Teksti ja kuvat: JIRI NIEMINEN
Sosiologiassa on keskusteltu 1980-luvulta asti siitä, olemmeko siirtymässä modernista teolliseen tuotantoon perustuneesta yhteiskunnasta myöhäismoderniin informaatio- ja palveluyhteiskuntaan vai olemme tulleet vain ja ainoastaan tietoiseksi modernin yhteiskunnan rakenteista, mikä mahdollistaa sen tarkastelemisen uudenlaisesta näkökulmasta.
Työväen museo Werstaalla kesäkuussa avattu näyttely nimeltä Punainen Tampere antaa mahdollisuuden kumpaankin tulkintaan.
Näyttely pohjustaa Linda Heinosen kirjoittamaa samannimistä matkaopasta, jossa käsitellään Tampereen punatiilistä työväenhistoriaa sekä siitä ponnistavia nykyilmiöitä ja vaihtoehtokulttuuria. (Kirja on myynnissä museon aulassa.)
Punaisen Tampereen ensimmäinen osa kattaa noin 200 vuoden ajanjakson Tampereen kaupungin perustamisesta 1970-luvun lopulle, jolloin teollisten työpaikkojen määrä ja työväenpuolueiden kannatus alkoi laskea radikaalisti, ja Tampereen punaisuudesta tuli nostalginen käsite sen sijaan, että se olisi herättänyt pelonsekaista kauhua suomalaisessa oikeistossa.
Näyttely koostuu etupäässä valokuvista, joissa välähtelevät työväenliikkeen urheilijat, näyttelijät, rakennukset ja aivan tavallisen työläiset. Valokuvien lisäksi näyttelyä on elävöitetty esineistöllä, videopätkillä, rekvisiitalla sekä muun muassa osallistavalla noppapelillä.
Näyttelyssä on useampia ääninäytteitä, jotka luovat kakofonian näyttelysaliin, sikäli kun joku erehtyy painamaan nappulasta. Vastapäinen näyttö heijastaa ikävästi vitriinin ikkunasta, jonne on sijoitettu vastarintamies Eino Laakson salainen radiolähetin kuin lattian alle piiloon.
Tampereen kaupungin kehittymistä seurataan kronologisesti, mutta ei systemaattisesti. Viimeisimmässä osastossa on mahdollista käydä jo Peltolammin lähiön legendaarisessa Saluunassa kuuntelemassa Manserokkia ja osallistua mielenosoitukseen Chilen sotilasjunttaa vastaan.
Alkuvuodesta edesmennyt sosiologi Ulrich Beck on esittänyt, että feminismin oli merkittävin yhteiskunnallisen liike 1900-luvulla. Se muutti työväenliikkeen rinnalla tai jopa edellä perustavanlaatuisesti länsimaisia yhteiskunta sisältä päin.
Silti Punaisesta Tampereesta vaikea löytää feminististä manifestia.
Kuvaavaa on, että Työväenmuseo Werstaassa järjestettiin feminisminäyttely erikseen vuosi sitten syyskuussa ja toisti näkemystä feminismin aalloista, vaikka tutkija Riikka Taavetti on alleviivannut työläisnaisten organisoitumisen merkitystä kausina, jolloin porvarillinen naisliike vietti hiljaiseloa.
Näyttelyn toinen osa lymyää Galleria Bertelissä. Siellä graffiti ja julisteet Tampereesta kuvaavat jo siirtymää myöhäismoderniin yhteiskuntaan, joka ei ole tullut ainoastaan tietoiseksi menneisyydestään, vaan alistaa sen kyseisen tiedontuotannon ansiosta kapitalistiselle riistolle, sorrolle alistukselle.
Perinteinen savupiipputeollisuus on lakkautettu tai se on muuttanut muotoaan. Matkailualakin näyttelee Tampereellakin yhä merkittävämpää osaa lisäarvon tuotannossa. Niinpä on ymmärrettävää, että Punainen Tampere on valjastettu brändiksi turisteille sekä vasemmistolaisille nostalgiannälkäisille identiteettiprojektin työstämisen välineeksi.
Mainitun matkaoppaan ja elokuun 23. päivään auki olevan näyttelyn lisäksi Punainen Tampere teemalla järjestetään kävelykierroksia muun muassa Tammelassa ja Pispalassa kesän aikana.
Lue lisää:
Lisää Werstaan näyttelyiden esittelyjä Vasen Kaistassa:
Näyttely feminismistä haastaa katsojansa (4.5.2015)
Vapauden unelmia Nepalista (12.11.2014)
Vasemmistonuorten juhlanäyttely Werstaalla (3.9.2014)
Kantaaottavaa teatteria erilaisin keinoin (28.1.2014)
Muita kirjoituksia Werstaasta Vasen Kaistassa:
Finlaysonin alueen oiva opas: Faktaa ja hupia (30.4.2014)
Lenin-museo yhdistyi työväenmuseo Werstaaseen (8.1.2014)
Westas on avoin kaikille (17.11.2013)
