Avainsana:
Islannissa oli pitkään vaikea poliittinen skandaalien sävyttämä kriisi, johon vuonna 2016 järjestetyt ennenaikaiset vaalit eivät tuoneet ratkaisua. Vuoden 2017 ennenaikaiset vaalit eivät myöskään näyttäneet laukaisevan jännittynyttä tilannetta, enemmistöhallitusta ei syntynyt tavanomaisin keinoin. Tuolloin Islannin vihreä vasemmistopuolue VG (Vinstri græn) ‒ virallisesti Vasemmistoliike ‒ vihreä ehdokkuus (Vinstrihreyfingin – grænt framboð) teki yllättävän ehdotuksen, jonka pohjalta syntyi […]
Lähes jokainen uutta vasemmistoa edustava puolue on lisännyt kannatustaan vuosisadan ensimmäisiin vaaleihin verrattuna, useimmat roimasti. Mielikuva vasemmiston yleisestä kannatuksen laskusta Euroopassa on väärä. Kannatuksen lasku koskee kommunistisia ja sosiaalidemokraattisia puolueita. Vasen Kaista kokosi 48 Euroopan valtion uusimmat vaalitulokset. Yhteenvetoon valittiin ne puolueet, jotka kuuluvat Euroopan parlamentin vasemmistoryhmään (GUE-NGL) ja puolueet, joiden europarlamentaarikot todennäköisesti liittyisivät siihen, […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Viime vuoden parlamenttivaaleissa rökäletappio repi demareita Ranskassa, Itävallassa ja Tšekin tasavallassa, Saksassakin kannatus laski alimmalle tasolleen toisen maailmansodan jälkeen. Portugalin tilanne onkin kuvassa mukana siellä missä sosiaalidemokraatit pohtivat syitä kannatuksensa romahtamiseen monissa maissa. Portugali on demarien kannalta sikäli mielenkiintoinen maa, että siellä Sosialistinen puolue (Partido Socialista, PS) on […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Vaalivuosi 2017 oli poikkeuksellisen tärkeä, sillä vaalit järjestettiin kolmessa suurimmassa Euroopan unionin jäsenmaassa ja koskettivat yli puolta EU-kansalaisista. Euroopan parlamentin vaalit järjestetään vuoden päästä. Viime vuoden vaalit olivat siten tärkeä mielipidemittaus toukokuun 2019 Euroopan parlamentin vaaleihin valmistautuville europuolueille. Euroopan vihreä puolue (European Green Party, EGP) ja Euroopan vapaa […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Uusi vasemmisto ei vielä useimmissa Euroopan maissa ole yltänyt parlamenttien suurten ryhmien joukkoon. Sosiaalidemokraateista vasemmalla olevien punavihreiden ja feminististen puolueiden kannatus on kuitenkin ollut tällä vuosikymmenellä selvässä nousussa vuodesta toiseen. Näin kävi myös vuonna 2017. Ainoa raskaan tappion kärsinyt puolue kuuluu kommunistisiin puolueisiin, joiden parlamenttipaikat ovat yleisesti jyrkästi […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Vuosi 2017 oli poikkeuksellisen tärkeä vaalivuosi. Yli puolet Euroopan unionin ja reilu kolmannes koko maanosan kansalaisista sai valita edustajansa parlamenttiin. Kolmentoista maan vaalitulosten yhteenveto osoittaa, että: Valtalehtien uutisoinnissa liki näkymättömänä pidetty vasemmisto eteni useammassa maassa kuin mikään muu puolue. Yhdeksän vasemmistopuoluetta lisäsi kannatustaan, vain kaksi hävisi. Kymmenen prosentin […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Islannissa järjestettiin vuoden sisään jo toiset ennenaikaiset Alltingin (Alþingi), parlamentin, vaalit. Molemmilla kerroilla oikeistolaisen pääministeripuolueen aiheuttama skandaali johti hallituskriisiin. Viime vuonna vasemmistopuolue voitti, mutta sosiaalidemokraatit kärsivät rökäletappion. Siksi hallitus muodostettiin lopulta kolmen oikeistopuolueen kesken. Nyt tilanne on toinen. Sekä vasemmistopuolue että sosiaalidemokraatit voittivat, ja eduskuntaan nousi kolmaskin vasemmistopuolue, […]
Kuluneen vuoden eurooppalaisia vaaleja koskevat uutiset jättivät helposti mielikuvan äärioikeistolaisten ja muiden oikeistopopulististen puolueiden kannatuksen jyrkästä noususta ja vasemmistopuolueiden hiipumisesta Euroopan poliittiselta kartalta. Äärioikeistolaiset puolueet saivat itse asiassa harvoja merkittäviä voittoja kuluneen vuoden vaaleissa, ja monasti ne jäivät ilman paikkoja. Parlamenttivaalit järjestettiin viime vuonna 16 Euroopan maassa. Vain Slovakiassa äärioikeisto sai selvän enemmistöaseman. Sen sijaan […]