Ukrainan kriisi on ajautunut pisteeseen jossa vitsit ovat vähissä. Sodan uhka leijuu Euroopan yllä. On tärkeää monin eri keinon taistella rauhan puolesta. Tämän viikon torstaina rauhanjärjestöt järjestävät mielenosoituksia ainakin Helsingissä ja Tampereella, joissa vaaditaan sopimaan – ei sotimaan. Kannatan lämpimästi.
Hämmästyneenä olen seurannut kuinka nyt eri tahoilta halutaan maamme aloittavan pikaiset neuvottelut liittymisestä Natoon. Siis mitä? Ovatko näillä Nato-intoilijoilla silmät ja korvat ummessa? Ukrainan kriisin yksi suuri syy on nimenomaan Naton laajenemispyrkimykset Venäjän rajoille. Venäjä on kertonut hyvin tomerasti, ettei se sitä hyvällä katso.
Meillä on yhteistä rajaa Venäjän kanssa 1300 kilometriä. Ovatko jotkut todella niin sinisilmäisiä, että kuvittelevat ison karhun pelästyvän ja paskovan housuihin jos tänne perustetaan Naton sotilastukikohtia aivan Venäjän rajan pintaan? On satavarma asia, että rajan toisella puolen kohta tykin piiput sojottavat kohti maatamme.
Ei ole neuvostonostalgiaa tai ”putinismia” ottaa käyttöön vanhat hyvät keinot, eli Paasikiven–Kekkosen rauhanomaisen rinnakkaiselon ulkopolitiikka. Se ei ole nöyrtymistä tai takapuolen nuolemista, vaan viisasta puolueettomuuspolitiikkaa.
Viisautta on jättää liika ”kukkoilu” naapurille, koska elämässä vain on niin, että sitä saa mitä tilaa. Uhoamisella tai toisen osapuolen puolelle asettautuminen vaikka aseapuna tai muuna ei jää huomioitta. Jos suhteemme vaurioituvat, ei siitä kunnian kukko laula.
Rauhaa minä kaipaan – en aseita kummankaan puolen itärajaa. Äitini teki kaksi evakkoreissua. En halua, että poikansa joutuu kokemaan saman. Ja mihin menisinkään? Hyväkuntoisen näköisenä minut katsottaisiin elintasopakolaiseksi ja rajat laitettaisiin nenäni edestä kiinni.
Nyt tarvitaan malttia ja osapuolet täytyy saada saman pöydän ääreen. Suomella puolueettomana maana olisi edellytykset sovittelijaksi, mutta se tarkoittaa olemista sotkeentumatta liian kärkkäästi puolesta-ja-vastaan-asetelmaan.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva hitsaaja Kihniöstä.
Kiitos Hannulle hyvästä kirjoituksesta. Mieluummin lääkäri kuin tuomari totesi Kekkonenkin viisaasti. Ei pidä ainakaan konfliktin osapuoleksi ryhtyä aseita jakamalla, se on virhe.