PIRKKO SEPPI
Natokiimainen porukka yrittää innostaa ihmisiä tappotalkoolaisiin sillä perusteella että nyt on puolustettava meidän länsimaista kulttuuriamme. Se nimittäin näyttäisi olevan vaarassa kun ryssä höykyttää Ukrainaa ja meinaisi pienen Suomenkin kimppuun käydä ellei sitä pelottaisi rohkea armeijamme, joka kärkkäänä jokaisen ilmatilaloukkauksen jälkeen pörrää hienoilla puolustustarviketeollisuuden tuotteillaan pelottelemassa vihollista harvoin enempää kuin kolme päivää tapahtuman jälkeen. Niinpä nyt voivat mummelit märissä vaipoissaan tuntea olevansa turvassa hengen ja omaisuuden puolesta elleivät ehdi kuolla nälkään syöttävien hoitajien puutteessa. Lisärahaa on urheille armeijoille tiedossa kaikkialla.
Itse henkilökohtaisesti en mitään muuta enempää toivo kuin että jostain löytyisi väistötila vielä mihin tätä länsimaista kulttuuria voisi paeta. No mikä tässä sitten mättää: kaikki: naisen asema ja rooli, työelämä, kulttuuri ja viihde, kilpailupakko ja kaikenlaisen hillittömän sekopäisyyden, kuten huippu-urheilun, joka pitäisi lailla kieltää, ihannointi.
Mutta mihin siis väistää, kun entistä ihanaa Neukkulaakaan ei enää ole – jos lienee koskaan ollutkaan. Ihmetyttää nykyinen Venäjän ja USA:n nokkapokka. Ulkopuolisen silmin molempien maiden kulttuurinen kuva, arvot ja asenteet ovat niin identtiset, ettei maita erota muu kuin kieli ja Alaskan salmi. Ylimpinä kansalaisten ihanteina molemmissa maissa on tissimissit, gansterikapitalistit ja pyssyvalta. Jos ei joku ymmärrä repiä tuohta sieltä mistä milloinkin irti saa, niin se ei ökyilijöitä sureta. Sosiaaliturvasta viis, senkun vannotaan parhaitten perinteitten mukaan, että niinhän se on pakko kuin köyhän kuolema. Ihmettelen miksikä ei rakenneta siltaa Beringin salmen yli ja perusteta Amerikan-Venäjän demokraattista tasavaltaa.
Naisen asema on länsimaissa kovin surkuteltava, mutta mihin paeta tätä tyrkkytissi, piukkaperse pakkoa, joka täällä rassaa akkaa teinitytöstä muorintunkioon asti. Mihin tarvitsee kasiymppinen oikeasti tekoripsiä ja toppatissejä paitsi teknokemian höynäyttäjäkapitalistien elatukseen.
Äkkiseltään naisen asema islamistisissa maissa tuntuisi aika mukavalta. Saa kulkea miellyttävässä väljässä mekossa ilman että kukaan pisteyttää persettä kaiken aikaa. Ja kotona tehty lasten ja vanhusten hoivatyö katsotaan niin arvokkaaksi, että nainen on sillä elatuksensa ansainnut ja voi odottaa vielä vanhuudenpäivinäänkin saavansa arvonantoa ja hoivaa perheeltä. Peräti huolettomalta tuntuu islamistinaisen elämä, kun mies on se joka kohtaa haasteet ja turvaa perheen. Ei tarvitse pienestä pitäen alistua hektiseen kilpailuun opiskelupaikoista, työstä, leivästä ja miehistäkin käyttäen oman älyn ja työkyvyn lisäksi vielä fyysisiäkin avuja. Ja jos millään saralla mitään avuja ole, eikä miestäkään löydy, on tyydyttävä matalapalkkaisiin paskaduuneihin ja tienattava kymmenesosa siitä mitä kilpailussa jostain syystä menestyneemmät. Islaminuskoisissa maissa miehen metsästyksen vaivakin on ulkoistettu perheelle. Usein löytyykin naapuristosta sopiva kandidaatti, jolla on samat kulttuuriset arvot. Sopusointu perheessä lienee taatumpi kuin läntisissä sattumanvaraisissa ”rakkausliitoissa”, jotka useimmiten päätyvät katkeriin eroihin ja taisteluihin lapsista.
Ikävä kyllä kun kartalta rajaa jostain Koillis-Afrikasta Euroopan kaakkoisreunoja pitkin pläntin maata jonnekin Siperiaan, niin joutuu toteamaan, että tällä arabien ja islamistien alueella jokin kuitenkin on mennyt pahasti pieleen. Muualla maailmassa sotahulluus on jo rauhoittunut pelkkään voitontekoon ”puolustustarviketeollisuudella”, mutta nämä onnettomat menevät ja vielä ostavat kamat öljyrahoillaan ja teurastavat toinen toisiaan, niin että saavat lomillaan makkarissa pitää kiirettä, ettei tapettavat vallan pääse ehtymään.
Länsimaissa murhahimo on sentään teknistynyt, niin että tappovehkeitten nikkarointi tyydyttää aggressiot ja tuo tosiaan siinä sivussa mukavasti rahaakin.
Mutta enpä tiedä kyllä tulee mieleen, että Isä Jumalalle on tullut iso hama tämän lajin koiraitten tuotteistuksessa: testosteronia on lorahtanut kaavaan liikaa. Mitenkähän onnistuisi vahingon korjaaminen. Sitkeästä tappotehtailusta huolimatta aggressiivisimpiakin säilyy riittävästi hengissä niin ettei perimä pääse katoamaan. Pitäisikö ainakin aggressiivisimpia uroksia ruveta kastroimaan nuorella iällä, jotta rakentavammat ominaisuudet heissäkin pääsisivät kukoistamaan. Vain lauhkeampia yksilöitä käytettäisiin siitostarkoitukseen. Olisiko tämä ainoa tapa saada rauha aikaan maailmassa. Toivon mukaan ”länsimainen kulttuurikin” siinä sivussa nujertuisi.
Kirjoittaja on akaalainen toimittaja