Avainsana:
Länsimainen, suoraviivaisesti eteenpäin menevä, lineaarinen historia- ja aikakäsitys on törmäämässä vastakohtaansa, syklisyyteen. Entäpä jos aika kiertääkin kehää, jolloin kaikki tapahtumat toistuvat tuhansien vuosien aikasykleissä päättyen lopulta katastrofiin. Tämäkin kysymys herää valokuvaaja Annina Mannilan (s.1977) ja kuvataitelija Panu Ollikaisen (s.1980) Sykli-näyttelyssä, Kulttuuritalo Laikun Galleriassa. Ollikaisen pienoisveistosten ihmishahmot sijoittuvat mielikuvituksellisiin tilanteisiin, asetelmiin ja maisemiin. Ideat teoksiin syntyvät […]
Nykyaikainen digitaalitekniikka helpottaa ihmisten elämää siinä määrin, että työpäivän aikana tarvitsee siirtyä pöytänsä äärestä ainoastaan keittämään kahvia. Vaikka nykyään monet asiat on helppo tehdä tietokoneella, löytyy maailmasta ihmisiä, joita tekniset innovaatiot eivät puraise niin syvälle, että niistä jaksaisi aina innostua. Nopean teknisen kehityksen vastapainoksi ihmisiä kiinnostaa yhä edelleen vanhat asiat, ja monet nuoret ovat kiinnostuneet […]
Ari Johansson on valokuvannut Tamperetta ja tamperelaisia jo yli 50 vuoden ajan. Kun sotilasjuntta otti vallan Chilessä syyskuussa 1973 ja Chilen demokraattisilla vaaleilla valittu sosialistinen presidentti Salvador Allende sai surmansa, syntyi myös Suomessa voimakas solidaarisuusliike Chilen kansan tukemiseksi. Järjestettiin mielenosoituksia, työnseisauksia, konsertteja ja kampanjoita. Ari Johansson oli läsnä kameroineen siellä missä tapahtui, erityisesti Tampereella mutta […]
Valokuvanäyttely Likainen työ nivoo yhteen turpeennostajien ja hiilenkaivajien ankaran arjen ja fossiilisen energiantuotannon taustalla vellovat ympäristöongelmat. Näyttely on väkevä yhteiskunnallinen keskustelun avaus ja tunteisiin vetoava, hieno osoitus taiteen voimasta sysätä ajatteluamme uusille urille ja ikuistaa asiat historiaan. – Tärkein tavoitteeni näiden ihmisten kohtaamisten, kuvieni ja näyttelyni myötä on lisätä keskustelua ja toimia sillanrakentajana lähinnä kaupungeissa käytävän […]
Hervannan kirjastossa on avattu kuvataiteilija Satu Juvosen valokuvanäyttely, joka esittelee 20 niistä lähes 55 000 Suomessa asuvasta vieraskielisestä kansalaisesta, jotka ovat täyttäneet 55 vuotta. Hienot valokuvat kertovat paljon eri syistä ja eri aikoina Suomeen saapuneista ihmisistä. Valokuviin liitetyt lyhyet kertomukset vielä enemmän. Näyttely syntyi Satu Juvosen ja monikulttuurista vanhustyötä tekevien järjestöjen yhteistyönä. Järjestöt hoitivat kuvattavat henkilöt […]
Teksti: MARJA-LIISA TORNIAINEN Ojakadun uusi galleria avaa vaikuttavasti tamperelaisen Petri Niemelän (s.1965) maalauksilla. Niemelän sivellintekniikka on loistelias. Pelkästään sitä jää ihailemaan pitkäksi aikaa. Töiden atmosfääri on positiivisella tavalla kevyt, raikas ja sensuelli. Teosten henkilöt ovat kauniita nuoria naisia, joiden henkilöllisyys ei paljastu, heidän kasvonsa ovat useimmiten kääntyneitä sivulle, silmänsä varjossa, tai heistä näkyy […]
Teksti: MARJA-LIISA TORNIAINEN Valokuvakeskus Nykyajan katutasossa on esillä Aapo Huhdan (s.1985) vapauttavasti kaikesta ylimääräisestä riisuttu ja tarkoin harkittu kokonaisuus. Kuvissa on vain vähän väriä ja osaa niistä voi katsoa abstrakteina sommitelmina, vaikka ne kaikki tosiasiassa ovat esittäviä. Alivalotettujen, voimakaskontrastisien otosten pimennot ovat merkitsevämmät kuin vastakohtansa. Valokuvaessee Block on kuvattu New Yorkissa 2014-2015. Nimi ei […]
Teksti: CAI MELAKOSKI Valokuvien ihmiset tulevat lähelle, niin lähelle että heidän kuulee hengittävän. Vai onko se katsojan omaa hengitystä? Oli miten oli, on kuvataiteilija Marja-Liisa Torniainen onnistunut tavoitteessaan tehdä kuvia joissa kuvattavat elävät; kuvia, joiden ihmisiin saa yhteyden. No Man Is An Island – We Are Interconnected (Kukaan ei ole saari – olemme […]
VK Hämeen Pioneerit järjestää kaikille 5–15 -vuotiaille lapsille avoimen valokuvauskilpailun. Kilpailuaika on 1.3.–30.9. ja kilpailun aiheena on ”Luonto lapsen silmin”. Vaikka ihminen kuuluukin luontoon, niin kuvissa ei silti saa näkyä ihmisiä. Kuvia voi ottaa kännykällä, digikameralla tai millä välineellä hyvänsä, mutta kilpailuun osallistuvien kuvien on oltava digitaalisessa muodossa. Kukin kuvaaja voi osallistua kilpailuun korkeintaan 12 […]