittavan kohtaamisen sääntöjen ei aina koeta olevan voimassa silloin, kun toinen osapuoli kuuluu sukupuolivähemmistöön. Kuinka usein cisheterolta normaalissa kanssakäymisessä kysytään, miten harrastat seksiä? Tai tuomitsevaan äänensävyyn udellaan, oletko tyttö vai poika. Tai pidetään oikeutena yrittää käydä toisen rintoihin tai alapäähän kiinni, koska pitäähän asiasta saada selvyys – ja […]

Kulkue ja puistojuhla huipentavat Pirkanmaan Pride-viikon

  • 15.6.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Koko viikon tamperelaista kulttuurielämää rikastuttanut Pirkanmaan Pride järjestäytyy tänään Ratinan aukiolla ja lähtee kello kolme kietämään Ratinaa ylittääkseen suvannon pitkin Vuolteensiltaa. Päämääränä on Laikunlava, jonka ympärillä vietetään puistojuhlaa illansuuhun asti. Pirkanmaan Pride on maakunnan suurin ja vaikuttavin vuosittain järjestettävä ihmisoikeustapahtuma. Viikon ohjelmaan on kuulunut lukuisia työpajoja, keskustelutilaisuuksia, bileitä ja esityksiä. Priden viikko sitten avannut Minna […]

Translain uudistuksen puolesta osoitettiin mieltä Tampereella

  • 28.5.2019
  • TEKSTI: OSKARI JOKINEN KUVAT: OSKARI JOKINEN

Hallitusneuvotteluista tuli perjantaina viesti, jonka mukaan translain uudistuksesta olisi tulossa torso. Tämä sai ihmisoikeusjärjestö Trasekin kutsumaan kokoon mielenosoitukset eiliseksi Tampereelle ja Helsinkiin. Lyhyellä varoitusajalla kokoon kutsuttu mielenosoitus sai Tampereella liikkeelle reilut sata mielenosoittajaa osoittamaan tukensa transsukupuolisten ja muunsukupuolisten asian puolesta. Hallitusneuvottelijat olivat päässeet tietojen mukaan perjantaina sopimukseen translain uudistamisesta. Uudistus on kuitenkin toistaiseksi jäämässä huomattavan […]

Kafkan kanssa naimisissa

  • 7.4.2019
  • TEKSTI: ALIA DANNENBERG

Avioituessani yli 16 vuotta sitten en tiennyt, että vaimon kanssa kylkiäisenä tulisi Kafka. Sukupuolenkorjausprosessini aikana Kafkalle oli pysyvä vierasvuode pedattuna työhuoneessamme, mutta nykyään hän on onneksi vähentänyt vierailujaan luonamme. Täytyy kyllä myöntää, että elämä Kafkan seurassa ei ole tylsää, sillä koskaan ei voi aavistaa mitä nurkan takana odottaa. Vuonna 2011 maistraatti vahvisti etunimikseni Alia Asha. […]

Keillä on oikeus lisääntyä?

  • 18.3.2019
  • TEKSTI: ALIA DANNENBERG

Miltä tuntuisi, jos julkishallinto vaikkapa avioliiton solmimisen edellytyksenä vaatisi todistusta sterilisaatiosta? Oletettavasti kansan syvät rivit älähtäisivät, että nyt on hallinnon mielivalta mennyt liian pitkälle, ja epäreilua lakia vaadittaisiin välittömästi muutettavaksi. Mahdollisesti esiin nousisi argumentteja, että pakkosterilisaatiohan on historiaa eikä todellakaan nykypäivää. Laki pakkosterilisaatiosta säädettiin 1935, ja sen perusteella lääketieteellisten, sosiaalisten ja rotuhygieenisten syiden vuoksi sterilisoitiin […]

Toksinen feminiinisyys on uhka tasa-arvolle

  • 30.1.2019

ALIA DANNENBERG    Toksisesta maskuliinisuudesta on puhuttu paljon, mutta huomiotta on jäänyt sen vastinpari, toksinen feminiinisyys. Kyseinen ajattelu muodostaa huomattavan uhkan tasa-arvolle ja vinouttaa siihen liittyvää keskustelua. Sukupuolenkorjauksen jälkeen arkipäivääni on valitettavasti kuulunut transihmiset poissulkeva radikaali feminismi (trans-exclusionary radical feminism, TERF). Karrikoidusti TERF-ideologian mukaan transmiehet ovat sukupuolipettureita ja transnaiset patriarkaatin soluttautumisjuoni naisia vastaan. Kuulostaa älyttömältä pienen […]

Valtuustokysely sukupuolivähemmistöjen liikuntamahdollisuuksista

  • 23.8.2018

  Teksti: OSKARI JOKINEN Ennen maanantaista Tampereen valtuuston kokousta järjestettiin valtuuston kyselytunti. Vasemmiston Noora Tapio ja Minna Minkkinen olivat jo keväällä jättäneet kyselyn sukupuolivähemmistöjen mahdollisuuksista käyttää liikuntapalveluja. Kyselyssä kosketeltiin niin kaupungin yleisiä liikuntapalveluita kuin peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen liikuntaopetuksen tarjoamia osallistumismahdollisuuksiakin. Tapion ja Minkkisen mukaan lukuisista yhteydenotoista kaupunkilaisilta voi päätellä, etteivät tasa-arvolain takaamat osallistumismahdollisuudet […]

Translaki on uudistettava viipymättä

  • 4.6.2018

MINNA MINKKINEN    Kesäkuussa 1969 Yhdysvalloissa New Yorkissa Stonewall-mielenosoituksista lähti liikkeelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeustaistelu, joka nyt näyttäytyy meille Priden muodossa. Suomessa järjestettiin ensimmäiset vapautuspäivät vuonna 1975 ja nyt Helsinki Pridella marssii kymmeniä tuhansia ihmisiä joka vuosi. Parannuksia lainsäädännössä ja asenteissa on vuosien saatossa tapahtunut, mutta tarvetta Pridelle Suomessa on edelleen. Asennemuutoksen lisäksi translaki tulee […]

Translaki mittaa Suomen uskon oikeusvaltioon

  • 23.1.2018

MERJA KYLLÖNEN Yksi kysymys on toistunut kiertäessäni ympäri Suomea viime viikkoina. Kysymyksen esittäjä on usein nuori, ja minulla on se tuntuma että tämä kysymys on nuorille erityisen merkityksellinen. Eli mikä on kantani Suomen nykyiseen translakiin? Meidän lainsäädäntömmehän vaatii tänä päivänä, että henkilötunnukseensa sukupuolimerkinnän muutosta hakevan henkilön on oltava lisääntymiskyvytön eli tarvittaessa suostuttava sterilisaatioon. Lisäksi hänen […]