Kaikki artikkelit ja kirjoitukset

Hirvitalo ei ole välittömän uhan alla
- 13.6.2019
- TEKSTI: OSKARI JOKINEN
Pispalan kulttuuriyhdistyksen luotsaama Hirvitalo Tampereen Tahmelassa ei ole välittömässä vaarassa, mutta kaupungin toiminta ei aina vala uskoa pitkäjänteiseen ja johdonmukaiseen kulttuuritoiminnan tukemiseen, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Sami Maalas. Tampereen yhdyskuntalautakunnan jäsen Jouni Sirén kirjoitti tiistaina Vasen Kaistassa, miten kaupungin viranhaltijat olisivat esittämässä kulttuuritila Hirvitalon vuokrasopimuksen päättämistä syyskuun 2020 jälkeen. Taustalla ovat aikeet myydä tontti eteenpäin. Sittemmin […]

Annetaan Hirvitalon kukoistaa edelleen
- 11.6.2019
- TEKSTI: JOUNI SIRÉN KUVAT: CAI MELAKOSKI
Pispalan nykytaiteen keskus eli niin sanottu Hirvitalo täytti tänä keväänä 13 vuotta. Syntymäpäivälahjaksi Tampereen kaupunki aikoo myydä talon. Tahmelassa Hirvikatu 10:ssa toimiva Hirvitalo on voittoa tavoittelematon kulttuurikeskus, jota pyörittää kansalaisjärjestö Pispalan kulttuuriyhdistys. Hirvitalo on ollut koko olemassaolonsa ajan ahkerassa käytössä. Tämän vuoden tapahtumakalenterissa on yli 30 näyttelyä, kurssia, työpajaa ja muuta tapahtumaa taiteesta puutarhanhoitoon ja […]

Heikko vaalitulos syynä: Porttikivi loikkaamassa demareihin
- 9.6.2019
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Vasemmistoliiton Tampereen kaupunginvaltuutettu Ilkka Porttikivi ilmoitti vasemmistoliiton valtuustoryhmälle myöhään lauantai-iltana siirtyvänsä sosiaalidemokraattien valtuustoryhmään. Syyksi Porttikivi ilmoitti pettymyksen eduskuntavaalien heikkoon vaalitulokseen. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen on yllättynyt ja myös pettynyt Porttikiven toimintaan. Aaltonen on pettynyt erityisesti siihen, ettei Porttikivi puhunut eroaikeistaan ennakkoon valtuustoryhmässä. Aaltonen olisi mieluusti myös keskustellut asiasta Ilkka Porttikiven kanssa kahdestaan. Pormestariohjelmaan sitoutumispakko Poliittisia […]

Puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä päättivät: vasemmistoliitto osallistuu hallitukseen
- 5.6.2019
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Vasemmistoliitto osallistuu Antti Rinteen (sd.) hallitukseen. Näin päätti puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmä yhteiskokous keskiviikkoiltana. Päätös oli yksimielinen. Puoluevaltuusto päätti myös vasemmistoliiton ministereistä. Opetusministerin paikalle valittiin esitettäväksi puheenjohtaja Li Andersson. Ensimmäisen sosiaali- ja terveysministerin salkun jakavat kansanedustajat Aino-Kaisa Pekonen ja Hanna Sarkkinen. Pekonen on tehtävässä ensimmäiset kaksi vuotta, Sarkkinen kaksi viimeistä. Jäsenäänestys lähes yksimielinen Hallitukseen osallistumista suositti […]

Kilpailun sijaan yhteistoimintaa
- 4.6.2019
- TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI
Vakavat mielenterveyden ongelmat ja päihderiippuvuudet ovat sairauksia, jotka voivat merkittävällä tavalla rajoittaa ihmisen arkea; ne vaikuttavat elämänhallintaan ja osallisuuteen. Kuitenkin juuri noihin sairauksiin riittävän avun saaminen on usein kiven alla. Apua voi olla vaikea saada, ja jos sitä saa, jää se usein riittämättömäksi. Vakavasti päihderiippuvaiselle ei riitä viikon tai kahden mittainen katkaisuhoito. Mielenterveyden ongelmista kärsivä […]

Euroopan parlamentin vaalin tulokset jo lähes valmiit
- 3.6.2019
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI
Euroopan parlamentin vaalien tuloslaskennassa on kaksi osaa. Ensin lasketaan kuinka monta meppiä (Euroopan parlamentin jäsentä) eri puolueet ovat saaneet EU:n jäsenmaissa. Tämä osa on Irlantia lukuunottamatta valmis. Tuloslaskennan toisessa osassa lasketaan kuinka monta puolueryhmää Euroopan parlamenttiin syntyy ja kuinka monta jäsentä niillä on. Tämä osa valmistuu vasta kuukauden päästä. Euroopan parlamentin vaaleissa jäsenmaiden keskimääräinen äänestysaktiivisuus […]

Translain uudistuksen puolesta osoitettiin mieltä Tampereella
- 28.5.2019
- TEKSTI: OSKARI JOKINEN KUVAT: OSKARI JOKINEN
Hallitusneuvotteluista tuli perjantaina viesti, jonka mukaan translain uudistuksesta olisi tulossa torso. Tämä sai ihmisoikeusjärjestö Trasekin kutsumaan kokoon mielenosoitukset eiliseksi Tampereelle ja Helsinkiin. Lyhyellä varoitusajalla kokoon kutsuttu mielenosoitus sai Tampereella liikkeelle reilut sata mielenosoittajaa osoittamaan tukensa transsukupuolisten ja muunsukupuolisten asian puolesta. Hallitusneuvottelijat olivat päässeet tietojen mukaan perjantaina sopimukseen translain uudistamisesta. Uudistus on kuitenkin toistaiseksi jäämässä huomattavan […]

Vaaliennusteet: vasemmistolle luvassa voittoja ja tappioita
- 25.5.2019
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI
Otetaan huonot uutiset ensin pois alta. Näyttää siltä, että Italiasta ei valita yhtään sosiaalidemokraateista vasemmalla olevaa edustajaa Euroopan parlamenttiin. Ei demareitakaan Italiasta valita montaa. Demokraattinen puolue (PD) sai viime vaaleissa liki puolet (31) Italian 73 paikasta, nyt paikkoja on mielipidemittausten mukaan tulossa vain 18. Katsaus onkin hyvä aloittaa Italiasta, sillä Italian poliittinen muutos on poikkeuksellista, […]

Eurovaaliennusteiden lukeminen ‒ lyhyt oppimäärä
- 24.5.2019
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI
Mitään suurta mullistusta oikeiston hyväksi ei europarlamenttivaaleissa näytä olevan tulossa. Vaaliennusteiden tarkempi tarkastelu antaa uskoa, että oikeiston eteneminen tapahtuu oikeiston kustannuksella. EU:n vastaisten ja avoimesti rasististen eurokansanedustajien määrä nousee, mutta kasvu tapahtuu niiden kokoomuslaisen EPP-ryhmän jäsenten kustannuksella, jotka yhä kannattavat EU:ta ja EU:n perusarvoja. Poliittisen keskustan voima pysyy entisellään Euroopan parlamentissa. Liberaalit voittavat sen, minkä […]

Torkkolan olohuonetentti: Tarvitsemme enemmän dialogia
- 21.5.2019
- TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI
Sinikka Torkkola on ehdolla europarlamenttiin, koska hän haluaa olla pysäyttämässä ilmastonmuutosta, rakentamassa rauhaa ja ihmisten yhdenvertaisuutta, sekä torjumassa talouskeinottelua. Tämä kaikki ja paljon muuta ehdittiin puida kahvikupin äärellä olohuonetentissä kotonani muutama päivä sitten. Ilmastonmuutoksen torjunnassa Euroopalla olisi kaikki edellytykset olla edelläkävijä, tiennäyttäjä. Täällä on runsaasti koulutusta, osaamista, teknologisia mahdollisuuksia jo nyt ja niitä on tarpeen […]