
VASEN KAISTA Haluan Tampereen, jossa on koulutettua työväestöä ja inhimillistä potentiaalia synnyttämään hyviä työpaikkoja. Hyvistä kouluista ja kestävän kehityksen teollisista työpaikoista syntyy talouden kulmakivi, jolla mahdollistetaan muutos parempaan, terveellisempään ja oikeudenmukaisempaan huomiseen. Millainen päättäjä? Toimintaani ohjaavat työväenaatteen arvot ja myötätunto. Haluan toteuttaa tavoitteellista päätöksentekoa, joka tuo lisäarvoa edustamieni ihmisten elämään. Uskon, että näistä arvoista ja […]

VASEN KAISTA Haluan, että Tampereella tehdään nyt ja tulevaisuudessa inhimillistä ja oikeudenmukaista politiikkaa. Päätöksiä, joilla on kauaskantoisia ja positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin. Politiikassa on löydettävä keinot, joilla kaupunkia saadaan rakennettua yhdessä paremmaksi kaikille kaupunkilaisille. Millainen päättäjä? Pyrin aina ja kaikessa olemaan mahdollisimman reilu ja oikeudenmukainen. Oikeudenmukaiseen päätöksentekoon kuuluu tärkeänä osana heikoimpien aseman puolustaminen ja siksi yhteisistä […]

VASEN KAISTA Minun Tampereeni pitää kaikista ihmisistä hyvää huolta olipa sitten kyseessä työntekijä, yksityisyrittäjä, työtön tai eläkeläinen. Erityisesti kannan huolta itseni kaltaisista, yksinyrittäjistä. Sairastua ei pitäisi, sillä sijaisen palkkaamisen eivät yrityksen tulot riitä. Meillä ei myöskään ole varaa maksaa itsellemme työterveyshuoltoa, joka hoitaisi vaivamme pikaisesti. Millainen päättäjä? Ottaisin huomioon kaikenikäiset päätöksiä tehdessä. Karsisin jo kauan […]

VASEN KAISTA Muutin Tampereelle 13 vuotta sitten. Naapuri tervehti ja toivotti tervetulleeksi. Lähellä olivat järvet, metsä marjoineen ja koko eläväinen keskusta. Minun Tampereeni on monipuolinen, lämmin, täynnä elämää ja toisaalta rauhaa. Kaupunki, jonne on helppo tulla ja kotiutua. Tänne haluaa jäädä. Millainen päättäjä? Päättäjänä innostun ja innostan muita. Otan kantaa, perustelen ja vaadin muilta perusteltuja […]

VASEN KAISTA Minun Tampereellani kaikki asukkaat ovat yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia palveluiden saannissa. Kaikilla on mahdollisuus esteettömästi ja edullisesti liikkua, harrastaa, hyödyntää kulttuuripalveluita ja osallistua. Tavoitteena on turvallinen ja terveellinen kaupunki kaikille vauvasta vaariin. Millainen päättäjä? Päättäjänä haluaisin turvata omaishoidon tukipalveluineen, asumispalveluyksiköiden asukkaiden itsemääräämisoikeuden, hoitohenkilökunnan työolot sekä lisätä saattohoitopaikkoja. Lasten oikeudet hyvään päivähoitoon ja kouluun ilman […]

VASEN KAISTA Tampere on hyvinvointipolitiikan edelläkävijä, joka panostaa ongelmien ennaltaehkäisyyn, avun saatavuuteen ja palveluiden kehittämiseen. Tasa-arvoinen ja monimuotoinen kasvukaupunki, jossa jokaisella on varaa elää. Kaupunki joka ei leikkaa lyhytnäköisesti vaan investoi rohkeasti hyvinvointiin ja elinvoimaisuuteen. Millainen päättäjä? Haluan varmistaa, että tulevaisuuden Tampereella kukaan ei jää ilman tarvitsemiaan palveluita. Perustan päätökseni kaupunkilaisten tarpeisiin ja tutkittuun […]

Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI ‒ Tampereella kuntavaalien yhteydessä puhutaan paljon pormestarista ja pormestariehdokkaista. Nyt vasemmistoliitollakin on pormestariehdokas ja olemme mukana tässäkin kilpailussa. On kuitenkin muistettava, että kuntavaaleissa Tampereella valitaan ennen kaikkea kaupunginvaltuusto. Pormestaria ja apulaispormestareita merkittävämpää on, paljonko kullakin ryhmällä on valtuutettuja, koska asioista lopulta päätetään valtuustossa. Tampereella subjektiivinen päivähoito-oikeus säilyi yhdellä äänellä. Jokaisella valtuutetulla […]

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Pohjois-Irlannin eilisissä vaaleissa Sinn Féin (SF) sai 27 paikkaa 90 jäsenen edustajainhuoneessa. Sinn Féinin ääniosuus kasvoi 3,9 prosenttiyksikköä, tulos jäi vain 0,2 prosenttiyksikköä johtavan oikeistopuolueen ääniosuudesta. Ennen vaaleja Pohjois-Irlannin suurimmalla puolueella, Demokraattisella unionistipuolueella (Democratic Unionist Party, DUP) oli 10 paikkaa enemmän kuin Sinn Féinillä. Etumatka kutistui yhteen paikkaan. DUP […]

JARI FORSMAN Kilpailukyky on heikko, työpaikat kiven alla ja eläminen kallistuu. Työttömyys uhkaa niin hyvinvointiyhteiskuntaa kuin kansalaisten mielenterveyttä. Ratkaisuksi tarjotaan verohelpotuksia yrityksille, palvelujen leikkaamista yhteiskunnalle ja kansalaisille perustulomallia, jossa lyödään tukku rahaa käteen ja hyvinvointipalvelut ostetaan yksityisiltä yrityksiltä. Ammattiliittojen jäsenmäärät laskevat ja neuvotteluissa saavutetaan kierros toisen jälkeen torjuntavoittoja, joissa reaalipalkka laskee alun uhkailuja vähemmän. Elämme […]

VASEN KAISTA Minun Tampereeni on monipuolinen reilun kulttuurin keskus, jossa kaupunki kannustaa omaehtoisen kulttuurin tekemiseen. Jokaisella kaupunkilaisella tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet osallistua kulttuurielämään niin kokemisen kuin tekemisenkin kautta. Millainen päättäjä? Olen sitoutunut ja vastuuntuntoinen sekä innostunut ja itsevarma. Minua motivoi mahdollisuus varmistaa, että kaupungissa tehtävät päätökset edistävät tasa-arvoa elämän eri osa-alueilla. Päättäjän tärkeimpinä ominaisuuksina pidän […]