On monia syitä sienestää. Oman ruuan kerääminen luonnosta on hyödyllisyyden lisäksi äärimmäisen palkitsevaa ja hyväksi terveydelle monella tavalla. Sen lisäksi, että tietää säästävänsä rahaa ja nähneensä vaivaa, tietää olevansa vähän lähempänä omavaraisuutta, vähän valmiimpi mahdolliseen zombie-maailmanloppuun.
Sienestäminen vaatii tunnistustaitoja, tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, joita kaikkia pääsee kehittämään ja harjoittamaan kokemusta kartuttamalla. Sienestäminen tekee hyvää aivoille ja metsässä möyriminen on muutenkin hyväksi mielelle. Kun kulkee metsässä skannaamassa tarkasti ympäristöään, mieli tyhjentyy tehokkaasti ulkopuolisista ärsykkeistä ja stressistä.
Keskittyminen, löytämisen ilo ja kokemus omasta pärjäämisestä ovat omiaan tuottamaan kokonaisvaltaisen voittajafiiliksen puhumattakaan pätevyyden tunteesta, jonka saa löydettyään ja tunnistettuaan jonkin harvinaisen, herkullisen ruokasienen. Onnistumisen kokemukset voivat aina olla seuraavan puun takana, mikä oikeastaan tekee lajista todella koukuttavan. Ei kuitenkaan liene haitaksi, vaikka metsässä vierähtäisikin vahingossa neljä tuntia.
Kun tunnistaminen arveluttaa
Sienten tunnistaminen on niin kuin ihmisten tunnistamista. Jokainen varmaan on kokenut tunteen, kun vastaantulija muistuttaa tuttua ihmistä, mutta olo jää epävarmaksi, oliko se kuitenkaan hän. Kokemus on aivan erituntuinen kuin tunnistaessa varmasti tutun. Sama juttu sienten kanssa. Molemmissa tapauksissa on hyvä pelata varman päälle: vaikka kohde näyttää etäisesti tutulta, älä moikkaa ihmistä, älä syö sientä.
Sienilajeja on Suomessa noin 2000, näistä myrkyllisiä noin 50. Suomessa kasvaa muutama tappavan myrkyllinen sieni, joita on ehdottomasti vältettävä. Näitä ovat kauttaaltaan valkoinen valkokärpässieni, vihertävä kavalakärpässieni, punaruskea suippumyrkkyseitikki ja käsittelemätön korvasieni. Myös hyvin yleinen pihoillakin kasvava okranruskea pulkkosieni luokitellaan tappavan myrkylliseksi, tosin sitä on syötävä useaan otteeseen, sillä myrkky kertyy elimistöön. Vielä muutama vuosikymmen sitten pulkkosientä pidettiin ruokasienenä.
Suomen vaarallisin sieni on valkokärpässieni, joka muistuttaa hieman herkkusieniä. Toisin kuin herkkusienillä valkokärpässienen heltat ovat valkoiset eivätkä tummat. Kärpässienet tunnistaa myös jalassa olevasta renkaasta sekä pyöreästä tyvitupista, josta sienen jalka alkaa.
Maailman tappavin sieni on kavalakärpässieni. Kavalakärpässieni on aiheuttanut eniten sienimyrkytyskuolemia maailmalla. Sienen vihreän lakin vuoksi se sekoitetaan tyypillisesti haperoihin. Suomessa kavalakärpässieni on harvinainen.
Helpot ja hyvät ruokasienet
Kantarelli, eli keltavahvero on ehkä helpoin ruokasieni tunnistaa ja suosituimpia sieniämme myös. Sanotaan, että sen voi sekoittaa vähemmän hehkeän keltaiseen valevahveroon, mutta tästä tuskin tarvitsee kantaa suurempaa huolta, sillä valevahvero ei ole millään tavalla myrkyllinen.
Suomalaisten suosikkeihin kuuluva suppilovahvero on myös varma valinta. Suppilovahveroa voi löytää erittäin runsaina esiintyminä elokuusta aina joulukuulle saakka. Sienen voi sekoittaa aivan yhtä erinomaiseen kosteikkovahveroon, ja kokematon sienestäjä saattaa myös vahingossa poimia olemukseltaan hyytelömäisemmän rustonupikan, joka ennen oli ehkä osuvammalta nimeltään hyytelömörsky.
Vahveroiden sukuun kuuluva mustatorvisieni on suhteellisen helppo tunnistaa torvimaisesta olemuksestaan ja tummasta väristään. Sieni on erinomaisen makuinen. Haasteena usein on havaita sieni, sillä se maastoutuu varsin hyvin tummien syksyn lehtien sekaan.
Tateista herkullisimpana pidetään herkkutattia, jonka erottaa muista tateista sen jalan kuvioinnista. Herkkutatilla on jalassaan ikään kuin verkko, muilla tateilla on usein pistemäisiä nukkatupsuja tai raitoja. Kaikilla tateilla on helttojen paikalla pillimäiset rakenteet, joiden sisäpinnoilla itiökannat kehittyvät. Eri alalajien lakin ja pillikkeiden väri vaihtelee hieman.
Tatteja on lukuisia syötäviä lajeja, joista jo heinäkuussa usein hyvinkin runsaana kasvaa punertavalakkinen punikkitatti, jonka tunnistaa myös violetin tai punertavan sävyisiksi muuttuvista leikkauskohdista. Punikkitattia kannattaa kypsentää pitkään välttyäkseen mahdollisilta vatsavaivoilta. Sen voi sekoittaa esimerkiksi lehmäntattiin, mutta sekaannus on vaaraton, sillä lehmäntattikin kelpaa syötäväksi.
Vaaleaorakkaasta on vaikea erehtyä sen piikikkään alapinnan ansiosta. Hempeän vaalean lakin huomaa myös helposti jo kaukaa metsässä kulkiessaan. Vaaleaorakkaan voi sekoittaa rusehtavamaan rusko-orakkaaseen, joka on myös oikein hyvä ruokasieni.
Milloin ja minne kannattaa mennä sieneen
Keväällä hiekkaisille rikotuille metsämaille, kuten hakkuuaukeille ilmestyviä korvasieniä lukuun ottamatta suurin osa ruokasienistä ilmestyy heinäkuun puolenvälin jälkeen. Harva sieni myöskään elpyy hyvin rajuista metsien hakkuista tai harvennuksista, sillä monet sienet elävät symbioosissa puiden kanssa, mikä tarkoittaa molemminpuolista hyötysuhdetta: sieni saa puulta sokereita ja puu sieneltä vettä ja ravinteita.
Varhaisimmat kantarellit ja herkkutatit bongaa usein metsäisten hiekkateiden varsilta tai vanhoilta metsäpoluilta jo heinäkuussa. Kantarelli viihtyy usein sekametsissä, herkkutattia taas voi löytää synkistäkin kuusikoista. Suppilovahveroa saanee vielä odotella. Se ilmestyy tyypillisesti kosteisiin kuusimetsiin ja sato kestää pitkälle loppusyksyyn ja jopa alkutalveen, sillä suppilovahvero kestää pakkasia muita sienilajeja paremmin.
Kuivuus rasittaa sienisatoa, sillä maan alla elävä rihmasto tarvitsee vettä. Jos rihmasto pääsee kuivumaan liikaa, sienisato jää niukaksi. Sateinen heinäkuun loppu ja elokuun alku lupaavat kuitenkin tällä hetkellä hyvää jatkuvuutta runsaalle sienisadolle. Lämpimät kesäpäivät ja yöt ovat myös tehneet hyvää.
Erilaiset metsät tarjoavat kasvupaikkoja eri sienilajeille. Esimerkiksi kuivemmissa kangasmetsissä esimerkiksi kasvaa kangastattia, -haperoita ja -rouskuja. Monet sienilajit myös muodostavat symbioottisen sienijuuren tietyn puun kanssa, mikä selittää sienen esiintymispaikkaa. Lehtikuusen läheltä saattaa löytyä herkullisia, joskin limaisia lehtikuusentatteja ja haavikoissa viihtyy usein punikkitatteja ja haaparouskuja.
Sienestykseen on juuri nyt otolliset olosuhteet. Epävarmemman ja kokemattomamman sienestäjän kannattaa käyttää rohkeasti tunnistukseen tarvittavia apuvälineitä, kuten Googlea tai sienikirjoja ja ottaa kokeneempi kaveri mukaan, jos sellainen suinkin löytyy. Paras apu tunnistamisessa on nimittäin harjaantuneempi pari silmiä.