Jo 1800-luvulta lähtien ihmiset ja työpaikat ovat tunteneet vastustamatonta vetovoimaa suurkaupunkeihin, metropoleihin. ”Moskovaan! Moskovaan!” Vastavaikutuksena toisia on alkanut kiehtoa ”korpeimme kuiskinta”.
Tietokirjailija Milla Peltonen aloittaa Lapin kullankaivajaerakoista ja lähestyy nykypäivää esittelemällä erityyppisiä erakoita ja myös haastattelemalla heitä paikan päällä.
Löytyy uskonnollisia kilvoittelijoita ja niitä, jotka viettävät erakkomaista elämään ainakin osan vuodesta hoitamassa mielenterveyttään. Ja onhan totta kai luonnonsuojelukin tavoitteena enemmän tai vähemmän kaikilla.
Kirjallisuudentutkijana tunnettu Milla Peltonen esittelee aika monta kirjailijaa. Toiset heistä kirjoittivat tai kirjoittavat erakoista, toisilla taas kirjailijantyö sujuu parhaiten, kun itse elää osa-aikaerakkona.
Eeva Kilpi, Raimo O. Kojo, Tove Jansson ja Elina Karjalainen. Monista nimistä jään kaipaamaan ainoastaan Ilmari Kiantoa. Ja yksittäisistä teoksista Veikko Huovisen Hamstereita.
Erakot-kirjassa on jotain, mikä lähestyy journalismia: vahva ajankohtaisuuden tuntu. Viehättävää on myös Peltosen tapa lukujen lopussa esitellä jo seuraavan luvun lähtökohtia. Se tekee lukemisestakin sujuvaa.
Kuka on erakko?
Loppua kohti erakot muuttuvat yhä mielenkiintoisemmiksi. Millaisia ovat nykyerakot? Miltei kaikki he ovat korkeasti koulutettuja, hyvin työelämässä menestyneitä uraihmisiä.
Sitten jokin alkoi ahdistaa: joko perhetragedia, työelämän paineet tai nykyajan globaali elämä. Syntyi pakottava tarve muuttaa yksin asumaan kauas kaikesta ja kaikista.
Erakkoelämä saattaa äkkiseltään tuntua vaivalloiselta, vaan eipä se näy estävän ainakaan luovaa työtä, esimerkiksi taidevalokuvausta, taulujen maalaamista, kirjojen kirjoittamista.
Nykyerakolle tuntuisi sopivan kuuluminen internetin muodostamaan maailmanyhteisöön. Kaikkien erakkoutta ei haittaa nettisivustojen ylläpito eikä edes matkustaminen puoleksi vuodeksi Ecuadoriin, vapaaehtoistyöhön, lentokoneella.
Miten pitää elää, että ansaitsee nimityksen erakko? Milla Peltonen näkee vaivaa esitelläkseen erakkouden koko kuvan, mutta ei piirrä käsitteelle tarkkoja rajoja. Mutta miksi pitäisikään!
Erakkous on ehkä pohjimmiltaan mielentila, jonka kutsuun kukin vastaa omalla tavallaan. Ja hallitsevan elämäntavan kyseenalaistaminen omassa elämässään, onhan kapinaa jo siinäkin.