Merkintöjä, Näkökulma, Tampere

JOUNI SIRÉN

26.9.2024 klo 13:04

Pettääkö Tampere taas? Koko kylän piha saanut häädön

Koko kylän piha löytyy Kaakinmaalta, Eteläpuiston tuntumasta, Koulukadun ja Papinkadun välistä. (Kuva: Jouni Sirén)

Jouni SirénVielä keväällä iloitsin, että Tampereen kaupunki on vihdoin ymmärtänyt omaehtoisen kulttuurin ja taiteen arvon. Ei näköjään ole. 

Koko kylän piha -hanke, joka on rakentanut Pyynikin vanhan kulkutautisairaalan pihasta kaikille avoimen upean taide- ja kulttuuritilan, on saamassa häädön. 

Vielä viime huhtikuussa kaupunki antoi ymmärtää aivan muuta. Silloin hyväksyttiin asemakaava, jolla suojellaan ja kunnostetaan vuonna 1909 rakennettu Pyynikin kulkutautisairaala ja osa piharakennuksista. Asemakaava myös määräsi, että piha-alue säilyy kulttuuri- ja taidekäytössä, vaikka tontin laidoille tulee asuinrakennuksia.

Koko kylän pihan tueksi oli syntynyt laaja kansanliike. Myös lähes kaikkien poliittisten ryhmien kanta oli, että toiminnan pitää saada jatkua nykyisellä paikallaan, kunnes rakentaminen tontilla alkaa, ja että Koko kylän piha palaa paikalleen, kun rakentaminen on päättynyt.

Nyt kaupungin kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm on määrännyt kaupungin kulttuuripalvelut irtisanomaan vuokrasopimuksen Koko kylän piha ry:n kanssa.

Poliittiset päättäjät sivuutettu

Ilmoitus sopimuksen irtisanomisesta on tullut täytenä yllätyksenä poliittisille päättäjille, muun muassa kaupunginhallituksen jäsenille.

Kiinteistöjohtajan mukaan asiaa ei aiota tuoda poliittisten päättäjien ratkaistavaksi. Asia kuuluisi asunto- ja kiinteistölautakunnan päätettäväksi, mutta kiinteistöjohtaja on ilmoittanut, että lautakunnalle ei anneta otto-oikeutta päätökseen. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä lautakunnan puheenjohtaja Jouni Markkanen (kok) on tästä mieltä.

Koko kylän piha -hankkeen jatkumisella oli laaja poliittinen kannatus, joten on vähintäänkin outoa, että viranhaltija jyrää sen omalla yksipuolisella päätöksellään.

Kiinteistöjohtaja päätös on myös kaupungin tavoitteiden vastainen. Tampereen kulttuuristrategia 2030 toteaa, että ”omaleimainen ja elävä kaupunkiympäristö rakentaa Tampereen pitovoimaa ja viihtyisyyttä ” ja ”merkityksellinen kaupunkiympäristö on omaleimainen ja tarjoaa mahdollisuuksia oleskeluun, omaehtoiseen harrastamiseen ja yhteisiin hetkiin”. Koko kylän piha on nimenomaan kaikkea tätä!

Rakennusliike ei halua häätöä

Häätöä perusteella sillä, että tonttia valmistellaan myytäväksi. Perustelu on vähintäänkin kyseenalainen. Tontilla toimii myös Pirkanmaan musiikkiopistoa, mutta se voi jatkaa toimintaansa myyntiaikeista huolimatta.

Taidepiha ei voi toimia normaalisti rakennustöiden aikana. Rakentaminen kuitenkin alkaa vasta vuosien päästä, ja taidepihan alueella työt tehdään viimeiseksi. Jopa rakennusliike on toivonut, että Koko kylän piha toimisi alueella mahdollisimman pitkään. Miksi ihmeessä kaupunki haluaa tuhota Kaakinmaan yhteisen olohuoneen jo etukäteen?

Taidepihan aktiivit ovat omalla työllään pitäneet kaupungin laiminlyömiä rakennuksia kunnossa. Kaupungin vihamielisyys on outo kiitos siitä.

Kulttuuriväki petetty ennenkin

Kaupungin kiinteistötoimi on kunnostautunut kulttuurivihamielisyydessa ennenkin. Vuonna 2019 se ilmoitti häätävänsä palkitun Pispalan nykytaiteenkeskuksen eli Hirvitalon, jotta tontti voidaan myydä. 

Kansalaisaktivismilla se älyväläys saatiin peruttua. Nyt tarvitaan aktivismia Koko kylän pihan pelastamiseksi.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu ja rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta vastaavan yhdyskuntalautakunnan jäsen Tampereelta. Tällä palstalla hän kertoo kuulumisia lautakunnan kokouksista.

III

Merkintöjä-sarja kokoaa yhteen vasemmistoliiton pirkanmaalaisten luottamushenkilöiden näkökulmia politiikkaan ja päätöksentekoon.

Koko kylän piha Vasen Kaista -verkkolehdessä:

Koko kylän piha turvataan asemakaavalla (19.4.2024)
Koko kylän piha kutsuu lumiveistoksille (21.1.2021)
Koko kylän piha sulattaa korona-ahdistuksen (24.4.2020)

Lue lisää muualla verkossa:

Koko kylän piha (Facebook)
Pyynikin Aikamatkat (Facebook)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *