Avainsana:

terveys

Ylöjärven vasemmisto huolissaan vanhusten palveluista

  • 14.12.2015

Teksti: TERHI HAUKKA Ylöjärveläiset ovat huolissaan vanhusten palveluiden riittävyydestä ja laadusta. Ylöjärven vasemmistoliiton valtuustoryhmä  tarttui kaupunkilaisten huoleen ja teki viime huhtikuussa valtuustoaloitteen, jossa vaadittiin vanhuspalvelulain toteutumisen arviointia. – Valtuustoaloitteeseemme saamamme vastaus kertoi sen, mitä Ylöjärvellä on tehty. Mutta edelleen olemme huolissamme palveluiden riittävyydestä ja niiden laadusta, kommentoi vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Arja Uusikartano. Vasemmistoliiton valtuustoaloitteeseen vastasi joulukuun […]

Päätös sosiaali- ja terveysmaksuista siirtyy

  • 9.12.2015

Teksti: SINIKKA TORKKOLA Ikäihmisten lautakunta päätti kokouksessaan keskiviikkona siirtää päätöstä sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksujen korottamisesta. Useat lautakunnan jäsenet pitivät  esitettyä, lähes 30 prosentin korotusta kohtuuttomana ja toivoivat korotusesityksen harkitsemista uudelleen. Esityksen asian jättämisestä pöydälle teki lautakunnan puheenjohtaja, apulaispormestari Mikko Aaltonen (vas). Päätös oli yksimielinen. Tampereen kaupunki on aiemmin päättänyt, että se perii sosiaali- ja terveyspalveluista […]

Lisää valinnanvapautta ilman veroketkuilua

  • 20.11.2015

JOUNI SIRÉN SSS-hallituksen sote-uudistus uhkaa tehdä Suomen sosiaali- ja terveyspalveluista ylikansallisten suuryritysten rahastusautomaatin. Ruotsissa yksityistäminen ei pysäyttänyt terveyskustannusten kasvua, mutta yritysten voitot ovat kasvaneet sitäkin enemmän. Käyttäjien valinnanvapaus on kasvanut lähinnä suurissa kaupungeissa ja niissäkin vauraimmilla alueilla. Yritykset kun voivat vapaasti valita, missä toimivat. Suomessa julkinen terveydenhuolto on hyvää. Erityissairaanhoito on huipputasoa. Ongelmia aiheuttavat terveyskeskusten […]

Jutila ja Minkkinen: Maksuton ehkäisy toisi säästöjä

  • 16.11.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI JAA 21 – EI 30 – Tyhjiä 14. Tämä oli äänestystulos Tampereen kaupunginvaltuuston päättäessä hetki sitten, että Minna Minkkisen ja Varpu Jutilan aloitetta maksuttomasta ehkäisystä nuorille ei palauteta uudelleen valmisteltavaksi.  Minkkinen ja Jutila osoittivat puheenvuoroissaan, että virkamiesten valmisteleva vastaus heidän aloitteeseensa oli kovin puutteellisesti valmisteltu. Vastauksessa sivuutettiin kiistattomat näytöt siitä, että maksuton […]

Kuluttamallako terveys lisääntyy?

  • 11.11.2015

SINIKKA TORKKOLA Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa keskusta ja kokoomus väänsivät rahasta ja vallasta ja kumpikin kertoo voittaneensa. Varsinainen pääasia,  kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen palveluja parantamalla,  jäi vallan paineissa toiseksi.  Jälkikäteen toki päätöstaistoa ja sen tulosta on kaunisteltu lausunnoilla palveluiden paranemisesta ja kulujen kasvun hillitsemisestä. Uudistuksen sanotaan lisäävän potilaan valinnan vapautta. Teoriassa valinnan vapauden lisääminen voisi kasvattaakin […]

Vuorentaustan nuorisotilan toiminta jatkuu

  • 11.11.2015

  Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA, kuvat: RAUNO KESSELI Ylöjärven Vuorentaustan nuoret saavat viettää aikaansa tulevaisuudessakin Zopperon nuorisotilassa. Vasemmiston aloitteesta rahat toiminnan jatkamiseen varattiin ensi vuoden talouarvioon. Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Arja Uusikartano piti nuorisotilan toiminnan jatkamista yhtenä keinona nuorten syrjäytymistä. – Ei pidä tehdä hätiköityjä päätöksiä, kun kyse on nuorista. Kaikilla nuorilla ei ole varaa maksullisiin harrastuksiin eikä […]

Sote-uudistus herättää jälleen kysymyksiä

  • 6.10.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI    ‒ Hallituksen perusratkaisu toteuttaa sosiaali- ja terveyshuollon uudistus kansanvaltaisen aluehallinnon pohjalle vastaa pitkälti Vasemmistoliiton omaa sote-mallia, sanoi kansanedustaja Hanna Sarkkinen avatessaan vasemmiston kuntafoorumin. Seinäjoelle kokoontuneilla kuntapäättäjillä oli tilaisuus saada ensikäden tietoa hallituksen suunnitelmista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen (sote-uudistus) nykyvaiheesta. Asiaa esittelemässä ja kysymyksiin vastaamassa oli perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, […]

Valtuustoaloite työttömien terveystarkastuksista

  • 17.8.2015

Teksti: CAI MELAKOSKI    Terveystarkastukset tavoittavat Tampereella vain seitsemän prosenttia työttömistä. Valtuutettu Sirkkaliisa Virtanen (vas.) teki tänään kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle aloitteen, joka toteutuessaan johtaisi pitkäaikaistyöttömien terveystarkastusten järjestelyjen parantumiseen. Tampereella on vain kolme terveydenhuoltajaa hoitamassa työttömien terveystarkastuksia. Työttömiä Tampereella on 18 500 joista pitkäaikaistyöttömiä on 5 500. – Terveystarkastusten jonotusajat ovat pitkiä ja ajanvarauksesta on toistuvasti kehotettu […]

Valtuustoaloite: Neulojen keräysbokseja puistoihin

  • 17.8.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI    Helsingissä on saatu hyviä kokemuksia huumeruiskujen keräilyastioista puistoissa, ja niitä aiotaan lisätä. Valtuutettu Minna Minkkinen (vas.) esittää tänään Tampereen kaupunginvaltuustolle jättämässään aloitteessa, että Tampereellakin järjestelyä kokeiltaisiin. ‒ Kuntalaiset kokevat neulojen ja ruiskujen löytymisen yleisiltä alueilta negatiivisena ja jopa pelottavana asiana. Maastossa tai roskiksessa olevasta, käytetystä neulasta on mahdollisuus teoriassa saada HIV- […]

Työttömien terveystarkastukset takkuavat

  • 13.8.2015

Teksti: SINIKKA TORKKOLA Työttömät eivät pääse terveystarkastuksiin, kuten Tampereen kaupungin verkkosivut lupaavat. –.Terveystarkastusten jonotusajat ovat pitkiä ja ajanvarauksesta on toistuvasti kehotettu soittamaan uudelleen seuraavalla viikolla, koska kaikki ajat on  kyseiseltä viikolta jo annettu. Saamieni yhteydenottojen mukaan kutsuntatarkastusten aikaan aikoja ei ole annettu työttömille ja joitakin soittajia on pyydetty yrittämään uudelleen vasta useiden viikkojan päästä, kuvaa vasemmistoliiton […]