Avainsana:
vapaalla
Tampereen vappujuhlat 2016
- 27.4.2016
Teksti: VK, grafiikka: KAISA PENNANEN Työväen kansainvälisen vappujuhlaperinteen hengessä järjestettyjä tapahtumia löytyy Tampereelta koko päiväksi. Vappu alkaa muistotilaisuudella punaisten muistomerkillä Kalevankankaan hautausmaalla. Sen jälkeen voi etsiä paikkansa vappukulkueesta. Tampereen työväenjärjestöjen vappumarssi järjestäytyy tänä vuonna poikkeuksellisesti Pinninkadulla, koska tavanomaisella kulkueen lähtöpaikalla Murtokadulla on rakennustyömaa. Vappujuhla alkaa puolilta päivin Jugendtorilla, Keskustorin eteläpäädyssä. Vappujuhlista voi siirtyä laulamaan […]
Kahvin syytä
- 26.4.2016
KAISTAPÄÄ Neljäs päivä ilman kahvia. Toipuminen on alulla. Kaistapäässäni on vielä hidas olo, mutta tiedän että virkistyn ja voimistun koko ajan. Nyt on jo vaikea pidätellä mieleen tulevia ideoita, kuten tätä, että kerron kaikille, mitä merkitsee kun ihminen luopuu tuosta elämää ylläpitäneestä aineesta. Kun siitä nyt kuitenkin täytyy luopua. Milloin kahviasiani alkoivat mennä pieleen? Aloitin […]
Puheenjohtajaehdokkaat testaavat uusitun teekkarikasteen
- 1.4.2016
Teksti: SIRPA-LEENA SANNING Tampereen teknillisen korkeakoulun oppilaskunta uudistaa teekkarikastettaan. Uusittu kastekori on tarkoitus ottaa käyttöön jo tänä vappuna. Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaat Li Andersson, Jari Myllykoski ja Aino-Kaisa Pekonen tulevat koekäyttämään koria tänään Koskipuiston rantaan. Testaus alkaa neljältä, sikäli mikäli kolmikko pääsee lähtemään eduskunnasta. Eduskunnan kanslia suhtautuu testaukseen kuitenkin myönteisesti ja pyrkii järjestämään istunnon niin, että […]
Sadat vaativat pelotonta yötä takaisin
- 9.3.2016
Teksti ja kuvat: ANTTI YRJÖNEN – Fasistit, rasistit, ette meitä pelota! Yhdessä kuljemme, emme aio erota, kaikuivat huudot Tampereen illassa, kun Otetaan yö takaisin -mielenosoittajat muistuttivat antirasismin ja feminismin yhdessä olevan tie tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Mielenilmauksella muistutettiin, ettei naistenpäivä ole ainoastaan onnitteluja ja ruusuja varten. Tapahtuman järjestäjät ovat huolissaan naisvihasta, rasismista ja transfobiasta, jotka ovat saaneet […]
Olen kiitollinen Tampereelle kirjastosta
- 19.2.2016
Maalaistytöstä kirjastonkäyttäjäksi Teksti ja kuvat: LIISA AHOLA Synnyin syrjäiselle maaseudulle, josta nykyisin sanottaisiin keskelle ei mitään. Siellä oli kaunis luonto ympärillä. Vaativaiset vanhemmat olivat päättäneet, että heidän tyttärensä eivät luuhaa kylillä. Nuoren utelias mieli keksii ahtaassakin tilassa väylänsä. Löysin sisareni kanssa kyläkirjaston. Muutettuani Tampereelle pääkirjasto toimi komeassa rakennuksessa Keskustorin liepeillä. Se oli entiseen verrattuna […]
Olen kiitollinen Tampereelle
- 9.2.2016
Teksti ja kuva: LIISA AHOLA Tampereen kaupunki järjestää monenlaisia julkisia palveluita asukkailleen. Toiset palvelut ovat lakisääteisiä ja toisia vain kannattaa järjestää. Yksi niistä palveluista, joita vain kannattaa järjestää, ovat kuntosalit. Niitä on aika monessa kaupunginosassa ja hinnat ovat edullisia. Jos maksaa bussikortilla (oven pielessä on lukulaite) hinta on vain kaksi euroa kerta. Tällä maksulla […]
Duunarien laskiais-hauskaa säällä kuin säällä
- 4.2.2016
Ensi pyhänä on laskiaissunnuntai, ja silloin pidetään hauskaa duunarien koko perheen laskiaisriehassa kello 13-15 Finlaysonilla, olivat sääolot millaiset tahansa. Näin julistavat tapahtuman järjestäjät, SAKn Tampereen Paikallisjärjestö ja Työväenmuseo Werstas tiedotteessaan. Finlaysonin Väinö Linnan aukiolla ja Työväenmuseo Werstaalla järjestettävän riehan portilla ei jäsenkortteja tarkisteta, vaan kaikki halukkaat pääsevät mukaan maksuttomaan tapahtumaan. – Tapahtumassa voi ottaa esimerkiksi […]
Sunnuntaibrunssi Pispalassa
- 30.1.2016
Teksti ja kuvat: MINNA MINKKINEN Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki valtuustoaloitteen, jossa esitetään kaupungin majoitusta matkablogareille. Tavoitteena on houkutella lisää matkailijoita kaupunkiin. Valtuustoryhmä myös bloggaa Tampereesta ja paikoista, joissa kannattaa käydä. Cafe Pispalan brunssi Cafe Pispalan brunssi on suosittu brunssipaikka, joten pöytävaraus on aivan ehdottomasti tehtävä. Saimme pöytävarauksen vasta kello 13.45, sillä varasimme pöydän vasta loppuviikosta. Cafe Pispala […]
Lempäälän vasemmiston vaihtotori ilahduttaa
- 27.1.2016
Teksti ja kuva: SATU KOSOLA Sadat tavarat pääsivät uusiin koteihin ja jäljelle jääneet tavarat Lempäälän kierrätyskeskuksen väki haki edelleen kiertoon laitettavaksi. Neljännen kerran järjestetty vaihtotori keräsi paikalle ennätysmäärän ihmisiä ja tavaraa. Uskoisimme, että kävijöitä oli yli 200. Ihmiset olivat liikkeellä hyvällä mielellä ja Raunon paistamat muurinpohjalätyt tekivät kauppaansa työväentalon pihassa. Kahviossa saattoi istahtaa hetkeksi […]
Matkailusta työtä Tampereelle
- 26.1.2016
Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA, kuva: ANTTI YRJÖNEN Vasemmistoliiton valtuustoryhmä näkee matkailussa mahdollisuuden lisätä työpaikkoja Tampereella. Kaupungilla on kaikki edellytykset kasvaa matkailukaupunkina. Historia, kulttuuri, urheilu, tiede ja Tammerkosken rannat tehtaineen tarjoavat näkemistä ja kokemista turisteille niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Erityisesti ulkomaalaisia turisteja kaupunki voisi houkutella nykyistä enemmän. Valtuustoryhmä ehdottaakin valtuustoaloitteessaan yhteistyön kehittämistä matkailubloggarien kanssa. – Yksi nykyaikaan […]