Avainsana:

ympäristö

Oriveden vasemmisto hinkuu hiilineutraaliksi

  • 5.12.2017

  Teksti: MARKUS HANNILA, kuva: JENNI SAXHOLM Oriveden vasemmiston valtuustoryhmä ehdottaa, että  Orivesi liittyisi mukaan Hiilineutraali kunta -hankkeeseen. Aloite jätettiin vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa ja siihen kertyi allekirjoituksia myös muiden puolueiden edustajilta. HINKU-hankkeen tarkoitus on sitouttaa kuntia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja toimimaan edelläkävijöinä päästöjen vähentämisessä. Suomi on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen. Euroopan unionin tavoitteena on tällä hetkellä […]

Pirkanmaan sai uuden maakuntaohjelman

  • 4.12.2017

  Teksti: RAUNO KESSELI     Pirkanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi kokouksessaan tänään Yhä rohkeempi ja sopii sulle edelleen otsikoidun maakuntaohjelman vuosille 2018‒2020. Ohjelma linjaa aluekehittämistä, se osoittaa mitä kokonaisuuksia Pirkanmaalla kehitetään ja millaisilla keinoilla. Maakuntavaltuuston kokouksessa vasemmistoliiton ryhmäpuheenjohtaja Mikko Aaltonen nosti maakuntaohjelmaa hyväksyttäessä esiin kolme asiaa. Aaltonen korosti saavutettavuuden merkitystä Pirkanmaan tulevaisuuden kannalta. Raideliikennettä tulisi parantaa välillä […]

Kaunis Kaakinmaa ‒ puistojen ja urheilun kaupunki

  • 7.9.2017

  Teksti ja valokuvat: CAI MELAKOSKI    Kaakinmaa toteuttaa epärealistisetkin unelmat asuinpaikasta. Se on puistojen ympäröimä, järven rannalla, kävelymatkan päässä palveluista, päiväkotien ja koulujen lomassa. Nimen ilmeisesti nykyään pelätään pahentavan kaupunginosaa, koska suurin osa Kaakinmaalla myynnissä tai vuokralla olevista asunnoista saa ilmoituksissa sijainnikseen Pyynikin tai keskikaupungin. Toista oli ennen, jolloin Tampereella laulettiin “Oi sä armas […]

Maailma ilman meitä – haastattelu Karolien De Bleserin kanssa

  • 11.8.2017

  Teksti: JAAKKO REINIKAINEN     Jokavuotinen Tampereen Teatterikesä täyttää Mansen suvenlopun sekä koti- että ulkomaisella ansioutuneella teatterilla. Tämän vuoden valikoimaan lukeutuu muun muassa belgialaisen Ontroerend Goed -ryhmän World without Us esittämä monologin muotoinen kuvaus maailmasta, josta ihmiskunta on hävinnyt. Esityksen taustalta löytyy näyttelijä Karolien De Bleserin mukaan viime vuosina ihmiskuntaa painanut, ympäristöitsetuhoisuuden ympärillä vellova alakuloisuus. […]

Yllätyksiä erämaassa ‒ Pohjaslahden Egypti

  • 21.6.2017

  Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI    Tampereelta pohjoiseen mennään sydänmaille. Tuo vanhahtava sanonta tulee mieleen teiden pienentyessä ja niiden numeroiden suurentuessa. Ellei tiedä, minne on menossa, ei sinne löydä vahingossakaan paitsi onnellisen sattuman kautta. Suomessa on paljon kauniita maisemia, unohdettuja kyliä ja lähes asumattomia taloja. Toisaalta sitten on ruuhka-Suomea, tiivisrakentamista ja liikenneruuhkia. Jatkuva […]

Pursikatu 4 ‒ Tampere repii juuriaan

  • 3.6.2017

  Teksti: CAI MELAKOSKI, kuva: ANTTI YRJÖNEN ‒ Tampereen kaupunginhallitus on päättänyt sallia Pursikatu 4:n historiallisen talon purkamisen vastoin yhdyskuntalautakunnan yksimielistä päätöstä. Tampereen vasemmisto pitää päätöstä huonona ja toivoo, että tulevaisuudessa päättäjät huomioivat kulttuurihistorialliset arvot paremmin, kirjasi Tampereen vasemmiston kevätkokous viime viikolla kannanottoonsa. ‒ Talo on ainutlaatuinen osa Tampereen kaupunkiympäristön ja tamperelaisten historiaa, sanoo Pursikatu neljän […]

”Agent Orange”

  • 16.5.2017

  VESA SUOMINEN    Antarktista myöten järjestettyjen naisten marssien (Women’s March) ohella Donald Trumpin valtaannousua tammikuussa 2017 vastusti suuri joukko muita mielenosoituksia. Washingtonissa osoittivat mieltään myös Vietnamin sodan sotaveteraanit vastustaakseen valtionpäämieheksi valittua ”Agent Orangea”. Sanaleikki viitannee presidentin oranssiin kestorusketukseen ja hänen politiikkansa odotettuihin vaikutuksiin. Agent Orange oli Yhdysvaltojen Vietnamin sodassa käyttämä, Monsanto- ja Dow Chemical […]

Suomen lasten metsäretkipäivä keskiviikkona 17.5.

  • 15.5.2017

  Teksti: MEERIT HEIMLANDER Metsässä me kaikki olemme tasa-arvoisia. Jokamiehenoikeus takaa kaikille Suomessa asuville ja oleskeleville mahdollisuuden nauttia luonnosta ja sen antimista maksutta. Marjastus, sienestys, kalastus, retkeily ja luonnon tarkkailu ovat vain muutamia esimerkkejä metsän tarjoamista mahdollisuuksista. Kuitenkin myös Suomessa on tilanne, jossa joillakin lapsilla lähimetsä alkaa takapihalta, kun taas toiset eivät välttämättä pääse metsään […]

Oppia aurinkoenergian käyttöön

  • 15.4.2017

Toimittaja: PÄIVI TYNI    Kiinnostaisiko aurinkoenergian hyödyntäminen, mutta et tiedä, miten tehdä ajatuksesta totta? Nyt voit hankkia tiukan tietopaketin viikonlopun kurssilla Sammalniemen leiri- ja kurssikeskuksessa Juupajoella toukokuun lopussa. Kurssilla saat kaikki tarvittavat tiedot ja ohjeet aurinkoenergian hyödyntämiseen kotona ja mökillä. Lauantaina kouluttaa Jodat Ympäristöenergia Oy:stä asiantuntija Timo Jodat. Sunnuntaina puolestaan tutustutaan vasemmiston energiapoliittisiin linjauksiin vasemmiston […]

Yhä useampi ehdokas puolustaa Eteläpuistoa

  • 3.4.2017

Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI Suuri joukko Eteläpuiston kohtalosta huolestuneita kansalaisia vastasi eilen Eläköön Eteläpuisto -yhdistyksen kutsuun tulla puistoon päiväkävelylle ja ilmaisemaan tukensa puistolle. Erityisesti kuntavaaliehdokkaita kutsuttiin paikalle, ja kutsu kuultiin. Paikalla oli kymmeniä eri puolueiden ehdokkaita ja heidän tukijoukkojensa edustajia. Myös asiasta muuten vain kiinnostuneita kansalaisia oli runsaasti paikalla. Tässä pieni kuvareportaasi tilaisuudesta höystettynä […]