Artikkeli: Lempäälä, Pirkanmaa

26.1.2021 klo 07:58

Lempäälän vasemmisto: yhteistyöllä parannetaan kuntalaisten palveluja

Lempäälän kanavan rantaa talvella
Lempäälän maamerkki on kanava, jonka sulkujen kautta veneet pääsevät Pyhäjärveltä Vanajaveteen. (Kuva: Virva-Mari Rask.)

Intensiivisen tuen, itu-luokkien perustaminen ensin alakouluihin ja sitten yläkouluihin on hyvä esimerkki siitä, mitä valtuustossa voi tehdä, vastaa Lempäälän kunnanvaltuutettu Satu Kosola kysymykseen mitä vasemmistoliitto on kunnassa saanut aikaan. Itu-luokkia perustaminen sai alkunsa oli Kosolan esityksestä talousarviovaltuustossa

Valtuuston keskinäistä ilmapiiriä Kosola kuvaa rakentavaksi. Yhteistyö etenkin sosiaalidemokraattien ja vihreiden kanssa on toiminut. Tämän vuoden talousarvioon valtuustossa saatiin lisättyä henkilökuntaa kuntalaisten palveluihin. Erityisopetukseen saatiin lisää neljä erityisopettajaa, jotka aloittavat ensi vuoden elokuussa. Samaan aikaan aloittaa myös uusi hammaslääkäri. Vanhus- ja vammaispalveluihin lisättiin kaksi hoitajaa ja perhepäivähoitoon yksi.

Yksi Lempäälän vasemmiston päätavoitteista on ollut ja tulee olemaan kunnan henkilöstön puolustaminen. Kunnan on oltava vastuullinen työnantaja, muistuttaa Satu Kosola.

Ehdokkaita nimitetty kymmenen

Lempäälän vasemmiston ehdokasasettelu on hyvässä vauhdissa. Ehdokkaiksi on nyt nimetty Riku Floman, 54 eläkeläinen, Maarit Lakkala, 36 myyjä, Raine Lakkala, 42 autonkuljettaja, Hannele Lehikoinen, 61 suunnitteluavustaja, Satu Kosola, 53 palveluneuvoja, Virva-Mari Rask, 42 koneenasentaja, Tarja Rossi, 59, perushoitaja, Timo Rossi, työtön, ex-yrittäjä, Esa Salminen, 51 ravintolatyöntekijä ja Nina Söderholm, 55 kirjanpitäjä.

Lempäälän vasemmistolle kuntavaalit ovat lähipalveluiden vaalit. Kuntakeskukseen rakennettu uusi Lempäälä-talo kirjastoineen on hieno ja toimiva. Uusi kirjasto ei kuitenkaan ole syy lakkauttaa lähikirjastoja. Lempäälän vasemmiston linja on, että sekä Kuljun että Sääksjärven kirjastot pitää säilyttää.

Puolikuva Satu Kosolasta, Tarja Rossista ja Hannele Lehikoisesta.
Satu Kosola (vasemmalla) toimi vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajana valtuustokauden kaksi ensimmäistä vuotta. Jälkimmäiset kaksi vuotta ryhmän puheenjohtajana on toiminut Tarja Rossi (keskellä). Ryhmän kolmas valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen on Hannele Lehikoinen (Ryhmän itsekuvan otti Satu Kosola.)

 Lempäälän Vasemmisto tekee työtä sen eteen, että kunnan ruokahävikki saataisiin nollaan ja että koulussa olisi oikeus myös vegaaniruokaan, kertoo Kosola.

Keskeisenä teemana on kuntalaisten palveluiden ohella kulttuuriympäristön säilyttäminen sekä tilojen varmistaminen kulttuuritoimijoiden käyttöön. Lempäälässä on useita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita alueita. Yksi arvokas rakennus on uuden Lempäälä talon vieressä oleva vanhanmylly, joka on nyt tyhjänä. Vasemmistoliiton valtuutettu ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Tarja Rossi onkin tehnyt myllyn valtuustoaloitteen myllyn kunnostamisesta pienyrittäjien ja harrasteryhmien toimitilaksi.

III

Tietoja Lempäälän kunnanvalltuustosta

Vasemmistoliiton neljännestä paikasta uupui 184 ääntä.

Vasemmistoliiton valtuutetut:

Palveluneuvoja Satu Kosola

Suunnitteluavustaja Hannele Lehikoinen

Perushoitaja Tarja Rossi

 

 

 

 

III

Kuntavaalit 2021 Pirkanmaa on Vasen Kaista -verkkolehden kirjoitussarja, joka esittelee 18.4.2021 pidettävien kuntavaalien ennakkoasetelmia Pirkanmaalla ja jokaisessa Pirkanmaan 23 kunnassa.

Ruoveden vasemmisto: yhteistyö yli puoluerajojen toimii kuntalaisten hyväksi (27.1.2021)
Lempäälän vasemmisto: yhteistyöllä parannetaan kuntalaisten palveluja (26.1.2021)
Mänttä-Vilppulan vasemmisto: Kaupungin talous paremmaksi työllisyyttä lisäämällä  (25.1.2021)
Kokoomuksesta liike nyt ulos (12.11.2020)
Miksi vasemmistoliiton ehdokkaita äänestettiin kuntavaaleissa? (3.11.2020)
Kuntavaaliehdokkuus: oppia ja hauskanpitoa kengännauhabudjetilla (22.9.2020)
Tampereen vasemmiston vaaliohjelmapaja: korona kurittaa, peruspalveluista ei ole varaa tinkiä (15.6.2020)
Mikko Koikkalainen kuntavaaleista: voiton siemen itää onnistuneessa ehdokasasettelussa (27.5.2020)
Vasemmistoliiton väki Orivedellä ja Ylöjärvellä aikoo uusia vuoden 2017 makean vaalivoiton (21.5.2020)
Loikkaukset pudottivat perussuomalaiset vihreiden taakse valtuustopaikoissa Pirkanmaalla (13.5.2020)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.