Avainsana:

kirjat

Punainen Tampere: Werstaan opas vie yhteen Euroopan kiintoisimmista kulttuuriympäristöistä

  • 27.4.2020
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Museoihin ei pääse, ulkomaille ei ole asiaa, eikä ryhmissä auta liikkua. Tampereen ja lähiympäristön kansalaisten onneksi on Työväenmuseo Werstas valmistellut useammankin oivallisen kävelyretken syvälle Tampereen tiilenpunaiseen historiaan ja nykyisyyteen. Museokauppa on kiinni eivätkä kirjastot palvele, mutta Werstaan verkkokauppa on auki, ja sieltä voi ostaa muun muassa kirjan Punainen Tampere. Opas. Kirja esittelee Tampereen teollista ja […]

Härmälän kirjasto uudisti kasvonsa

  • 12.3.2020
  • TEKSTI: AIRI KARJALAINEN KUVAT: AIRI KARJALAINEN

Vihdoin koitti se odotettu hetki Härmälässä: kirjasto avautui remontin jälkeen. Kirjasto oli remontin vuoksi suljettuna noin kahdeksan kuukautta. Avajaispäivänä kirjasto täyttyi kävijöistä. Härmälän koulun oppilaat tulivat opettajineen pienryhmissä tutustumaan uudistettuun kirjastoon. Vanhemmat kirjaston käyttäjätkin olivat myös huomanneet kirjaston avautumisen.  Mikä oli muuttunut? Kirjaston on nyt yleisilmeeltään valoisa ja väljä. Lehtien lukupaikka on viihtyisä ja lasten […]

Mitä Suomen rikkain promille ajattelee?

  • 9.2.2020
  • TEKSTI: LAURA TOHKA

Tuloerojen kasvu on maailmanlaajuinen trendi ja etenkin 2010-luvun taitteesta lähtien tuloerot ovat kasvaneet hyvin jyrkästi myös Suomessa. Useimmat eriarvoisuutta käsittelevät tutkimukset ovat keskittyneet heikompiosaisiin, mikä tekee nimenomaan rikkaista rikkaimpien tutkimisesta hyvin kiinnostavaa. Nämä olivat syyt, jotka saivat akatemiatutkija Hanna Kuuselan ja professori Anu Kantolan tutkimaan Suomen rikkaimpia ihmisiä.  Projekti tutki 5000 rikkaimman suomalaisen julkisia verotietoja, […]

Mulkerot ampuu ohi maalin

  • 9.11.2019
  • TEKSTI: OSKARI JOKINEN

Ari Turusen ”Mulkerot. Patsaalle korotettujen suurmiesten elämänkertoja” pyrkii riisumaan sankarillisen ihailun kaavun useilta historiaan jääneiltä suurmiehiltä. Kirjoittajan tarkoituksena on ollut paljastaa kanonisoitujen kansallissankareiden synkkä puoli, jota harvoin juhlapuheissa ja muistotilaisuuksissa käsitellään. Päämäärä on jalo, mutta epäonnistuu armotta. Kirjoittaja on nostanut kirjassaan esiin 26 historiallista henkilöä. Kriteerinä kirjaan pääsylle on ollut se, että henkilölle on pystytetty […]

Seija Simolasta, maailmanluokan laulajasta, on julkaistu kiinnostava tietokirja

  • 1.11.2019
  • TEKSTI: HEIKKI SUOMINEN

Ismo Loivamaan ja Pirkko Vekkelin kirja Suomen yhdestä parhaimmista laulajasta, vuonna 2017 edesmenneestä Seija Simolasta (s. 1944) on kiinnostava ja hyvin toimitettu tietokirja. Taustahaastatteluita ovat antaneet muun muassa Eero Koivistoinen, Fredi, Ossi Runne, Pepe Willberg, Ande Päiväläinen ja Vexi Salmi. Kun aika on, Seija Simolan tarina -teoksessa on hienoja värivalokuvia sekä lehtileikkeitä, valikoituja julkaisuluetteloita ja […]

Hannu Salama -kulttuuriraitti avattiin Tampereella

  • 7.10.2019
  • TEKSTI: MARKKU UUSINIEMI KUVAT: MARKKU UUSINIEMI

Työväenmuseo Werstaan Työväentalo -salissa tehtiin kansanedustaja Jukka Gustafssonin mukaan viime lauantaina historiaa, kun Hannu Salama -seuran ja Tampereen kaupungin yhteistyön tuloksena julkistettiin Hannu Salaman nimeä kantava kulttuuriraitti. Väkeä tilaisuuteen oli tullut tuvan täydeltä, ja kirjailija oli myös itse paikalla. ‒ Hannu Salaman kulttuuriraitin julkistamispäivä on mitä sopivin, totesi Salama-seuran sihteeri Milla Peltonen. Eilen 4.10. oli […]

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot jaettu: kirjailija Anna Kontulan haastattelu

  • 1.10.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Tänään tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saanut  Anna Kontula on tunnettu sanavalmiina ja asioihin tarkkaan perehtyvänä kansanedustajana, tutkijana ja kirjailijana. Kirjoja ja laajoja artikkeleita hän on julkaissut jo kunnioitettavan määrän, kuten haastattelun lopussa olevasta kirjallisuuslistastakin ilmenee. Milloin Anna Kontula huomasi olevansa kirjailija? ‒ Väitöskirjani jälkeen minua kutsuttiin ensimmäistä kertaa kirjailijaksi. En koskaan kuvitellut, että minusta tulisi kirjailija. Kirjoitin […]

Kymmenes Työväenkirjallisuuden päivä mittasi mammonan mahtia

  • 9.9.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Kymmenes Työväenkirjallisuuden päivä alkoi menneitä muistellen. Aluksi Eriikka Magnusson luki heinäkuun lopulla kuolleen kirjailija Claes Anderssonin runoja. Anderssonilla oli tärkeä rooli Työväenkirjallisuuden päivän osanottajana, tukijana tunnetuksitekijänä varsinkin alkuvuosina, kun tapahtuma vielä haki muotoaan ja uskottavuuttaan. Sen jälkeen Matti Nummelin kuvasi pilke silmäkulmassaan, miten seitsemän vanhaa vihaista miestä Hämeen Yhteistyö -yhdistyksen kokouksissa viime vuosikymmenen vaihteen lähestyessä […]

Pispalan kirjasto jalkautuu kulttuurin monitaituriksi

  • 5.9.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Pispalan kirjastoyhdistyksen perimmäisenä tavoitteena on lopettaa itsensä. Tavoite toteutuu siinä vaiheessa, kun Tampereen kaupunki palauttaa Pispalaan vuonna 1992 lopettamansa kirjaston. Siihen asti vuonna 1995 perustettu kirjastoyhdistys takaa kirjastopalvelut Pispalassa. Pispalan kirjastoyhdistyksen taloudenhoitaja Toivo Autiosaari tarjosi Vasen Kaista -verkkolehdelle opastetun tutustumiskäynnin Pispalan kirjastoon. Kyse oli pikemminkin kiertokäynnistä, sillä kirjasto toimii eri puolilla Pispalaa. Eikä vain Pispalassa. […]

Totuudenetsijät

  • 22.7.2019
  • TEKSTI: OSKARI JOKINEN

Salatiede, näkyvän alla piilevät totuudet ja uudenlainen henkisyys kiehtoivat monia länsimaisen sivistyneistön jäseniä 1900-luvun taitteessa. Teosofian virtaukset innoittivat myös monia taiteilijoita, kuten suomalaisia Akseli Gallen-Kallelaa, Pekka Halosta ja Hugo Simbergiä. Heidän taiteessaan piilevää totuudenetsintää tutkija Nina Kokkinen valottaa tuoreessa väitöskirjassaan sekä siihen perustuvassa tietokirjassa Totuudenetsijät. Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa […]