Pirkanmaa

Veropeikkojako?
- 30.10.2019
- TEKSTI: NINA SÖDERHOLM
Julkisuudessa on nyt kovasti puhuttu kuntien talousahdingosta, mikä todennäköisesti näkyy jollakin tasolla rahapulana myös Lempäälässä. Kuntaveron nostokin on vilahdellut uutisissa. En lähde tässä oman kuntamme taloudellista tilaa kommentoimaan tai arvailemaan tulevaa, mutta haluaisin jakaa suorittamani laskennalliset tutkimukset siitä, minkälaisia vaikutuksia kuntaveron korotuksesta olisi Esimerkiksi 0,5 prosentin nosto lisäisi karkeasti arvioiden kunnan tuloja vuositasolla noin kaksi […]

Kangasalan kaupungille vain tappioita työterveyshuollon yksityistämisestä
- 18.10.2019
- TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ
Kannattaako Tampereen myydä työterveyspalveluiden tuottaja Pirte? Kangasala yksityisti työterveyshuoltonsa vuonna 2016. Se aiheutti kolmessa vuodessa kahden miljoonan menetykset. Säästöjä ei ole tullut. Päätös Kangasalan työterveyden yksityistämisestä tehtiin valtuustossa maalikuussa 2016 äänin 46–4. Hämmästystä herätti, että SDP:n valtuustoryhmä yhtä lukuun ottamatta äänesti yksityistämisen puolesta. Hanketta ajoivat kiihkeästi kokoomuksen valtuustoryhmän silloinen puheenjohtaja Harri Syrjäläinen sekä sote-johtaja Marika […]

Virva-Mari Rask valittiin Pirkanmaan vasemmiston puheenjohtajaksi
- 12.10.2019
- TEKSTI: LAURA TOHKA KUVAT: MARKKU UUSINIEMI
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piiri valitsi tänään pidetyssä piirikokouksessaan lempääläläisen Virva-Mari Raskin piirihallituksen puheenjohtajaksi. Toisena ehdokkaana puheenjohtajaksi oli Niko Vallenius. Vaalissa annettiin 59 ääntä, joista Rask sai 38. Varapuheenjohtajiksi valittiin tamperelaiset Niko Vallenius ja Johannes Asikainen. Lisäksi piirihallitukseen valittiin 18 varsinaista ja viisi varajäsentä eri puolilta Pirkanmaata. Piirihallituksen jäseniksi valittiin Sanna-Maria Anttila, Ilkka Hirvi, Oskari Jokinen ja […]

Pirkanmaan vasemmistolla toiminnallinen syksy
- 16.9.2019
- TEKSTI: AARON KALLINEN
Pirkanmaan Vasemmiston piirihallitus kokoontui Ylävitoseen tämän viikon torstaina suunnittelemaan tulevan syksyn ja talven tapahtumia. Syksyn ensimmäinen etappi on piirikokous lokakuun toisena lauantaina Ylävitosessa. Kokouksessa valitaan piirijärjestön uusi johto ja Pirkanmaan edustajat vasemmistoliiton puoluevaltuustoon kaudelle 2019–2022. Piirihallitus päätti myös järjestää puoluekokousaiheisen tilaisuuden lokakuun lopulla Tampereella. Tilaisuudessa tullaan puimaan esimerkiksi puolueen tavoiteohjelmaa ja suuntaviivoja tuleville vuosille. Näiden […]

Tampereen ei pidä myydä työterveyspalveluitaan
- 12.9.2019
- TEKSTI: MIKKO AALTONEN
Tampereen kaupunki suunnittelee henkilöstönsä työterveyspalveluiden tuottajan Pirten eli Tullinkulman Työterveys Oy:n myymistä. Perusteluksi myynnille kerrotaan hankintalaki, jonka mukaan vuodesta 2022 eteenpäin julkisesti omistetun työterveydenhuollon markkinaehtoisentoiminnan osuus voi olla enintään viisi prosenttia ja enintään puoli miljoonaa euroa vuodessa. Pirtessä on paljon yksityisiä asiakkaita ja hankintalaissa määrätty yksityisten asiakkaiden osuus ylittyy. Pirte on hoitanut Tampereen kaupungin henkilöstön […]

Pirkanmaan vasemmiston puoluekokousedustajien vaali alkoi
- 6.9.2019
- TEKSTI: VK
Monille pirkanmaalaisille vasemmistoliiton jäsenille on kuluvalla viikolla tipahdellut jo postiluukusta vasemmistoliiton kuori, joka sisältää kaiken tarvittavan puoluekokousedustajien äänestystä varten. Kuoressa on sisällä äänestysohjeet, vaalikuori, palautuskuori ja asianmukaisen äänestysalueen ehdokaslista, joka toimii samalla äänestyslippuna. Puoluekokousedustajavaalissa äänestetään siten, että listasta valitaan maksimissaan kymmenen ehdokasta, tai sen verran kuin alueeltasi valitaan puoluekokousedustajia, jotka asetetaan suosituimmuusjärjestykseen. Valitsemasi ehdokkaat saavat […]

Kuntalaisaloite Kangasalan eroamisesta Tampereen vesiyhtiö Tavasesta luovutettiin
- 20.8.2019
- TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ KUVAT: JORMA MÄNTYLÄ
Kuntalaisaloite Kangasalan eroamisesta Tampereen vesiyhtiö Tavase Oy:stä luovutettiin kaupunginjohtaja Oskari Auviselle Kangasalla maanantaina. Sen luovutti toimintaryhmän puolesta Matti Hirvonen. Kannatuksia tuli kolmessa kuukaudessa 1228, mikä ylittää reilusti lain asettaman rajan. Kunnan on vastattava aloitteeseen puolen vuoden kuluessa. Vesiyhtiö Tavase Oy haluaa sadan vuoden monopolin Pirkanmaan vesihuoltoon. Tampere omistaa vuonna 2003 perustetusta yhtiöstä yli 70 prosenttia. […]

Perustettiinko lapsiperheitä auttava yhdistys pelastamaan pieleen mennyttä yritystoimintaa?
- 12.8.2019
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: SINIKKA TORKKOLA
Pirkanmaalainen yhdistys kertoi julkisuudessa heinäkuussa, että se aikoo tarjota maksutonta majoitusta vähävaraisille lapsiperheille Ruoveden Jäminkipohjassa. Yhdistyksellä on tarkoitukseen kerrostaloasuntoja, ja niihin on kerätty tavaraa lahjoituksena. Autetaan lapsia ja hädänalaisia Suomessa ry:n vapaaehtoisen toiminnanjohtajan Päivi Mörskyn mukaan yhdistys tarjoaa maksutonta majoitusta lapsiperheille virkistyskäyttöön joko suoraan tai muiden järjestöjen kautta. Heinäkuussa rekisteröidyn hyväntekeväisyysyhdistyksen toiminnasta on käyty vilkasta […]

Valkeakosken tehtaan varjossa ratkottiin ilmastokriisiä
- 29.7.2019
- TEKSTI: OSKARI JOKINEN KUVAT: OSKARI JOKINEN
Lämmin tuuli pöllyttää hiekkaa soraisella parkkipaikalla, jonne järjestöt ovat levittäneet telttojaan ja pisteitään. Aluetta reunustavien puiden alla kyykkii ja istuu ihmisiä varjoa etsien. Pressitoimiston ilmastoitu viileys on huumaavaa, mutta kestää vain pressipassin haun ajan, jonka jälkeen ulkoilman kuuma ilmamassa tuntuu entistä hiostavammalta. Työväen musiikkitapahtumaa vietettiin tänä vuonna erityisen kuumissa merkeissä. Kesän kuumin viikko oli kokemus […]

Mistä yhteisöllistä vetovoimaa 150-juhlavuottaan viettävälle Orivedelle?
- 9.7.2019
- TEKSTI: ANNE LAPPALAINEN KUVAT: ANNE LAPPALAINEN
Yhteisöllinen, osallistava ja saavutettava ovat Oriveden 150-juhlavuoden teemoja, joihin myös vasemmistoliiton kolme valtuutettua Reijo Kahelin, Irma Koskela ja Mari Lind ovat tyytyväisiä. Valtuustoryhmä näkee kaupungin viime aikojen toiminnoissa useita positiivisia asioita, esimerkiksi kuntalaisosallisuuden lisääntymisen sekä yhteistyön tiivistymisen yritysten kanssa. Sen sijaan heidän mielestään kuntalaisvaikuttavuuden kanssa pitää Orivedellä tehdä vielä paljon töitä. Vetovoima ja tulevaisuuden mahdollisuudet […]