Avainsana:
valtuustokolumni
Tuoreus ja nuoruus ovat politiikassa etuja, joista täytyy osata luopuakin
- 23.5.2024
- TEKSTI: MITJA TAPIO
Vuonna 2017 kirjoitin tällä kolumnipaikalla ensimmäisen kolumnini nuorten asemasta politiikassa. Olin tuore kaupunginvaltuutettu, 20-vuotias keltanokka ja peräänkuulutin kolumnissani poliittiselta järjestelmältä uudistumista tavalla, joka tekisi politiikasta kutsuvamman toimintaympäristön nuorille. Vaikka olen yhä kaupunginvaltuuston nuorimmasta päästä ja vaikkapa nuorisolainkin mukaan nuori, olen viime aikoina havahtunut siihen, kuinka oma roolini on seitsemässä vuodessa muuttunut valtuuston nuorimmaisesta jo melko […]
Ei sydäntä, ei järkeä
- 15.5.2024
- TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI
Orpon – Purran hallitus tuottaa viikottain sydämettömiä päätöksiä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kannalta. Leikkauspäätöksissä ei myöskään ole järjen häivää edes talouden tasapainottamisen kannalta. Kun huono-osaisuus lisääntyy ja syvenee, lisää se palveluiden tarvetta, tuottaa lisää sairastumisia ja työttömyyttä. Vaikutusarviot loistavat poissaolollaan hallituksen toteuttaessa historiallisestikin silmiinpistävän oikeistolaista ideologista projektiaan. Yksi sydäntä ja järkeä vailla olevista päätöksistä on […]
Miltä maistuu Tampere?
- 9.5.2024
- TEKSTI: MIKKO AALTONEN
Ruoka on osa kulttuuria. Monessa Euroopan maassa ruoka on myös merkittävä osa paikallista identiteettiä. Kaupungeilla ja alueilla on omat perinteiset ruokansa, joiden kautta pidetään yllä ja kerrotaan, keitä olemme. Paikallisesta ruuasta tunnetaan ylpeyttä ja sen laatuun kiinnitetään huomiota. Vastavuoroisesti oletetaan, että myös muilla on omat perinteiset ruokansa ja niistä ollaan kiinnostuneita. Euroopan alueiden komiteassa tämä […]
Kaltoinkohdellut punaorvot odottavat yhä anteeksipyyntöä
- 1.5.2024
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Tampereen Kalevankankaalle haudattujen punaisten vainajien häpeärangaistuksen on vihdoin, yli sadan vuoden jälkeen päättymässä. Kaikki yli kaksi ja puolituhatta vainajaa saavat nimensä vihdoin ja viimein muistomerkin yhteyteen. Nimettömät joukkohaudat eivät ole ainoa jäljellä oleva Suomen sisällissodan varjo. Vaikka oma isoäitini, Mamma oli punaorpo, mutta en ollut aiemmin tullut miettineeksi, milloin hän muutti isovanhempiensa luokse. Olen ollut […]
Hallitus kurjistaa sosiaalityötä
- 26.4.2024
Hallitus aikoo laskea sosiaalityön sijaisena toimimisen pätevyysvaatimuksia ja vähentää sosiaalialan osaamiskeskusten määrää, kerrotaan kehysriihen 17.4.2024 julkaistuissa päätöksissä. Kumpikin päätös kertoo siitä, ettei sosiaalityön koulutusta ja asiantuntemusta arvosteta, kuten ei myöskään sosiaalityön tutkimuksen ja käytännön yhteensovittamista lähellä asiakkaita. Lisäksi sosiaalihuollosta aiotaan leikata 100 miljoona euroa. Sosiaalityön sijaisten pätevyysvaatimusten alentamista on perusteltu sillä, että näin saataisiin lisää […]
Pakkopaitojen pesupäivä
- 18.4.2024
- TEKSTI: KAISA KORTESOJA
– Pakkopaitojen pesupäivä on hetki, jolloin voi olla täysin sitä, miltä sillä hetkellä tuntuu. Kaikki poliittiset jännitteet ja henkilökohtaiset erimielisyydet voi hetkeksi jättää taka-alalle. Ei tarvitse taistella mitään tai ketään vastaan. Saa vain olla. Hetki ihan omassa todellisuudessa, kuvaa yksi Legioonateatterin työpajaan osallistunut pajalainen. Nuorten mielenterveyden haasteet ovat nyt tapetilla. Suomen vallitseva poliittinen tilanne ei […]
Tärkeintä on kahvi
- 10.4.2024
- TEKSTI: JOHANNES TOLONEN
No ei se kahvi aivan tärkeintä ole, mutta lähelle kuitenkin. Kysyin huhtikuun alussa Facebookissa “Mikä on parasta juuri nyt?”. Toivoin saavani someeni muuta sisältöä ainaisen väittelyn ja loputtomien mainosten sekaan ja toiveeseeni vastattiin! Reilussa vuorokaudessa vastauksia tuli yli 50. Vastausten kirjo kertoo ihmisten eri elämänvaiheista ja -tilanteista. Oman löyhän luokitteluni perusteella eri kategorioita oli 18. […]
Kauppahallin virastotalo, Tavara-asema, Eteläpuisto – vain vaikuttamalla voi voittaa!
- 3.4.2024
- TEKSTI: SOHVI SIRKESALO
Kesällä 1981 olin töissä Satamakadulla pitseriassa. Elokuun viides päivä odotin työvuoroni päättymistä kiiruhtaakseni Hämeenkadulle, kauppahallin virastotalolle. Oli käynnissä talonvaltaus. Tuttuja oli mennyt sisälle taloon, liityin tukijoukkoihin jakamaan lentolehtisiä, silloin ei käytetty sanaa flyer. Kadulla oli ihmisiä seuraamassa tilannetta, poliisit olivat jo menneet sisälle taloon, ilmassa oli intensiivistä vaikuttamisen huumaa: Me tehdään jotain! Osuuspankki perui purkamispäätöksen […]
Keväinen katupöly narskuu hampaissa
- 27.3.2024
- TEKSTI: MINNA MINKKINEN
Kerran olen suunnitellut talvikamppeiden pesua, kun aurinko lämmitti kasvoja ja asfaltti alkoi näkyä jään alta. Sitten se suomalaisin asia tapahtui ja lunta ja pakkasta tuli niin, että suunnitelmat talvivaatteiden pois pakkaamisesta sai hylätä. Joka ikinen maaliskuu on sama homma. Kuvittelee kevään jo tulevan, vaikka maaliskuu on vielä talvikuukausi. Mutta pääsiäisenä maaliskuusta siirrytään huhtikuuhun ja voi […]
Annetaan koululaisille ruokarauha
- 21.3.2024
- TEKSTI: MILKA HANHELA
Koululaisten maksuton välipala oli kaupunginvaltuuston yksi maaliskuun kokouksessa käsitellyistä monista aloitteista. Vasemmistoliiton Ulla-Leena Alpin jättämässä aloitteessa ehdotettiin, että kouluissa tarjottaisiin nuorille maksuton välipala pitkäksi venyvinä iltapäivinä. Välipala on ollut neljäs- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnatuilla vaikuttajapäivillä eräs kestosuosikkiaiheista. Kun koululaisilta on kysytty, mitä he muuttaisivat koulupäivissään, varsinkin yläkouluikäisilta tulee valituksia siitä, että iltapäivän tunnit opiskellaan nälkäisinä. Opetushallitus […]