PIRKKO SEPPI
Puolue huhuili eduskuntavaaleihin ehdokkaiksi nuoria naisia. Mielestäni myös vanhat naiset erityisesti tarvitsisivat edustajan asioitaan ajamaan. He ovat juuri niitä kaikkein köyhimpiä maan hiljaisia joilla ei ole mitään mahdollisuuksia parantaa omaa asemaansa. Kenen käteen sopisi banderolli: ”Mummoille murkinaa ja hampaat joilla syödä.”
Tyhmät neitsyet
Elipä kerran kuuskytluvulla hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi suuri joukko tyhmiä neitsyitä, jotka päätä pahkaa kuka mistäkin syystä menivät ja naida napsauttavat melkein ekat tielle sattuvat uroot. Oliko syynä näytön paikka, aikuistumisen osoitus omille vanhemmille, vai sattuiko vahinko, joka siihen aikaan hoidettiin avioitumalla. Oli syy mikä hyvänsä monille kävi huonosti.
Kun perillisiä alkoi syntyä moni näki kotiäitiyden ihan hyvänä ratkaisuna: päivähoitopaikkoja ei kaikille ollut tarjolla, ja perinnekin oli tuoreessa muistissa, kotona pienet mukulat oli ennenkin hoidettu. Monella ei myöskään ollut sitä sisua, päättäväisyyttä ja järjestelykykyä, jota opiskelujen loppuun saattaminen tai ammattitaidon hankkiminen olisi lastenhoidon ohessa vaatinut. Luotettiin sokeasti kohtaloon, mitenkäs tässä nyt huonosti voisi käydä. Aina sitä ihminen jotenkin toimeen tulee.
Löytyykö duunia yksinhuoltajalle
Ajat muuttuivat ja meno kävi villimmäksi. Niin ukot kuin akatkin alkoivat tympiintyä hätäpäissä ja nuoruuden hulluudessa solmittuihin ensirakkauksiin. Käytiin vieraissa, riideltiin ja erottiinkin usein. Valitettavan usein monelle entiselle tyhmälle neitsyelle kävi niin, ettei ammattitaidottomalle keski-ikäistyneelle yksinhuoltajalle tultukaan kilvan tarjoamaan hyväpalkkaista duunia tai mitään duunia. Monen oli ihan sossun luukullekin nöyrryttävä kun uusperhettä virittelevältä exältä oli ulosoton kautta revittävä minimi elatusmaksut.
No aika juoksi, mukulat varttuivat ja menivät kouluun ja osasivat itse iltapäivisin ottaa ranskanpullaa ja lauantaimakkaraa ruokakaapista. Jotenkin johonkin koulutusta vaatimattomaan, matalapalkkaiseen osa-aikatyöhön äitimammakin sai itsensä tungettua. Pärjäiltiin, leipää oli ja lämmintä jos ei muuta. Ja jos jotain muuta kaipasi, sen voi korvata asennemuutoksella. Aika oli jo siihen otollinen, sai ajatella että meillähän ei statussymboleilla elvistellä. Ostelkoot tyhmemmät jalokivet, parfyymit, mersut ja kaviaarit, mutta meillä valitaan luomua ja vaalitaan luontoa.
Ay-aktivistina
Ehkä joku entisistä tyhmistä neitsyistä viisastui sen verran että aktivoitui yhteiskunnallisesti, liittyi ainakin matalapalkkaisten ammattiliittoon, PAM:iin ehkä ja oli mukana puolustamassa oikeuksiaan, ettei sentään ihan nälkäpalkalla pidetty, koirana kohdeltu ja syyttä pois potkittu duuneista.
Ikävä kyllä minkään valtakunnan ay-aktiivisuus ei kuitenkaan taannut sitä, että tyhmät neitsyet olisivat saaneet kerrytettyä kovinkaan muhkeaa eläkekertymää uransa aikana, joka jäi usein lyhyeksi katkonaiseksi ja osa-aikaiseksi. Mutta kukapa sitä nyt vielä keski-iässä joutikaan murehtimaan. Kyllä sitten lasten sukupolvi aikanaan hoitaisi ja makselisi välttämättömät tarpeet ja tarvikkeet.
Töissä ei aina ollut mukavaa, tulipa joskus sanottua suorat sanat sille pottumaiselle pomolle, joka näytti nuoleskelevan ylempiensä persettä ja viis veisasi työntekijöitten hyvinvoinnista. Jos ei kavereita saanut kimppaan yhdessä puolustamaan omia etuja, niin aina saattoi lähteä ovet paukkuen etsimään parempaa mestaa. Eikä haitannut vaikka välillä tuli ansaitusti huilattua korvauksellakin tai kurssitettuna. Jos ei turhan ronkeli ollut niin aina johonkin paskaduuniin pääsi kun välttämätön tarve tuli.
Ulos uraputkesta
Vaan jossain kohtaa alkoi näyttää ettei se ihan niin helppoa ollutkaan – varsinkaan vanhemmiten, kun ei enää ollut valmis sietämään ihan mitä tahansa eikä halukas, eikä haluttukaan opettelemaan jotain aivan uutta alaa alusta asti.
Mutta olihan sitä tekemätöntä tarpeellista työtä tarjolla monelle usein ihan kotihommissakin. Nimittäin nyt alkoivat jo neitsyitten vanhemmat tai mahdollisesti puoliso tai jollakulla sairasteleva lapsikin tarvita hoivaa. Ja oli olemassa ja tarjolla omaishoidon tuki, jonka varassa omaista saattoi jäädä hoitamaan. Vaatimaton toki – mutta kun työmatkoissa, työvaatteissa ja ruokamenoissakin näin säästyi, niin toimeen tuli ja työ ainakin oli mielekästä ja tarpeellista.
Entäs sitten?
Mutta koittipa hetki kun huolenpidon kohteet vuorollaan poistuivat ajasta ikuisuuteen luonnonmukaisessa järjestyksestä. Nyt tyhmät neitsyet huomasivat yllättäen olevansa jo sairastelevia eläkemummoja, joilla itselläänkin alkoi olla kremppaa siellä sun täällä ja muutenkin hoivan tarvetta.
Eläkkeellä oltiin, hommia ei siis tarvinnut enää hakea. Paitsi että kaiken kaikkiaan lyhyeksi jääneeltä rikkonaiselta matalapalkkauralta ei eläkettä paljon ollut karttunut. Nyt oli raihnaisena mummelina vielä käytävä työkkärissä kyselemässä hanttihommien perään. Mutta eipä niihinkään enää kelvannut – tuskin olisi jaksanutkaan sitä tahtia mitä mopin varressa nykyään edellytettiin.
Eläkettä oli kertynyt jotain neljännes siitä mikä oli kansalaisten keskitulo. Sillä alle tonnilla oli makseltava vuokrat, sähköt matkakulut ruuat. Vaatetta, ja kauneudenhoitoa (jos ei Lady-Tenoja laskettu) tai huvituksia tuskin vanha ihminen enää tarvitsikaan ja ruuastakin voi hyvin tinkiä. Tonnikala, silakka ja piimä on terveellistä, ja leivänkin voi leipoa itse; typerämmät hinkukoot gourmeitten ja kaviaarien perään. Huvitukseksi riittäköön kävely kauniissa luonnossa. Lukeminen olisi mukavaa – tosin pikkupaikkakunnan kirjasto oli säästösyistä lopetettu ja kaupungin kirjastoon oli matkaa
Terveys karkaa
Ikävä kyllä varttuneella iällä alkaa ihmisellä terveyskin reistata, menee polvet, lohkeaa hampaita, kaihi alkaa kaihertaa. Terveyskeskukset on pikkukylistä suljettu ja lähimpään terveyskeskukseen on maaseudun vanhuksilla matkaa. Isompien keskustenkin julkiseen kiireettömään hoitoon ja hammashoitoon on puolen vuoden jonot. Jos minimieläkeläinen olisi kuukauden syömättä, rahat riittäisivät kertakäyntiin yksityisellä lääkärillä. Vuoden eläkkeellä saisi pari kolme hammasimplanttia.
Vanhojen ihmisten ei tosin katsota hampaita tarvitsevankaan, syökööt pehmyttä leipää ja piimää, niistähän ne muutenkin tykkää. Kunnallisella puolella korvataan proteettinen hoito halvimman vaihtoehdon mukaan. Pikkukunnissa tosin proteettista osaamista ei edes ole saatavilla. Moni mummeli jättääkin mieluummin hampaat hoitamatta kuin näkee sen vaivan, että menee sossusta hakemaan maksusitoumusta lähikaupungin hammashoitolaan osaproteesin tekoon. Ja sehän kunnille sopii: Paitsi välitön säästö, siitä on myös se etu, että hoitamattomat hampaat edesauttavat sydänvikojen kehittymistä ja infarkti tai rytmihäiriö nopeammin tappaa tarpeettomat rutisijat nurkista. Eivätpähän sitten ehdi pitkän jonon jatkona enää kalliisiin lonkka- ja polvinivelleikkauksiinkaan.
Yhteiskunta muistaa ja palkitsee
Mutta muistaahan yhteiskunta sentään mummeleitaan. Taas kilahti vuoden vaihteessa monen postiluukusta tieto, että eläkettä on nostettu peräti 4 eurolla kuukaudessa. Valitettavasti seuraavan päivän postissa tuli verottajalta tieto, että veroja on nostettu samalla summalla. Mutta onpahan siinäkin tullut mukavasti työllistettyä monta laskurimiestä ja naista. Tupakkitaukoja on pidetty, hiuksia harottu, on neuvoteltu ja kokoustettu, että on saatu nämäkin merkittävät päätökset tehtyä. Kaiken kaikkiaan miinukselle jää tosin toimenpiteitten kohde, koska sähkön hinta ja vuokrat myös vuodenvaihteessa nousivat.
Vakavasti puhuen
Kaikkein surkeimmassa asemassa meillä ovat ne vanhukset, joille jostain syystä ei ole työeläkettä karttunut . Usein lyhyen tai puuttuvan työuran syynä on ollut kuitenkin yhteiskunnan kannalta hyvinkin merkittävä hoivatyö, sairaan omaisen, lapsen, puolison tai vanhempien pitkäaikainen hoito. Palkkiona tästä saa turvattoman rutiköyhän vanhuuden. Nuori tai keski-ikäinen työtön voi vielä kouluttautua ja kohentaa tilannettaan tai hankkia ainakin tilapäisiä tuloja ja löytää ratkaisuja.
Kun ikää alkaa olla kuuskymppiä ja risat ei työmarkkinoilla oikein ole enää kysyntää, eikä ihmisellä ole juuri mahdollisuuksia muihinkaan ansioihin. Kuitenkin menot näinä vuosina merkittävästi lisääntyvät. Vaikka ei pahemmin sairastelisikaan niin palvelujen tarve lisääntyy. Tiuhat hammaslääkäri- ja silmälääkärikäynnit alkavat olla välttämättömiä ja niveletkin monella kaipaavat uusimista. Kauniitten ja rohkeitten mainostauoilla tuputettuihin vitamiineihin ja Lady-Tenoihin on monella tarvetta. Moneen paikkaankin pitäisi päästä, ainakin kirjastoon ja terkkariin, mutta kulkeminen senkun hankaloituu. Ajokortista moni joutuu vanhemmiten luopumaan, mutta kannattamattomana syrjäseutujen vähäinenkin julkinen liikenne rapautuu.
Nyt puhutaan suureen ääneen säästöistä ja julkisten menojen karsimisesta ja palveluiden supistamisesta ja keskittämisestä. Mitä ilmeisimmin kaikki supistukset tulisivat olemaan pois nimenomaan niitä eniten tarvitsevilta. Mistä löytyy se kansanedustajaehdokas, joka ottaa aidosti tavoitteekseen hiljaisten ja osattomien vanhojen ihmisten asiat. Itse he ovat liian ujoja ja arkoja ja kailottamaan suureen ääneen välttämättömiä tarpeitaan.
Kirjoittaja on akaalainen toimittaja
|||
Etusivun kuva: Tampereen Eläkeläiset ry:n jäsenistän keskuudessa kolumnistin banderolliehdotus ”Mummoille murkinaa ja hampaat joilla syödä” sai kannatusta. (Kuva: Cai Melakoski)