Artikkeli: Kuntavaalit 2013–2018

10.4.2017 klo 17:38

Vasemmistolle vaalivoitto myös Pirkanmaalla

 

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI   
Kuntavaaleissa vasemmisto lisäsi kannatustaan useimmissa Pirkanmaan kunnissa, ja nousi ääniosuudella mitaten maakunnan viidenneksi suurimmaksi puolueeksi. Valtuustopaikkoja oli jaossa huomattavasti vähemmän kuin ennen, mutta siitä huolimatta vasemmisto onnistui kasvattamaan valtuutettujensa määrää kahdella.

Vasemmiston äänimäärä kasvoi liki kolmella tuhannella (2 927), ääniosuus liki prosentin, 0,8 prosenttiyksikköä.

Suurimmat puolueet menettivät runsaasti paikkoja, keskusta 22 paikkaa, kokoomus 19 ja perussuomalaiset 42. Maakunnan suurimmaksi ryhmäksi nousseet sosiaalidemokraatitkin hävisivät kaksi paikkaa. Vasemmiston ohella paikkojaan lisäsivät jymyvoiton saaneet vihreät, lisäystä 32 paikkaa, ja kristillisdemokraattien valtuutettujen määrä kasvoi viidellä.

Tässä jutussa esitellään Pirkanmaan vasemmiston vaalitulos yleisellä tasolla. Seuraavien päivien kuluessa esittelemme kaikki 60 valtuutettua.

Lisäpaikkoja seitsemässä kunnassa

Suurimpaan voittoon ylsi Hämeenkyrön vasemmisto. Ääniosuus nousi peräti viisi prosenttiyksikköä ja äänimäärään tuli liki puolet lisää. Valtuutettujen määrä nousi viiteen.

Kangasalan vasemmiston valtuustoryhmä kasvoi kolmeen yli kahdensadan lisä-äänen ja runsaan prosentin ääniosuuden kasvun myötä.

Nokia säilytti asemansa Pirkanmaan vahvimpana vasemmistokuntana ja sai myös lisäpaikan. Äänimäärä kasvoi yli kolmella sadalla ja ääniosuus liki kaksi prosenttiyksikköä.

Parkanon vasemmisto nosti valtuustoryhmän jäsenmäärän kahteen, kahdella prosenttiyksiköllä nousi myös kannatusosuus.

Valkeakosken vasemmiston saama lisäpaikka nosti valtuustoryhmän kooksi viisi, ääniosuus nousi täyden prosenttiyksikön.

Virroilla aherrettiin kannatusosuuteen puolet lisää, kolmen prosenttiyksikön kannatuksen kasvu antoi myös yhden paikan lisäyksen nyt kahden hengen valtuustoryhmään.

Ylöjärvellä kannatus palautettiin kymmenen prosenttiyksikön paremmalle puolelle. Lähes kolmensadan lisäys äänimäärään toi valtuustoryhmään viidennen jäsenen.

Etenemistä myös seitsemässä kunnassa joissa vasemmiston paikkaluku ennallaan

Ikaalisissa vasemmiston ainoa valtuustopaikka vankistui hieman, 15 lisä-ääntä toi puolen prosentin kasvun ääniosuuteen.

Juupajoella vasemmiston paikka säilyi, vaikka valtuustoa supistettiin neljällä paikalla. Yksi lisä-äänikin Juupajoella saatiin, ja ääniosuus kasvoi prosentin puolikkaan.

Lempäälässä äänimäärä hiukan kasvoi, mutta ääniosuus laski. Vasemmiston valtuustoryhmässä on edelleen kolme jäsentä.

Myös Orivesi nousi yli kymmenen prosenttiyksikön kannatuksen myötä kymppikerholaisiin. Orivedellä saatiin nyt toinen vaalivoitto peräkkäin, ääniosuus nousi peräti kaksi ja puoli prosenttia ja äänimäärä reilulla sadalla. Kolme paikkaa pidettiin, vaikka valtuutettujen määrää vähennettiin neljällä.

Punkalaitumella oli jännittävä tilanne. Sielläkin valtuustosta poistetaan neljä pulpettia kun uusi valtuusto aloittaa työnsä. Kunnassa vasemmistoliitto solmi ainoan vaaliliittonsa, sosiaalidemokraattien kanssa. Sekä äänimäärä että ääniosuuus vähenivät hiukan, mutta valtuustopaikka säilyi,

Pälkäneelläkin vasemmisto piti yhden paikkansa, sekä äänimäärä että ääniosuus kasvoivat jonkin verran.

Tampereella äänimäärä kasvoi lähes kahdella tuhannella ja ääniosuus kasvoi kuusi kymmennystä. Ääntenlaskun loppupuolelle saakka vasemmistolle oli luvassa paikanlisäys, mutta se joutui lopulta tyytymään nykyiseen seitsemään paikkaan parinsadan äänen marginaalilla.

Viidessä kunnassa tuli takapakkia

Akaassa valtuustopaikkoja oli nyt jaossa kahdeksan vähemmän kuin ennen. Vasemmisto menetti yhden neljästä valtuustopaikastaan, vaikka äänimäärä nousi. Ääniosuus tosin laski reilusti, 2,6 prosenttiyksikköä.

Mänttä-Vilppulassa vasemmisto menetti yhden kolmesta valtuustopaikasta, sekä äänimäärä että ääniosuus laskivat hieman.

Myös Pirkkalassa hävittiin yksi kolmesta paikasta, pientä hupenemista tuli sekä ääniin että kannatusosuuteen.

Ja kolmen paikan valtuustoryhmä supistui kaksijäseniseksi myös Ruovedellä. Täällä tosin ääniosuus kasvoi puolella prosentilla, mutta kun valtuuston kokoa pienennettiin kuudella jäsenellä, myös vasemmiston ryhmä kärsi paikanmenetyksen.

Sastamalassa valtuutettuja valittiin peräti 16 vähemmän kuin nykyiseen valtuustoon. Ei auttanut 0,1 prosenttiyksikön kannatusosuuden kasvu, nelihenkisestä vasemmistoryhmä supistui kolmihenkiseksi.

Vasemmistoliitolla ei ollut ehdokkaita Kihniössä, Urjalassa eikä Vesilahdella.

|||

Kirjoitukseen liittyviä juttuja Vasen Kaistassa:

Vasemmisto vahvistui kuntavaalien ehdokasasettelussa Pirkanmaalla (13.3.2017)
Pirkanmaan kunnat supistavat valtuustoja 52 paikalla
(29.11.2017)

Kaikki kuntavaalijutut (Tampereen ehdokkaiden esittelyt ovat erikseen)

|||

Vuoden 2017 kuntavaalien tulokset Pirkanmaalla
Kooste koko Pirkanmaan kuntavaalituloksista on ensimmäisessä osassa, osat 2-17 esittelevät kuntien vaalituloksia, ja osat 18-20 analysoivat vaalien tulosta yleisemmällä tasolla.

20: Ennakoivatko kuntavaalit maakuntavaalien tuloksia? (10.5)
19: Keskusta voittaa aina? (7.5.)
18: Punaisen Pirkanmaan paluu? Miten kukin kuntavaaleissa menestyi (28.4.)
17: Kihniössä, Urjalassa ja Vesilahdella vasemmistolla ei ehdokkaita, vaikka kannatusta on (27.4.)
16: Mänttä-Vilppulassa kolmannesta paikasta uupui 13 ääntä, Punkalaitumella vaaliliitto (26.4.)
15: Vasemmistolle lisäpaikka Parkanossa, myötätuulta Ikaalisissa, Juupajoella ja Pälkäneellä (26.4.)
14: Ruovesi: perussuomalaiset romahti, yhteislistojen kannatus kasvoi (24.4.)
13: Sosiaalidemokraatit, vasemmisto ja vihreät Sastamalan suurimmaksi ryhmäksi (23.4.)
12: Oikeisto hävisi kuntavaalit Tampereella (21.4.)
11: Virtain vasemmiston paikkojen triplaus jäi 24 äänen päähän (20.4)
10: Lempäälän vasemmisto piti asemansa kuntavaaleissa (20.4.)
09: Vasemmiston suurin valtuustoryhmä Pirkanmaalla kasvoi, vaalivoitto Nokialla (19.4.)
08: Valkeakoski yhden paikan päähän vasemmistoenemmistöstä (19.4.)
07: Pirkkalassa vasemmiston kolmas paikka jäi kahdeksan äänen päähän (18.4.)
06: Pirkanmaan vasemmiston suurin vaalivoitto tuli Hämeenkyrössä (16.4.)
05: Akaan valtuusto pieneni, vasemmisto menetti vain yhden paikan (15.4.)
04: Ylöjärven vasemmiston valtuustoryhmä kasvoi ja nuortui (12.4.)
03: Kangasalla vasemmisto ja vihreät voittivat vaalit (11.4.)
02: Vasemmistoliitto vahvistui Orivedellä (11.4.)
01: Vasemmistolle vaalivoitto myös Pirkanmaalla (10.4.)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *