Kansan ääni on kuulunut lähinnä lehtien yleisönosastoissa ja henkilökohtaista -palstoilla. Somettaako kansa vihdoin itsensä vallanpitäjien kuulo- ja näköetäisyydelle. Tätä tarkastellaan Juha Drufvan juttusarjassa ”Kansan sana journalismissa.”
Kuka poliitikko tai talouselämän edustaja rohkenee ensimmäisenä puolustaa luku- ja kirjoitustaidottomuuden levittämisen nopeuttamista, jotta kansasta saadaan kitkettyä viimeinenkin vastarinnan siemen?
Sinänsä asiassa ei olisi mitään uutta ja ihmeellistä. Papisto vastusti vielä 1800-luvun lopussa luku- ja kirjoitustaidon opettamista rahvaalle. Varsinkin kirjoitustaitoa se piti turmelevana, koska kirjoittamisen avulla rahvas saattoi viestitellä salaa kielletyistä asioista.
Syksyllä 1859 Uno Cygnaeus palasi vuoden tutustumismatkaltaan Euroopan maiden kansakoulujärjestelmiin. Cygnaeus laati senaatille reissustaan raportin. Borgon Tidning piti tuolloin vielä todellisena onnena, ettei meillä ollut kansakouluja. Lehden mukaan ulkomailla niistä oli saatu varsin huonoja kokemuksia, koska kansakoulut olivat myös vaarallisia siveydelle ja uskonnollisuudelle.
Mitään erityistä kiirettä ei siis kansan sivistämisellä pidetty. Kului peräti 62 vuotta Cygnaeuksen senaatille luovuttaman raportin jälkeen, ennen kuin vuonna 1921 Suomessa astui voimaan oppivelvollisuuslaki kuusivuotisesta kansakoulusta. Väinö Linna oli tuolloin vuoden ikäinen.
Eikä meiltä edelleenkään edellytetä itsenäisiä valintoja, tietämystä tai valveutuneisuutta. Lapsenomainen usko mainonnan, median ja kulutuksen luomiin mysteereihin riittää rippikoululla höystettynä. Mysteerihän tarkoittaa ihmetystä, yllättyneisyyttä tai jonkin sellaisen kokemista, joka ei ollut odotettavissa.
Esimerkiksi isohko voitto lotossa käy arkipäivän mysteeristä. Mysteerit voivat olla muodollisesti ristiriidassa arkikokemuksen kanssa. Ne avaavat mahdollisuuden lukea ja kokea todellisuutta eri tavoin tai nähdä se toisenlaisessa valossa, joka ei nouse tavanomaisesta elämän todellisuudesta.
Tosiasiaa merkitsevä fakta tulee latinan sanasta factum, joka tarkoittaa tekemistä ja valmistamista. Faktat ovat tehtyjä, ihmisen valmistamia, ajattelemia ja arvioimia. Faktojen oletetaan merkitsevän samaa kuin asioiden todistettavuus. Mysteeri ei vetoa faktoihin enempää kuin uskontokaan.
Perinteiden luomisesta siirryttiin privatismiin
Jos faktat kuuluvat sivistyksen piiriin, mainonta kuuluu mysteerisuskontojen joukkoon. Kuitenkin tässä tavaroiden ja pääomien luomassa mysteerien ja symbolien viidakossa on yhä vaikeampi selviytyä pelkän Ojalan laskuopin tai aapiskukon oppien varassa.
Historioitsija Eric Hobswam (1917–2012) piti vuosien 1870–1914 välistä ajanjaksoa otollisena kulttuuripainotteisen työväenliikkeen syntymisen näkökulmasta. Tuona ajanjaksona länsimaisissa yhteiskunnissa keksittiin perinteet, joita kutsuttiin statiomaniaksi. Siihen liittyi kolme keskeistä innovaatiota: perusopetuksen järjestäminen, julkisten seremonioiden organisoiminen ja julkisten monumenttien massatuottaminen.
Yleinen kouluopetus, julkiset seremoniat ja julkisten monumenttien pystyttäminen edistivät tehokkaasti yhteisöllisyyttä ja ryhmäidentiteettiä myös työväenluokan keskuudessa. Samalla ne tuottivat ja siirsivät traditioita ja kansalaisille kehittyi yleinen historian taju. Yhdessä sanomalehdistön kanssa yleisestä mielipiteestä tuli tehokas poliittisten väittelyiden areena.
Nykyinen kehityssuunta suosii yhteiskunnasta eristäytyvää egoistista individualismia. Sen näkökulmasta henkilökohtaiseen privatismiin verrattuna yhteiskunnallisuus on lähes kommunismiin verrattava kirosana, ainakin vihervassaripiiperrystä ja piilososialismia. Siksi valtion omaisuus on kiireesti yksityistettävä.
Vielä 1970-luvulla perheenjäsenet seurasivat TV-ohjelmia yhdessä samalta kanavalta. Samalla katsomisen aikana tapahtui myös ns. media- ja yhteiskuntakritiikki. Kari Hotakainen on muistellut, kuinka hänen isänsä opetti tulevalle kirjailijalle, miten Ajankohtaisen Kakkosen ja A-Studion kanssa kotisohvalta keskustellaan.
Nyt perheenjäsenet katsovat omilta läppäreiltään tai Ipadeiltaan, mitä milloinkin haluavat ja kokevat näkemänsä ja kuulemansa yksin ilman perheen sosiaalista läsnäoloa. Yksilölle ei muodostu ohjelmien katsomisesta yhteistä kokemusta ja hän jää yksin arviointeineen. Tämän jälkeen hän vie tuntemuksensa suoraan ilman raadin näkemystä sosiaaliseen mediaan, ja kaikkien tehdessä samoin, somekaaospuuro on valmis, kansalaismielipidettä ei synny, kun jokainen elää omissa maailmoissaan.
Kaivostyöläiset loivat kirjastoverkoston
Teoksessaan Kuinka muuttaa maailmaa Eric Hobsbawm kuvaa, miten Walesin laajoille hiilikaivosalueille kasvoi vuoden 1890 ja 1930-luvun välissä yli sadan kirjaston verkosto, jonka kaivostyöläiset itse loivat.
Paikalliset ammattiyhdistysaktiivit ja poliittiset aktivistit, jotka olivat ennen vuotta 1914 pahamaineisen radikaaleja, hankkivat intellektuaalisen sivistyksensä näissä kirjastoissa. Järjestäytyneet työläiset hyväksyivät ja omaksuivat ihailunsa kohteeksi yhdenlaisen version marxilaisesta opista tai proletaarisesta tieteestä osaksi poliittista tietoisuuttaan:
– Samalla suuri enemmistö marxilaisista intellektuelleista ja muista työväenliikkeen toimintaan samastuvista henkilöistä katsoi palvelevansa pohjimmiltaan työväenluokkaa. Se tavoitteli ihmiskunnan historiallista vapauttamista proletariaatin vääjäämättömän nousun ja voiton kautta.
Kuitenkin jo 1950-luvun alun jälkeen alkoi näyttää siltä, että suurimmassa osassa maailmaa työväen sosialististen joukkopuolueiden asema ei enää vahvistuisi vaan pikemminkin heikkenisi. Tämä koski niin sosiaalidemokraatteja kuin kommunistejakin. Teollisuusmaissa ruumiillisen työn tekijät olivat aiemmin muodostaneet työväenliikkeiden ydinkannattajakunnan. Automaation edetessä ruumiillisen työn tekijöiden absoluuttinen asema heikkeni muihin työntekijöihin verrattuna.
Vielä 1950-luvun Suomessa oli kansakoulun käynyt pienviljelijä-metsätyömies sosiaalisen rakenteen ja poliittisen kamppailun avainhahmo. Vastaavaan asemaan nousi jo 1970–80-luvuilla hoito-, hoiva- tai opetustehtävissä työskentelevä, pitkälle koulutettu mutta matalapalkkainen naispuolinen toimihenkilö.
Sukupolvien välinen kuilu
Eric Hobsbawmin mukaan työväenluokan yhtenäisyyttä verotti monta tekijää. Yksi oli työväenluokan elintason huomattava kohoaminen. Mainostajien ja tiedotusvälineiden massiivinen keskittyminen kuluttajan eli yksilön ja kotitalouden todellisiin tai keinotekoisesti aikaansaatuihin mielihaluihin puhutteli työväenluokan jäseniä vauvasta vaariin kuluttajina ja asiakkaina. Itse työ jäi julkisuudessa yhä enemmän taka-alalle. Tämän jälkeen aina oli tilaa yhdelle, joka käytti Rexonaa.
Asumistilavuuden lisääntyessä työväenluokan vapaa-ajanvietto alkoi keskittyä yhä enemmän kotiin, nuorisokulttuuri erkani omaksi toiminta-alueekseen. Samaan aikaan kun ruumiillisen työn määrä väheni, yhä useampi työväenluokan nuori sai toisen asteen koulutuksen tai korkeakoulutuksen. Työväenliikkeisiin jäi aiempaa vähemmän potentiaalisia kaadereita ja johtajia sekä työläisiä, joilla oli eniten lukupäätä.
Etelä-Walesin kirjastoista vuonna 1973 tehdyssä tutkimuksessa todettiin apeasti, että ”toisin kuin 1930-luvulla, lukeminen ei enää 1960-luvulla kuulunut hiilikentän suosituimpiin vapaa-ajan harrastuksiin.” Tuolloin jäljellä oli enää 34 kirjastoa.
Kotiseudultaan pois muuttaneet nuoret eivät enää välttämättä uskoneet vanhempiensa aatteeseen tai eivät olleet poliittisesti aktiivisia:
– Vanhempiensa maailman ja oman maailmansa välisestä kuilusta he olivat kuitenkin hyvin tietoisia, etenkin Britanniassa, missä ilmiö synnytti väkevää kirjallisuutta. Siinä yhdistyivät omaelämäkerrallisuus, reportaasityyli ja aatteellinen pohdinta. Näistä kirjailijoista jotkut, kuten Raymond Williams, nousivat vasemmistolle tärkeiksi tähdiksi. Kuitenkin ruumiillisen työn tekijät menettivät vähitellen sosialistisilta liikkeiltä saamansa luottamuksen historiaa kohtaan, Hobsbawm kirjoittaa.
Työntekijästä kuluttajaksi
Todellisuus ja arkielämä alkoivat kuvastua 1950-luvun jälkeen hyvin toisenlaisina kuin 1930-luvun maailma. Markkinatalous alkoi näyttäytyä ihmisten välisinä välittömän mutkattomina suhteina, vaikka kysymyksessä oli pääoman välittämä raha- ja asiakassuhde.
Kauppiaan ja asiakkaan välissä oleva pääoman laskelmallinen koneisto oli hyvin erilainen kuin työntekijän ja työnantajan suhde. Kaikki oli yhä vähemmän henkilökohtaista tai kahdenvälistä. Asiat ohjautuivat henkilöiden ulkopuolelta, eikä niiden vaikutusta voinut torjua järjestöllisillä vastalauseilla.
Tässä menee myös eeppisen ja dramaattisen ilmaisun ero. Brecht päätteli, että eeppinen kokemus ei käänny ulos itsestä vaan muuttaa vain sisä- ja ulkopuolen tai etäisen ja läheisen suhdetta.
Proletaarille, joka on vailla omaisuutta, sisäisyyden tragediat tuntuvat väistämättä etäisiltä, kun taas eeppiset tapahtumat, taloudelliset ja yhteiskunnalliset mullistukset ovat jotain hyvin intiimiä. Ne tuntuvat suoraan hänen vatsassaan, käsissään ja aivojen vireystilassa. Proletaarinen kokemus oli Brechtin mielestä kokemusta elämisestä vieraassa piirissä, ulkopuolisena tarkkailijana.
Työväenliikkeen kulta-aika oli suoran demokratian aikaa, mutta massakulttuuri iski tunteisiin, pelkoihin ja päiväunelmiin, tarjoilemalla ikuista sunnuntaita raadannan ja luokkataistelun sijaan. Tähän haasteeseen työväenlehdistö ei kyennyt vastaamaan.
Puoluepukarit unohtivat sivistystyön
Syksyllä 1953 Sosialistinen aikakauslehti avasi arvokeskustelun, joka peräänkuulutti työväenliikkeeseen aatteellisuuden lisäksi myös sivistystä. Kustannusosakeyhtiö Tammen Untamo Utrio manasi tuolloin työväenliikkeen sivistystyön unohtamista puoluepukareiden valtapelin temmellyksen keskellä.
Gallupin mukaan maatalous- ja metsätyöväestöstä 49 prosenttia ja muusta työväestöstä 37 prosenttia ei ollut lukenut vuoden aikana ainoatakaan kirjaa, ei edes ohjekirjaa.
Syrjäseutujen kirjastojen tarjonta oli olematonta. Henkistä alavireyttä selitettiin sillä, että sosialidemokraattien piirissä ei vaikuttanut huomattavia kulttuurikykyjä, kuten Ruotsissa, jossa suurehko joukko kirjailijoita ja kriitikoita herätti työläisnuorison kiinnostusta.
Työväenpuolueiden kansanedustajista korkeintaan joka kymmenennellä oli korkeakoulutason loppututkinto, kun oikeistossa se löytyi vähintään joka toiselta, Maalaisliitossakin 30 prosentilta.
Ylioppilaat kulkivat valkolakeissaan kunnioittaen professoreita, jotka edustivat vanhoillisia ”Isänmaani ompi Suomi” -ihanteita. Maisterit vierastivat puoluetoimintaa ryhmäitsekkyyden ilmentymänä. Maistereiden tuli nousta koko kansan palvelijoiksi, suuntaa näyttäväksi sivistyneistöksi.
Kymmenen vuotta myöhemmin Veijo Meri esitti työläisten lukemattomuudelle realistisen selityksen. Pitkän romaanin lukeminen sai odottaa joulupyhiin, ellei sitä ennen sattunut sairastumaan lievästi.
Jo 24–48 tunnin irrottaminen romaanin lukemiseen muodostui eettiseksi ja käytännölliseksi ongelmaksi. Joutui miettimään vastuutaan ajan käytöstä suhteessa muihin perheenjäseniin. Romaanin lukemisen vaatimaa aikaa oli yksinkertaisesti työ- ja perhekiireiden keskellä mahdotonta järjestää keskittymiseen vaatimasta jaksamisesta puhumattakaan. Ja lukuisilta syrjäseutujen paikkakunnilta puuttui tuolloin vielä iltalukemiseen tarvittava sähkövalo.
Tänään kuudesluokkalaisista vain 16 prosenttia yltää 8–10 arvosanaan äidinkielessä. Syynä nuorten luku- ja kirjoitustaidon rapistumiseen on lukemisen vähyys.
Työläinen Ikean ostosreitillä
Saattaa tuntua kaukaa haetulta verrata työläisten lukuharrastusta Ikeassa asiointiin, vaikka ajankäytön suhteen ne ovat verrannollisia keskenään. Sosiaalinen media kilpailee lukemiseen ja perheen kanssa seurusteluun vietettävästä ajastamme.
Lukeva työläinen etsi uutta tietoa pärjätäkseen paremmin pääoman edustajien kanssa tulonjako- ja poliittisten oikeuksien lisäämistaistelussa. Ikeassa asioiva palkansaaja tallaa suurpääoman hänelle viitoittamien heräteostosreittien mukaisesti kuin karja aitauksessaan.
Juha-Pekka Raeste ja Hannu Sokala luokittelevat kirjassaan Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä Ikean yhdeksi viidestäkymmenestä vaarallisimmasta yhtiöstä. Ikean myymälät on suunniteltu niin, että asiakkaat houkutellaan kulkemaan samaa reittiä liikkeen läpi. Valtaosa asiakkaista tekee näin, ja uudet Ikeassa kävijät oppivat kulkemaan massan mukana:
– Heräteostoksiin houkutellaan sinne tänne laitetuilla erikoishalvoilla tuoksukynttilöillä ja erilaisilla purnukoilla. Pienempiä tavaroita kasataan koreihin mahdollisimman paljon. Runsaus herättää mielikuvan edullisuudesta. Kirjahyllyissä on oikeita kirjoja, jopa työntekijöiden kotoaan tuomia.
Reitti on kuitenkin suunniteltu vielä ovelammin: sen tarkoituksena on saattaa asiakkaat epävarmuuden tilaan ja tämä tehdään usealla eri menetelmällä. Tiukan mallin mukaisesti rakennetun myymälän asiakkaat johdetaan pääkäytävää pitkin kaikkien osastojen läpi, ja pääreitiltä poikkeaminen johtaa eksymiseen.
Pääkäytävä kääntyy parinkymmenen metrin välein, eivätkä asiakkaat näe seuraavaa tilaa. Myyjä koulutetaan tarjoamaan apuaan vasta, jos asiakas erikseen pyytää:
– Epävarmuuden synnyttäminen saa ihmisen sopeutumaan osaansa ja luovuttamaan samalla osan itsemääräämisoikeudestaan. Mitä enemmän asiakkaat ovat massan vietävinä, sitä helpommin he tekevät ohjeiden mukaan: seuraavat viitoitusta ja innostuvat alennuskylteistä.
Eristyneiden ihmisten yksityisasiat
Epävarmuuden tilassa asiakkaat eivät ole varmoja siitä, löytävätkö he enää myöhemmin juuri huomaamansa tarjouksen, joten on varmempi napata heräteostos saman tien mukaan:
– Tämän Ikean rottalabyrintin ansiosta 60 prosenttia ostoksista on sellaisia, joita asiakkaat eivät aikoneet tehdä. Ikean kyky päästä käsiksi kuluttajien tajuntaan on sen suurin menestystekijä.
Kokemisen ja uteliaisuuden sijaan elämän muuttuminen toiminta- ja reseptioppaiden ohjeiden matkimiseksi ja ulkoa opettelemiseksi on tehnyt juorusta eli panettelevasta kulkupuheesta tiedon korvikkeen. Julkkikset tarjoilevat elämäänsä päivittäin median tarjottimella kuin ravintola lounasta erilaisilla höysteillä. Samalla he esittelevät ylellistä elämäntapaa.
Yksityiselämäänsä eristyneiden ihmisten yksityisasiat saavat julkista merkitystä muuttuessaan rikokseksi tai seksiksi. Ilman rikosta tai seksiä yksityiselämä kitkuttelee eteenpäin salavuoteuksineen, miesten impotensseineen, rikastumisen tai köyhtymisen salaisuuksineen ja jokapäiväisine pikku puijauksineen.
Rikoksen ja seksin suosio journalismin tarjonnassa selittynee paljolti tästä näkökulmasta, kun yksityisestä on tullut julkista ja julkisesta yksityistä. Rikos riisuu yksityisyyteensä koteloituneen henkilön alushoususilleen. Kunnian menetyksellä on suuri viihdearvo.
Kirjatiedosta propagandan armoille
Kaukaiselta tuntuu aika, jolloin Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran esimiehenä Santeri Alkio totesi vuonna 1888, että sanomalehdet olivat monipuolisinta kirjallisuutta käsitellessään jokapäiväisiä, kaikkia koskettavia asioita ja ilmiöitä.
Sanomalehdissä tavallisella kansalla oli mahdollisuus tuoda esiin näkökantojaan ja kokemuksiaan. Näin sai alkunsa nuorison rientojen äänenkannattaja Pyrkijä.
Ensimmäisessä numerossaan se ei luvannut poistaa mitään tunnettua tarvetta vaan tekemään tarvetta tunnetuksi. Tällä Alkio tarkoitti nuorison valtavaa sivistystarvetta ja sivistyksen puutetta. Lehdessä julkaistut kuva-arvoitukset sekä kysymyksiä ja vastauksia -osastot saivat heti suuren suosion.
Alun perin sanomalehti syntyi kaupankäynnin apuvälineeksi. Ennen sanomalehtiä kansan maailmankuva muodostui hallitsijoilta, papeilta ja kauppiailta saadun tiedon pohjalta. Lukutaidon heikkenemisen myötä olemme palaamassa tuohon keskiajan lähtökohtaan, jossa kansan enemmistö on kirjatiedon ulkopuolella, pelkän propagandan varassa.
Satunnainen lukutaito on modernien kerjäläismunkkien varassa, jotka opettavat yksinkertaista kulutuselämäntapaa. Todellisuus pakenee yhä kauemmaksi ihmisten arjesta. Eikä Median välittämiä tietoja ole tarkoitettukaan hyödyttämään ihmisten arjessa selviytymistä.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija
Juha Drufvan aiemmat artikkelisarjat ”Filosofit journalismin kimpussa” sekä ”Juoruja, journalismia, julkkiksia” ovat ilmestyneet Kansan Uutisten verkkolehdessä sekä Drufvan esseekokoelmissa ”Jokamies joutilasluokan vahakabinetissa” (Atrain & Nord 2020) ja ”Varjojen teatteria näkyjen torilla” (Atrain & Nord 2023).
Kansan sana journalismissa -juttusarjassa ilmestyneet
Raamatun ja Kalevalan kautta sanomalehtiin (osa 1)
Herätysliikkeet nousivat valistuksen rationalismia vastaan (osa 2)
Hyvät ja pahat kansan sanat (osa 3)
Pakina kansan sanan kotipaikkana (osa 5)
Kansan sanan korpivaellus kohti sometusta. Kansan sana journalismissa (Osa 6)