Tampere

Tilaa Tampere-artikkelit RSS syötteenä

Kuuma Tampere tarvitsee lisää puita

  • 10.3.2023
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta! Tällä kertaa esityslistan keskeisimpiä asioita olivat minusta puut ja muu kaupunkiluonto niin Kaupin metsässä kuin katujen varsillakin. Lisäksi mukana oli myös muun muassa Ratinanrannan uusi asuinkortteli ja ratikan jatkosuunnitelmat. Kokouksessa päätettiin asettaa nähtäville kantakaupungin vaiheyleiskaava. Se on yleispiirteinen suunnitelma, jonka pohjalta myöhemmin aletaan laatia yksityiskohtaisempia asemakaavoja. Kaupunkiluonnon kannalta minusta siinä on kaksi […]

Etappi auttaa työllistymään ja tarjoaa tukea elämänhallintaan

  • 3.3.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM

Tampereen seudun työllistämisyhdistys Etappi ry sai vieraakseen Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän, joka pääsi tutustumaan työttömien perustamaan yhdistykseen. Etappi tarjoaa monenkirjavia palveluja muun muassa ohjauksen tarpeessa oleville nuorille ja pitkäaikaistyöttömille.  – Meille on tärkeää, että työttömien näkökulma tulee esiin toiminnassa. Ihmisen pitää itse haluta löytää suunta. Emme pakota mihinkään, Etapin toiminnanjohtaja Tomi Kuhanen kertoo yhdistyksen periaatteista. Etapilla […]

Mitä nuorisolääkäri ajattelee koulushoppailusta?

  • 1.3.2023
  • TEKSTI: MIILA HALONSAARI

Viime viikkoina koulushoppailu, painotusluokat ja lähikoulu ovat nousseet mediassa suureksi puheenaiheeksi. Erityisesti isommissa kaupungeissa osa perheistä hakee lapselleen paikan painotusluokalta koulusta, joka ei useimmiten ole kotiosoitteen mukainen lähikoulu. Painotusluokkavalinnan taustalla voi toki olla lapsen harrastus tai mielenkiinnon kohde, mutta usein myös vanhempien epäluuloisuus lähikoulua kohtaan. Ilmiö on vaarassa johtaa – ja kaiketi voidaan sanoa jo […]

Pysäytetään digisyrjäytyminen

  • 22.2.2023
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo nosti joku aika sitten esiin huolen iäkkäiden ihmisten syrjäytymisestä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käytössä. Ikääntyneet ovat vaikeuksissa sellaisissakin arkisissa asioissa, joista he selviytyivät ennen digiaikaa mainiosti. Digipalveluita ei ole suunniteltu kuulleen niiden käyttäjiä. Jo pelkästään terminologia voi olla vierasta ja vieraannuttavaa. Ohjeiden tulisi olla selkokielisiä, ymmärrettäviä tottumattomillekin käyttäjille.  Myös DigiIn-tutkimukset osoittavat, että […]

Tampereen nuorisolle perustetaan kohtaamispaikka Koskikeskukseen

  • 21.2.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Tampereen keskustassa ei ole ollut vuoden 2019 jälkeen nuorille omaa kohtaamispaikkaa. Nyt sellainen saadaan, kun kaupunginvaltuusto päätti varata rahat Koskikeskukseen perustettavalle nuorisotilalle. Syyskuun alussa avattavalle tilalle varattiin lisäbudjetissa rahaa 115 000 euroa. Useat valtutetut kannattivat puheenvuoroissaan päätöstä keskustan nuorisotilan rahoituksesta. Vasemmistoliiton valtuutettu Ulla-Leena Alppi muistutti puheenvuorossaan nuorten omasta aktiivisuudesta. – Nyt tehtävä päätös on hyvä, […]

Vaiheyleiskaava etenee Tampereella

  • 20.2.2023
  • TEKSTI: HELY HOLLO

Terveisiä ystävänpäivän yhdyskuntalautakunnan kokouksesta. Päätettävänä oli monta asiaa ja lisäksi kuulimme mielenkiintoisen esittelyn kaupungin vaiheyleiskaavan luonnoksesta. Tässä on joitain nostoja käsitellyistä aiheista. Vaiheyleiskaavan luonnos pian nähtävillä Lautakunnalle esiteltiin vaiheyleiskaavan kaavaluonnosta. Vaiheyleiskaavan on tarkoitus tuoda kaupungin strategiset tavoitteet mukaan asemakaavoitukseen yleiskaavaa vahvemmin. 2021–2025 valtuustokaudella huomio on kohdistettu erityisesti muutamille alueille: keskustaan, Tesomaan, Lielahti-Hiedanrantaan ja Alasjärven itäpuoleen. […]

Joukkoliikenteen hinnat nousevat jälleen — vasemmisto pettynyt

  • 16.2.2023
  • TEKSTI: MILKA HANHELA, AATU KORHONEN

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päätti eilen pidetyssä kokouksessaan korottaa kaikkien asiakasryhmien lippujen hintoja kaupungin vuoden 2023 talousarvioesityksen mukaisesti. Tampereen joukkoliikenteen lippujen hinnat nousevat toukokuun alusta. Tampereen Vasemmisto on vastustanut joukkoliikenteen hinnankorotuksia. Kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa marraskuussa 2022 vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki muutosesityksen, jolla olisi lisätty joukkoliikenteen tukea 800 000 eurolla ja voitu pyörtää nyt voimaan astuvat korotukset. Valitettavasti esitys […]

Tesomajärvelle uusi asuinalue ja lisää puistoa Kalevan puistotielle

  • 5.2.2023
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta. Viime tiistain kokous oli epätavallisen lyhyt, vain pari tuntia. Isoin asia oli Tesomajärven uuden asuinalueen asemakaava. Lisäksi esillä olivat muun muassa Tammelan stadionin ympäristön katusuunnitelmista ja Kalevan puistotien esplanadi. Tesomajärven ja Ikurin naapuriin Myllypuronkadun ja Tesoman valtatien kulmaan tulee kaksi kerrostalokorttelia ja ja kaksi pientalokorttelia. Kerrostalot ovat 4-5-kerroksisia. Tuomarinkadulle Tesoman jää- ja […]

Siirtotyöläiset – yhteiskuntamme sorretut rakentajat

  • 1.2.2023
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Ulkomaisen työvoiman rekrytointiin liittyvät eettiset ongelmat ja työperäinen hyväksikäyttö Pirkanmaalla ovat puskeneet tietoisuuteemme viime aikoina. Sulkavuoren jätevedenpuhdistamon työmaalla tapahtunut ukrainalaisten pakolaisten hyväksikäyttö nousi julkisuuteen Rakennusliiton tehtyä työmaalle tarkastuksen tammikuun puolivälissä. Aamulehti teki myös vastikään jutun, jossa kerrotaan filippiiniläisten hoiva-avustajien kotoutumisesta Pirkanmaalle – ja ohitetaan lähes täysin siirtotyöläisten perheenyhdistämisen ongelmat. Ei-kenenkään vastuu Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy […]

Tampereen Vesi yhtiöitetään riskeistä huolimatta

  • 31.1.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti maanantaina yhtiöittää Tampereen Veden. Päätöstä edeltäneen parituntisen keskustelun aikana käytiin monipolvista keskustelua yhtiöittämisen eduista ja riskeistä. Vasemmistoliiton valtuutetut painottivat keskustelussa kahta keskeistä riskiä: yhtiöittäminen vähentää päätöksenteon avoimuutta ja demokraattista valvontaa sekä heikentää kaupungin käyttötaloutta useaksi vuodeksi. Vasemmistoliiton Milka Hanhela totesi puheenvuoronsa aluksi arvostavansa sitä, että yhtiöittämiskeskustelussa on otettu kaupunkilaisten huolet vakavasti ja […]