Avainsana:

luonnossa

Suomeen koko maan kattava vaellusreitti

  • 3.3.2019
  • TEKSTI: IIKKA NIKKINEN   

Suomalaiset viettävät tilastojen mukaan yhä enemmän aikaa kansallispuistoissa ja luonnossa. Kaupungin ulkopuolisessa luonnossa ihmisen mieliala paranee voimakkaammin kuin kaupunkiluonnossa, sen takia meidän on vaalittava kansallisaarrettamme luontoa, kansallispuistoja sekä retkeilyalueitamme. Kansallispuistoissa vieraillaan vuosittain jo yli kolme miljoonaa kertaa. Lukuisat tutkimukset ympäri maailmaa ovat osoittaneet luonnossa liikkumisen positiiviset terveysvaikutukset. Lisäksi keskimäärin kansallispuistoissa kävijöiden rahankäyttö tuo lähialueelle yli […]

Kintulammille on päästävä turvallisesti ilman omaa autoa

  • 27.11.2018

Teksi: JANIKA KUNNARI     Kintulammin luonnonsuojelualue on upea retkeilykohde, mutta sinne on vaikea päästä. Retkeilijän on tällä hetkellä joko mentävä paikalle omalla autolla tai käveltävä jopa kolmen kilometrin matka lähimmältä bussipysäkiltä. Valtaosa kävelymatkasta kulkee vilkasliikenteisen Pulesjärventien vartta, eikä tätä reittiä suositella käveltäväksi varsinkaan lasten tai isojen ryhmien kanssa. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Noora Tapio jätti maanantain kaupunginvaltuuston […]

Makkarajärvelle luonnonsuojelualue, loppu tonttikeinottelulle

  • 23.1.2018

  Teksti: JANIKA KUNNARI     Maanantaina Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa jätettiin kaksi aloitetta, joiden takana oli vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettuja. Aloitteista toinen koski Tampereen kaupungin tontinvuokrauspolitiikkaa ja toinen Makkarajärvi-Viitastenperän luonnonsuojelualueen perustamista. Tonttikeinottelu kuriin Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetut Sinikka Torkkola ja Ulla-Leena Alppi jättivät valtuuston kokouksessa aloitteen, joka koski Tampereella viime aikoina paljon puhuttanutta, toistaiseksi keinottelun mahdollistavaa kaupungin tonttien vuokrausta. Vasemmistoliiton […]

Hervannan hieno suomalainen sielunmaisema

  • 23.12.2017

  Teksti ja kuva: MARKKU UUSINIEMI    Etelä-Espoosta Etelä-Hervantaan muutettuani löysin lähes kotiovelta Makkarajärven-Viitastenperän upeasta maastosta sielunmaiseman: korvet, rämeet, jyrkät rosoiset kalliot, tuoreet ja kuivat kankaat. Suomalaista suota. Luonto lähellä, ei liikenteen melua, ei kiirettä. Ei tarvetta matkustaa autolla luontokohteisiin niin kuin Espoossa. Sydän sykähti ilosta, kun Aamulehti uutisoi 1.12. ”…merkittävä luonnonsuojelualue perustetaan kantakaupunkiin, Hervannan […]

Yllätyksiä erämaassa ‒ Pohjaslahden Egypti

  • 21.6.2017

  Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI    Tampereelta pohjoiseen mennään sydänmaille. Tuo vanhahtava sanonta tulee mieleen teiden pienentyessä ja niiden numeroiden suurentuessa. Ellei tiedä, minne on menossa, ei sinne löydä vahingossakaan paitsi onnellisen sattuman kautta. Suomessa on paljon kauniita maisemia, unohdettuja kyliä ja lähes asumattomia taloja. Toisaalta sitten on ruuhka-Suomea, tiivisrakentamista ja liikenneruuhkia. Jatkuva […]

Pohjaslahti ‒ kadonneen kunnan historiaa

  • 19.6.2017

  Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI    Suomen aluemaantiede on ollut jo vuosikymmeniä myllerryksessä. Kuntia on erotettu toisistaan ja sitten taas yhdistetty uusiksi kokonaisuuksiksi joko sellaisinaan tai osiksi pilkottuina. Kuntamuutosten mukana ei oikein ole tahtonut pysyä. Syrjäkylästä kunnaksi Pohjoisella Pirkanmaalla, Keuruun ja Virtain vesireittien välissä, nykyaikaisesti ilmaistuna keskellä ei mitään, sijaitsee maisemallisesti erittäin kaunis […]

Ketunleipä, käenkaali, revonrieska

  • 19.5.2016

  Teksti: LIISA AHOLA, kuvat MERJA ERONEN Metsänpohjan peittävät heleän vihreät, herttamaiset ja kolmilehtiset kasvit ohuena pitsimäisenä mattona. Vaaleanvihreää pitsiä nousevat tähdittämään hennot valkoiset kukat. Synkeä kuusimetsä hohtaa kevään valoa. Ketunleipä kukkii. Ketunleipä, myös käenkaalina tunnettu, on yleinen aina Kainuuseen saakka. Kasvi on viidestä kymmeneen senttiä korkea ja hentorakenteinen. Se kukkii touko–kesäkuun vaihteessa kevään etenemisestä […]

Voikukat – villiyrttien aatelistoa

  • 13.5.2016

  Teksti ja kuvat: LIISA AHOLA    Voikukka on kotoisin Keski-Aasiasta, jonne se päätyi luomistyön alkuhämärissä. Erittäin lisääntymiskykyinen voikukka on levittäytynyt joka puolelle maapalloa. Se pystyy kasvamaan kuivilla vuorenrinteillä, suola-aavikolla ja jopa soilla. Onkokaan millään toisella kasvilla samanlaista mukautumiskykyä? Voikukan siemenpähkylä pystyy kulkemaan läpi lehmän tehokkaan ruoansulatuskanavan menettämättä itämiskykyään. Pienestä palasta voikukanjuurta kasvaa uusi yksilö. […]

Villivihannekset villitsevät: Mesiangervo

  • 9.7.2015

  Teksti ja kuvat: LIISA AHOLA Tutustuin mesiangervon alkuihin jo varhain lapsuudessani äidin pyytäessä minua repimään lehmille ennen laidunkautta herkkua. Lehdet alkoivat kohota maasta punertavanruskeina ja vihertävinä kerinä kohta lumien sulamisen jälkeen. Ne tuoksuivat makealta ja olivat mehukkaita. Jokainen lehmä halusi saada oman osansa eivätkä ne meinanneet malttaa odottaa omaa vuoroaan. Meillä kotona oli tarkka […]

Villivihannekset villitsevät: Maitohorsma

  • 26.6.2015

  Teksti ja kuvat: LIISA AHOLA (Kukkiva maitohorsma: PERTTI SALO) Yleinen, kasvaa liki kaikkialla, jokapäiväinen, arkinen. Ei mikään maljakkokukka. Monenlaisia vähätteleviä ajatuksia tulee mieleen keskikesällä komeasti kukkivasta kasvista, rentunruusunakin tunnetusta maitohorsmasta. Kansanuskomuksena elää horsman maitoa lisäävä vaikutus. Sen tähden sitä on lisätty karjan rehuun ja herutettu poikineita lehmiä. Koko kasvi on myrkytön ja siitä syystä […]