Runo elämälle
Kun kävelin eilen päivällä Furadorossa meren rannalla,
avojaloin, ajattomana, rauhoittuneena,
kuin lapsena Alvajärven rantaa,
katsoin meren huuhtelemaa rantahiekkaa.
Hiekassa oli pieniä henkireikiä,
ne katosivat aallon työntyessä pitkälle,
jättäen kihiseviä aurinkokuplia hiekkaan.
Pehmeä rantahiekka vietti alemmaksi,
ja veti minua lähemmäksi aaltoja,
ensin pieniä kylmiä hyväilyjä nilkkaan asti,
ja kohta kuin yllätys,
ison korkean vaahtopään raju työntö sääriin,
ylemmäs ja veto alas aaltoihin.
Tunsin voiman aivan valtavan,
ja itseni hyvin pieneksi kuin lapsi.
Aalto veti puoleensa ja oli pakko muuttaa suuntaa,
ettei olisi kaatunut seuraavaan iskuun.
Elämäni oli yhdessä hetkessä,
kuin lapsena luonnon kauneuden keskellä,
onnellista.
Nousin dyynille ja kaivoin repusta kiikarin,
kaukana vaahtopäiden takana oli rauhallista,
kuin ei tietoakaan rajusta voimasta,
muutama lokki keinui mainingeilla,
ja kostea usva nousi merestä haihtuen kirkkauteen,
tiesin pilven synnyn vaikken sitä nähnyt.
Vesi joka on elämän alku,
jatkaa jonnekin Pyreneille pisaroina,
ja palaa hilpeänä makeana solisten
purosta jokeen ja suureen virtaan,
tuoden uutta hiekkaa varpaideni alle.
Minnalle
Heikki
|||
Etusivun kuva: Heikki Toivainen
Heikki Toivainen oli työkomennuksella Portugalissa puoli vuotta. Hän on kirjoittanut Vasen Kaistaan kolme artikkelia kokemuksistaan, ja matkan herättämistä ajatuksista.
Olá Portugali – minne menet? (Vasen Kaista 23.2.2015)
Portugali – Portus Cale eli kaunis satama (Vasen Kaista 20.3.2015)
Kenelle kellot soivat (Vasen Kaista 23.4.2015)