
Pohjaslahden Vehkaniemi: aikamatka antaa levollista voimaa
- 28.6.2017
Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI Vehkaniemen talo kohoaa rinteessä Vehkajärven tuntumassa. Sieltä on muutama kilometri Pohjaslahden kirkonkylään. Näsijärven latvavedet olivat tunnettua pirkkalaisten eränkäyntialuetta. Olemassa olevien lähteiden mukaan Vehkaniemen vaiheilla on asuttu jo 1500-luvulla. Tilapäistä asutusta lienee ollut aiemminkin. Pirkanmaan historian tutkimusta vaikeuttaa kirjallisten lähteiden niukkuus ja arkeologisten löydösten vähäisyys. Eniten muinaisjäännöksiä on löytynyt […]

Yllätyksiä erämaassa ‒ Pohjaslahden Egypti
- 21.6.2017
Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI Tampereelta pohjoiseen mennään sydänmaille. Tuo vanhahtava sanonta tulee mieleen teiden pienentyessä ja niiden numeroiden suurentuessa. Ellei tiedä, minne on menossa, ei sinne löydä vahingossakaan paitsi onnellisen sattuman kautta. Suomessa on paljon kauniita maisemia, unohdettuja kyliä ja lähes asumattomia taloja. Toisaalta sitten on ruuhka-Suomea, tiivisrakentamista ja liikenneruuhkia. Jatkuva […]

Pohjaslahti ‒ kadonneen kunnan historiaa
- 19.6.2017
Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI Suomen aluemaantiede on ollut jo vuosikymmeniä myllerryksessä. Kuntia on erotettu toisistaan ja sitten taas yhdistetty uusiksi kokonaisuuksiksi joko sellaisinaan tai osiksi pilkottuina. Kuntamuutosten mukana ei oikein ole tahtonut pysyä. Syrjäkylästä kunnaksi Pohjoisella Pirkanmaalla, Keuruun ja Virtain vesireittien välissä, nykyaikaisesti ilmaistuna keskellä ei mitään, sijaitsee maisemallisesti erittäin kaunis […]

Akaan pienentynyt valtuusto täytti luottamuspaikat
- 18.6.2017
Teksti: JARI LAIHIA ja SUVI SOININEN Akaassa noudatettiin hämäläistä kaavaa luottamuspaikkojen jaossa, mentiin siis hitaasti, välillä vähän muutakin maailmaa parantaen. Alkuunhan täällä kokoomus yritti mitätöidä merkittävän vaalitappionsa suhmuroimalla tekniseen vaaliliittoon kahta lukuunottamatta kaikki puolueet. Ulkopuolelle oltiin jättämässä SDP ja vasemmistoliitto. Tässä kohden on nostettava hattua paikallisille – ainakin toistaiseksi yhtenäisille – perussuomalaisille. He […]

Sote on myös sukupuolikysymys
- 17.6.2017
ANNA KONTULA Sosiaali- ja terveysuudistuksen, soten ideana on, että jatkossa maakunnat vastaavat lähes kaikista Suomen sosiaali- ja terveyspalveluista. Se edellyttää mylläkkää, jollaista ei ole työmarkkinoilla nähnyt sitten toisen maailmansodan: yli kahdensadan tuhannen suomalaisen työnantaja ja työpaikka vaihtuu. On arvioitu, että näistä siirtotyöläisistä 85 prosenttia on naisia. Määrä on niin suuri, että muutokset saattavat heilutella jopa […]

Riitta Palomäki: Vammaiset eivät saa olla kauppatavaraa
- 15.6.2017
Teksti: CAI MELAKOSKI Ei myytävänä! -kansalaisaloite vaatii vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettamista. Vammaisten ihmisoikeuksia puolustavan kansalaisaloitteen allekirjoituksien keräys alkoi maanantaina. Hämeenkyröläinen vammaisten oikeuksien puolustaja Riitta Palomäki perustelee aloitetta: ‒ Moni vaikeavammaisista tarvitsee apua arjessaan ympäri vuorokauden. Osa tarvitsee myös paikan, jossa asua kun itsenäisesti asuminen ei onnistu, Palomäki kertoo. ‒ Tällä […]

Kaappausdraamaa Saksan malliin?
- 14.6.2017
CAI MELAKOSKI Saksalainen, nykyisin radikaalioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) perustettiin vuonna 2013 alunperin vastustamaan Saksan politiikkaa Euroopan velkakriisin yhteydessä. Puolueen näkyvin tavoite oli Saksan irrottaminen eurosta. AfD loi nopeasti läheiset suhteet Britannian konservatiiveihin ja Euroopan konservatiivit ja reformistit (European Conservatives and Reformists, ECR) -ryhmään Euroopan parlamentissa. Vuoden 2013 liittopäivävaaleissa puolue sai 4,7 prosenttia […]

Kangasalan uusi valtuusto aloitti
- 13.6.2017
Teksti: JORMA MÄNTYLÄ Kangasalan uusi valtuusto aloitti eilen Ranja Aukeen avaamana siunaten Hanna Laineen puheenjohdolla puolueiden neuvotteleman luottamuspaikkajaon vuosille 2017‒21. Keskustan ja persujen tekninen vaaliliitto mitätöi vihreiden ja vasemmistoliiton vaalivoiton, kun vaalien häviäjät saivat kokoomuksen siunauksella suhteettoman suuren osuuden paikoista. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin demarien Hanna Laine. Kunnanhallitukseen tuli porvarienemmistö 6–3. Vasemmistoliitto jäi vaille kunnanhallituspaikkaa eivätkä […]

Vaalivoitto toi lisää luottamuspaikkoja Hämeenkyrön vasemmistolle
- 12.6.2017
Teksti: JUSSI NIINENMAA Vasemmiston kannatusloikka huhtikuun kuntavaaleissa näkyi kunnanvaltuuston jakaessa luottamuselinten paikkoja järjestäytymiskokouksessaan tänään. Kunnanhallituksessa vasemmistolla on edelleen yksi paikka, jota hoitaa Vilho Ponkiniemi (varalla Miska Vesikko), mutta kunnanvaltuuston I varapuheenjohtajan paikka tuli nyt vasemmistoliitolle ja Raija Westergårdille. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimii Kirsi Parhankangas (kok.) ja toinen varapuheenjohtaja on sosiaalidemokraattien Jarmo Järvinen. Kunnanhallitusta johtaa […]

Nuoret kyllästyivät talouskuripolitiikkaan myös Britanniassa
- 10.6.2017
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Politiikan kommentaattori toisensa jälkeen myöntää arvioineensa täysin väärin Yhdistyneen kuningaskunnan työväenpuolueen puheenjohtajan Jeremy Corbynin vasemmistolaisen politiikan menestymismahdollisuudet. Raikas vasemmistolainen politiikka vetosi etenkin nuorisoon, joka on oppinut näkemään oikeiston tarjoaman ainoan mahdollisen tien säästöpolitiikan palvelevan vain pientä varakasta vähemmistöä. Työväenpuolueen voitto oli suurin kahden perättäisen vaalin välillä vuoden 1945 […]