Avainsana:

talous

Veronkierto syö yhteiskuntaa sisältäpäin

  • 1.10.2015

MERJA KYLLÖNEN Euroopan unionin ideana on poistaa rajat ihmisiltä, rahalta, tavaroilta ja palveluilta, jotta ne voivat liikkua vapaasti maasta toiseen. Vapaus on upea asia, kunhan se ei tarkoita mahdollisuutta laistaa vastuusta. Nykyinen EU tarjoaa todellisia vapauksia lähinnä kaikkein rikkaimmille yrityksille ja ihmisille. Kun suuryritykset siirtelevät voittojaan pimeillä järjestelyillä ja jättävät verot maksamatta, ei meille jää rahaa […]

#Stop Rautatientorilla ja sen jälkeen

  • 22.9.2015

Teksti ja kuva: LIISA AHOLA Aamulla oli aikainen herätys. Luvassa paljon kävelyä Helsingissä ja jonkin verran myös Tampereella. Vilkkaista aamutunneista huolimatta molemmat kaupungit olivat hiljaiset. Helsingin liikenne muistutti varhaista sunnuntaiaamua. Siitä huolimatta mielenosoittajia täynnä olevat bussit eivät saaneet ajaa keskustaan vaan kaarsivat stadionin parkkipaikalle. Sää oli harmaa ja tihkusateinen. Musiikkitalon vaiheilla alkoi näkyä värikkäitä ilmapalloryppäitä. […]

Suomi tarvitsee kysyntäloikan

  • 17.9.2015

Teksti: TANELI HÄMÄLÄINEN ja ANNA KONTULA Hallitus yrittää laskea yritysten työvoimakustannuksia, jotta Suomi pärjäisi paremmin kilpailussa työpaikoista. Miksi vasemmisto haraa vastaan? Ensinnäkin Suomen viennin ongelmat eivät johdu siitä, että työntekijöiden palkkaaminen olisi liian kallista. Kansainväliselle kilpailulle herkässä vientiteollisuudessa pahimmat verrokkimaamme maksavat työntekijöistä selvästi Suomea enemmän:   Nimenomaan teollisuudessa palkkojen osuus kustannuksista noin yleensä on vähäinen, […]

Soinin ennätysjahti: Hukkasi miljoona ihmistä

  • 16.8.2015

    Teksti ja kuvat: PATUS. Patus kommentoi ajankohtaisia ja ajattomia tapahtumia ja ilmiöitä sarjavalokuvan keinoin säännöllisen epäsäännöllisesti, kun aihetta ilmenee ja puhtia, filmiä ja mustetta riittää.   Sarjassa ilmestynyt: Hallitus innovoi aktivointisanastoa (6.10.2016) Innovaatio: hallitus lopettaa työttömät, sairaat ja köyhät (30.9.2016) Patus: Kuin Sipilä kirkkaana taivaalta (18.3.2016) Patus: Näin innovoitiin yhteiskuntasopimus (6.3.2016) Patus: Johtaja […]

Pilli-Alexin ja Pulla-Juhan täystyöllisyysloikka

  • 12.8.2015

  Teksti ja kuvat: PATUS. Patus kommentoi ajankohtaisia ja ajattomia tapahtumia ja ilmiöitä sarjavalokuvan keinoin säännöllisen epäsäännöllisesti, kun aihetta ilmenee ja puhtia, filmiä ja mustetta riittää.   Sarjassa ilmestynyt: Hallitus innovoi aktivointisanastoa (6.10.2016) Innovaatio: hallitus lopettaa työttömät, sairaat ja köyhät (30.9.2016) Patus: Kuin Sipilä kirkkaana taivaalta (18.3.2016) Patus: Näin innovoitiin yhteiskuntasopimus (6.3.2016) Patus: Johtaja lukee […]

Eräänä päivänä Kreikan valtiovarainministeriä haastattelemassa

  • 31.7.2015

Sattuipa paikalle toimittaja haastattelemaan Kreikan valtiovarainministeriä. Jostakin syystä keskustelu kääntyi Euroopan sairaan valtion Suomen asioihin. Tuo pohjoinen EU-maa oli joutunut syyniin ja suurennuslasin alle, koska siellä porvarihallitukset olivat 2010-luvulta lähtien säästäneet maan henkihieveriin. Kestävyysvaje oli saatu parissa vuosikymmenessä yli 50 miljardiin euroon ja maan talous oli kuralla. Leipäjonot olivat arkinen näky suomalaisissa kaupungeissa. Terveydenhuolto oli […]

Köyhäinavulla elintason huipulle

  • 17.7.2015

MARKO HEIKKILÄ Suomen kansaa rakastava pääministeri Juha Sipilä ja samalla koko Perskeko-hallitus on viisaudessaan päättänyt, että yritysten johtoportaalla on merkittävä rooli maamme talouden tasapainoon saattamisessa. Pääministeri Sipilä on kehottanut varakkaampaa yhteiskuntaluokkaa tukemaan vapaaehtoisesti vähäväkistä ja kurjuudessa elävää, pienipalkkaista työntekijää. Pienipalkkainen puurtaja on jo ehtinyt median päivittäisestä uutisoinnista sisäistää ajatuksen, että kuuluu yhteiskunnan heikompaa ainekseen, eikä […]

Kreikkalainen alku

  • 5.7.2015

Osa 3 ‒ Mitä on pankkiryöstö pankin perustamiseen verrattuna. (Bertolt Brecht) Ytimekäs Brecht-sitaatti pitää sisällään olennaisimman totuuden meneillään olevasta Kreikan kriisistä. Kreikkalaisten ahdingossa ei perimmiltään ole lainkaan kyse meistä ja heistä, suomalaisista, saksalaisista tai kreikkalaisista (meidän ja heidän paljon mainostetuista  ”kulttuurisista” eroista), eikä kyse ole edes eurosta tai Euroopan unionista sellaisenaan. Pohjimmiltaan ja kaikessa julmassa […]

Luotettava, isänmaallinen ja talousetevä hallitusvalta

  • 15.5.2015

PIRKKO SEPPI Oksettaako ketään muuta nyt, kun ne kolme itsetyytyväistä kravattipelleä  toinen toistaan kehuen ja luottamusta laulaen muistuttavat maamiinojen välttämättömyydestä ja isänmaan puolustuksen ensisijaisuudesta? Eletäänkö 2000- lukua, eivätkö ihmiset ole koskaan katsoneet telkkarin sotadokumentteja? Voiko kukaan täysjärkiseksi oletettu ihminen tosissaan suunnitella ja pähkäillä, millaisilla tappovälineillä meidän  tulisi taas kiireesti varustautua ottamaan viattomia lajitovereita tuskallisesti hengiltä? […]

Totuuksia valheista – eli stop ja box

  • 25.4.2015

Osa 2 Aave leijailee yllämme. Pahaksi onneksi kyseessä ei ole historian höyryissä hieman kulahtanut mutta paraikaakin uutta tulemistaan valmisteleva kommunismin aave, vaan kaikelle ajattelulle ja totuudelle vihamielinen, hämärä, konsumeristinen, ahdasmielinen, nationalistinen vaikkakin samalla globaalinen, pirullisen psykologisoiva ja kapitalismin perimmäisen kauheuden piilottamaan pyrkivä, koko planeetan hengiltä kilpailuttava talousjumalan kummitus; kaikkien varjojen varjo. Tämän ylivarjon suojissa sitten […]