VESA SUOMINEN
The New Yorker totesi Donald Trumpin osoittautuneen jo yhdessä kuukaudessa kyvyttömäksi hoitamaan tehtäviään ja vaati tämän syrjäyttämistä perustuslain 25. lisäyksen perusteella (jolloin varapresidentistä tulee presidentti). The Nation-lehden William Greider otsikoi kommenttinsa tuohon juttuun: ”onko presidenttimme hullu?” Hän kehotti The New Yorkerin kirjoittajia ja lukijoita nappaamaan vähän rauhoittavia ja juomaan kupillisen lämmintä kaakaota: Yhdysvallat, ”amerikkalainen tasavalta on selviytynyt paljon Donald Trumpia pahemmasta”. Greider kehotti pikemmin kysymään, miksi ja kuinka Trumpin kaltainen sekopää (screwball) oli voinut voittaa vaalit.
”Minulla on teoria: Trump löi ällikällä ja kukisti sovinnaiset vastustajansa, koska hän ilmaisi Yhdysvaltojen tilasta sellaisen emotionaalisen totuuden, jonka ihmiset tuntevat sisuskaluissaan. Mutta sen enempää demokraateilla kuin republikaaneillakaan ei ole kanttia tunnustaa sitä. ‘Amerikan vuosisata’ on ohitse, Trump julisti selvin sanoin (”Me emme tätä nykyä enää koskaan voita!”). Yhdysvaltojen triumfalismin pitkä ja enimmäkseen menestyksekäs taru, jonka kuluessa Washington olennaisesti johti maailmaa, kompuroi lopulta sekavaa ja kaoottista loppuaan kohti. Hallitsevat eliitit kieltäytyvät kuitenkin hyväksymästä tuota todellisuutta. [–] Me olemme yhä edelleen New York Timesin kolumnistien ja tiettyjen oppineiden professoreiden ylistämä ‘korvaamaton kansakunta’. On vain niin, että amerikkalainen suuri yleisö ei enää hyväksy tätä selitystä.”
Greiderin käsitykselle löytää halutessaan perusteluja monelta suunnalta. Konsulttiyhtiö PwC:n laatima Maailma 2050-raportti esimerkiksi ennakoi vastikään, että kolmenkymmenenkolmen vuoden kuluttua sekä Kiinan että Intian talous on ohittanut Yhdysvallat.
Amerikkalainen taloushistorioitsija ja sosiologi Giovanni Arrighi esitti ”pitkää kahdettakymmenettä vuosisataa” käsitelleessä teoksessaan perustellun otaksuman, että edeltäjiensä (Italian kaupunkivaltiot, erityisesti Genova, sitten vuorollaan Alankomaat ja Englanti) tavoin Yhdysvallat on menettämässä mahtiasemansa kansainvälisen kaupan ja talouden kapitalistisena keskuksena.
Arrighi näki Itä-Aasiassa ja sittemmin ennen kaikkea Kiinassa sen mahdin, joka vie Yhdysvaltojen johtoaseman taloudessa, mutta piti tilannetta ennen kokemattomana kapitalismin historiassa, koska Yhdysvallat säilyisi edelleen vahvimpana sotilasmahtina.
Paljon synkemmän tulkinnan orastavasta uusimmasta maailmanjärjestyksestä saa, jos sijoittaa Trumpin valinnan ja esimerkiksi jättiläismäisen öljy-yhtiön johtajan poimimisen hänen ulkoministerikseen niihin kehyksiin, jotka Michael T. Klare on hahmottanut vuonna 2012 julkaisemassaan teoksessa The Race For What Is Left. Teos on eräänlainen lopun aikojen kiihkoton analyysi. Klare kuvailee valtioiden välillä käytävää maailmanlaajuista kilpailua ja taistelua yhä supistuvista luonnonvaroista ja muista resursseista, maapallon jäljellä olevien voimavarojen (esimerkiksi harvinaiset värimetallit, öljy, viljelysmaa) raivoisaa haalimista omaan käyttöön.
Mikä sopisikaan paremmin luonnehtimaan Trumpin hallinnon America First -tunnuksen takaa paljastuvaa maailmankäsitystä? Maapallon ehtyvät resurssit on imettävä hyödyttämään amerikkalaisen kapitalismin harvoja voittajia ja sen edustaman aivottoman kulutus- ja kertakäyttötalouden ylläpitoa. Venäjä, Kiina ja pienemmät valtiot ponnistelevat vuorostaan haaliakseen mahdollisimman suuren osuuden noista samoista resursseista itselleen ja omalle väestölleen ‒ ja oman poliittisen järjestelmänsä pönkittämiseen.
Professori Klare on helmikuussa 2017 julkaistussa artikkelissa kuvaillut presidentti Trumpin hallintoa sanomalla, että siinä ovat vastakkain pommituslentäjät (bombardiers) ja miljardöörit:
”Kuinka saamme tolkkua siihen ilmeiseen kaaokseen, joka Trumpin isännöimässä Valkoisessa talossa vallitsee, kun presidentti sanoo yhtenä päivänä jotakin ja hänen huippuvirkamiehensä inttävät toisin heti seuraavana päivänä? [–] Trumpin ympärillä kieppuu ylivallasta keskenään kamppaillen kaksi voimallista ryhmittymää: miljardöörit, jotka haluavat suurinta mahdollista tilaisuutta eliitin rikastumiseen, ja pommituslentäjät ‒ poliittiset ideologit, jotka tahtovat repiä vallitsevan maailmanjärjestyksen ja perustaa uuden, omien ihanteidensa mukaisen. Niin kauan kuin nämä kaksi kilpailevaa ryhmittymää nauttivat edelleen Trumpin suojelusvallasta, voimme odottaa lausuntojen kumoamisen jatkuvan tulevina viikkoina ja kuukausina.”
Klaren kirjan ja hänen artikkelinsa sanoman voi halutessaan yhdistellä: Trumpin hallituksessa vaikutusvallasta kilpailevat taloudellisen eliitin edusmiehet ja -naiset ja äärioikeiston Alt Right -ideologit, joiden tavoitteet ovat monesti ristiriidassa; mutta lopullinen päämäärä on yhteinen: America First ‒ et tarde venientibus ossa…
Esimerkiksi The Atlantic-lehti ja Yhdysvaltojen politiikkaa seuraavat saksalaisjournalistit Marc Hujer ja Christoph Scheuermann ovat puolestaan löytäneet toisenlaisen sisäisen jaon Trumpin hallinnossa. Stephen Bannon kannattajineen korostaa globalisaation ja vapaakaupan vastaisuuttaan ja edustaa sotilaallista puuttumattomuutta ja isolationismia. Bannonin joukko on leimannut isolationismia vastustavan presidentin vävyn Jared Kushnerin ja tyttären (niin vävy kuin tytär kuuluvat presidentin neuvonantajiin) Trumpin äänestäjien pettäjiksi ja ”globalisoijiksi”.
Aiemmin demokraatteja kannattanut Kushner on taustaltaan paitsi sanomalehtikustantaja appensa tavoin myös kiinteistömoguli. Hän oli voimakkaasti mukana jo organisoimassa Trumpin presidentinvaalikampanjaa ja on nyt muodollisesti yksi presidentin pääneuvonantajista, mutta käytännössä jonkinlainen yhdistelmä sulttaanin suurvisiiriä ja varjoulkoministeriä.
Ihmevävy on mainio täydennys siinä rehtien amerikkalaisten vankassa joukossa, josta Trump on lähimmät avustajansa poiminut. Jared Kushnerin liikemiesisä sai ehdottoman vankilatuomion veronkierrosta ja laittomista vaaliavustuksista. The New York Timesin Teräsmiehen kaltaiseksi ”Super-Jarediksi” ristimä prinsessan puoliso on pantu paljon haltijaksi.
Hän on jo käynyt tapaamassa Irakin pääministeriä ja vieraillut luodinkestävissä liiveissä Yhdysvaltojen Isisiä vastaan taistelevien joukkojen parissa. Kushner valmisteli Kiinan valtionpäämiehen vierailun. Hänen pitäisi myös saada aikaan rauha Israelin ja palestiinalaisten välille, uudistaa Yhdysvaltojen rikosoikeus ja maan hallinto sekä huolehtia sotaveteraaneista ja käydä taisteluun Yhdysvaltojen joissakin osavaltioissa jo epidemiana riehuvaa opiaattien huumekäyttöä vastaan.
Tätä tarkoitusta varten Valkoinen talo on perustanut uuden, Kushnerin johtaman strategisten neuvonantajien iskuryhmän, Office of American Innovation (voisi kääntää vaikka ’virasto Yhdysvaltojen uudistamiseksi’). Upouuden valtakeskuksen uudistusopit on tarkoitus etsiä liike-elämästä, kuinkas muuten. Ja odotettavissa on tietysti julkisen omaisuuden yksityistämistä ja muita ”tehostamistoimia”.
Uuden valtaelimen perustamisen voi tulkita niinkin, että sen tarkoitus on panna osaltaan toimeen niin republikaanien arkkikonservatiivien kuin teekutsuliikkeen ja bannonilaisen äärioikeiston uneksima ”tehottoman” ja ”ylisuuren” (ja ”liian kalliin”; paitsi tietysti puolustusmenojen osalta) valtion supistaminen ja alasajaminen. Tämän tavoitteen republikaani Grover Norquist kiteytti vuonna 2003 kaikkien veroja vihaavien asehullujen amerikkalaisten laumasieluindividualistien ikuiseksi tyydytykseksi: ”En halua lakkauttaa hallitusta [valtiovaltaa]. Haluan vain kutistaa sen sellaiseen kokoon, että voin raahata sen kylpyhuoneeseen ja hukuttaa kylpyammeeseen.”
* * *
Presidentti Donald Trumpin valinta osoittaa amerikkalaisen demokratian epäonnistumista.
Pettyneiden äänestäjien protesti on samalla paljastanut vallankäytön olemuksen poistamalla sitä suojanneiden instituutioiden häveliään väliverhon, ja vallan lähde ja olemus näkyy paljaana. Jared Kushner on tiivistänyt tämän: ”Hallitusta pitäisi johtaa kuin suurta amerikkalaista yhtiötä. Toivomme, että voimme saavuttaa menestystä ja tehokkuutta asiakkaillemme, joita ovat kansalaiset.”
Korruptoituneen ja liike-elämältä vaalirahaa kerjäävän poliittisen eliitin välitys talouselämän tahdon siirtämiseksi imperiumin pyörien pyörittämiseen on käynyt tarpeettomaksi. Ahneen poliittisen eliitin ‒ niin republikaanit kuin demokraatit ‒ on syrjäyttänyt ahneen, sanojaan suistamattoman ja keinoja kaihtamattoman rahadynastian edustaja, jonka yksi keskeisiä hallitsemiskeinoja näyttää olevan estoton nepotismi. Toinen keino on presidentin lähipiirin klikkien kilpailuttaminen keskenään: Trump on oppinut tämän hallitsemistavan jo kiinteistökeinottelijana ja Apprentice-tv-ohjelman isäntänä.
Kun Neuvostoliiton gerontokratian ukkokaarti kokoontui aikanaan vastaanottamaan juhlapäivien paraateja Punaisella torilla, länsimaiset tarkkailijat harrastivat kernaasti niin sanottua kremlologiaa, jonka ideana oli yrittää pönöttäjien keskinäisestä asemasta ja heidän antamistaan lausunnoista päätellä jotakin valtaeliitin korkeimpien johtajien suhteista ja maan politiikan suuntaviivoista.
Yhdysvaltojen uusi presidentti näyttää synnyttävän hallintonsa ja toimiensa selitysopiksi hiukan samanlaista poliittista astrologiaa: hänen ympärillään parveilevien klikkien ja yksittäisten lähipiirin henkilöiden kulloistakin etäisyyttä tai läheisyyttä aurinkokuninkaaseen tarkkaillaan kiihkeästi kuin kuumemittaria teho-osastolla.
Tulkitsipa tuollainen ’trumpologia’ Trumpin viranhoitoa ja taustajoukkojen valtataisteluita kuinka tahansa, tavallinen lehdenlukijakin voi ihan omassa päässään tehdä ainakin kaksi johtopäätöstä: Demokratia on ainoa poliittinen järjestelmä, joka vaatii jatkuvaa uusintamista, kansalaisten omaa aktiivista osallistumista. Jos kansanvalta ei heitä enää kiinnosta, syntyneen valtatyhjiön ja median tarjoaman areenan täyttää joku Trumpin kaltainen ihmetekoja lupaava hämäränhäärä. Ja Donald Trump on ainakin lopettanut uusliberalistien tyhjän puheen siitä, kuinka politiikan täytyy alistua taloudelle ja osoittanut, että itsenäisellä politiikalla voi vaikuttaa talouteen.
Entä amerikkalainen unelma? Donald Trumpin valtaannousu on tehnyt amerikkalaisen kirjallisuuden ikiklassikosta, Nathanael Westin Iisi miljoona -satiirista ajankohtaisemman kuin koskaan. Trumpin toiveissaan pettyvän äänestäjäkunnan köyhin osa tulee Westin sankarin Lemuel Pitkinin tavoin menettämään pala palalta niin terveytensä kuin omanarvontuntonsa rippeet.
Nähtäväksi jää, onko Trumpin hallinto Yhdysvaltojen poliittiselle järjestelmälle sellainen isku, josta se ei kykene enää toipumaan. Hätäisiin johtopäätöksiin ei ole aihetta; mutta amerikkalaisen demokratian mahdolliseen hautakiveen saanee kaiken varalta ehdottaa muistolausetta. Kävisikö ”parempi kauhea loppu kuin loputon kauheus”?
Lue lisää muualta verkosta:
Is Our President Bonkers? (William Greder, The Nation 1.3.2017)
Talouden valta siirtyy nopeasti kehittyviin maihin – Intia ohittaa Yhdysvallat, Indonesia kasvaa Saksan ohi (Juha-Pekka Raeste, HS 25.2.2017)
In Trump’s White House, It’s the Billionaires vs. the Bombardiers (Michael T. Klare, The Nation 13.3.2017)
Jared Kushner, Man of Steel (Frank Bruni, The New York Times, 5.4.2017)
Donald Trump’s Tilt Toward Convention (Ronald Brownstein, The Atlantic, 16.4.2017)
Trump taps Kushner to lead a SWAT team to fix government with business ideas (Ashley Parker ja Philip Rucker, The Washington Post 26.3.2017)
Exclusive Interview: How Jared Kushner Won Trump The White House (Steven Bertoni, Forbes 22.11.2016)
Trump taps Kushner to lead new White House Office of American Innovation (Donovan Slack, USA Today, 27.3.2014)
A Battle Between Nepotism and Nationalism. Stephen Bannon’s right-wing populist project is at odds with the interests of Jared Kushner and Ivanka Trump (Conor Friedersdorf, The Atlantic 6.4.2017)
Trump Takes a Big Bite out of His Voters’ Food Stamps (Jenny Luna, Mother Jones 23.5.2017)
Kirjat:
Giovanni Arrighi: The Long Twentieth Century. Money, Power and the Origins of Our Times. New and updated edition. Verso, Lontoo 2010
Michael T. Klare: The Race For What’s Left. The Global Scramble For The World’s Last Resources. Metropolitan Books, New York 2012
Jälkikirjoitus 24.5. 2017
Jos mahdollista, presidentti Trump ja hänen hallintonsa ovat olleet viime viikot niin poliittisen opposition kuin tiedotusvälineiden tavallistakin kovemman ryöpytyksen kohteena. Yhdysvalloissa ja maailmalla on jo noussut esiin ”impeachment” (valtakunnanoikeus), menettely presidentin asettamiseksi syytteeseen viranhoidossaan tapahtuneiden rikosten ja laiminlyöntien vuoksi ja hänen erottamisekseen jos syytteet todistetaan oikeiksi.
Saksalainen viikkolehti Der Spiegel nosti amerikkalaislähteitä lainaten jälleen (20.5.) esille myös kysymyksen Trumpin henkisestä kehittymättömyydestä (70-vuotias kiukutteleva lapsi), kyvyttömyydestä ja soveltumattomuudesta presidentinvirkaan. Arvostelijoiden ja vastustajien toiveissa on päästä mahdollisimman pian lausumaan Trumpille tutut sanat: ”You are fired!”
Puheet Donald Trumpin poliittisesta kuolemasta ovat toistaiseksi suuresti liioiteltuja. Hän ei eroa itse, koska ei kykene narsistina edes ymmärtämään että voisi olla väärässä tai tehdä virheitä: kaikki arvostelu on vain vastustajien verrattomaan suurmieheen kohdistamaa kauheaa vainoa. Republikaanit hyväksyivät Trumpin ehdokkaakseen ja joutuvat nyt ratsastamaan tiikerillä, tukemaan presidenttiään edustajainhuoneessa ja senaatissa saadakseen tärkeimmät poliittiset tavoitteensa läpi.
Poliittisen sotkun selvittämistä vaativille oli lohdullista, että apulaisoikeusministeri uskalsi yllättäen nimittää FBI:n entisen johtajan Robert Muellerin setvimään Trumpin hallinnolle arkaa kysymystä Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaalikamppailuun. Mueller on lahjomattoman ja riippumattoman miehen maineessa ja vapaa laajentamaan selvitystyötään paljon alkuperäistä tehtävänantoa laajemmalle.
Trump uskoo varmaan löytäneensä keinon murtautua nurkasta ja esiintyä suurena voittajana, kun hän avasi vierailunsa Lähi-itään solmimalla noin 110 miljardin dollarin kaupat Saudi-Arabian kanssa. Tällä hän pääsi jo lähes tasoihin Barack Obaman kanssa, jonka kahden presidenttikauden aikana saudeille myytiin amerikkalaisia aseita 115 miljardin dollarin arvosta. Obama koetti virkakautensa lopussa hiukan jarrutella asevientiä saudeille.
Amerikkalainen sotateollinen kompleksi kiittää Trumpia lahjasta, ja Saudi-Arabian taantumuksellinen hallitus ripusti uuden kultapoikansa kaulaan korean kunniamerkin. Presidentti Trump pääsi kerskumaan, kuinka kaupat ja investoinnit tuovat nyt amerikkalaisille ”työpaikkoja, työpaikkoja, työpaikkoja”.
Saudi-Arabiasta ja Israelista alkaneen vierailun toinen tarkoitus oli ilmeisesti entisestään pahentaa pahan kriisipesäkkeen räjähdysherkkyyttä julistamalla shiiapapiston johtama Iran varsinaiseksi kaiken pahan alkujuureksi ja viholliseksi juuri kun nämä olivat valinneet uudelleen maltillista suuntaa edustavan presidentin.
Iranin hallinnon ihmisoikeusloukkaukset niin kotimaassa kuin Syyrian sodan Bašar al-Assadia tukevana osapuolena ja Assadin ja venäläisten tekemien sotarikoksien täydentäjänä ovat yleisesti tiedossa.
Saudi-Arabia syyllistyy kuitenkin Yhdysvaltojen avoimella tuella samanlaisiin sotarikoksiin ja loukkaa ihmisoikeuksia yhtä armottomasti, eivätkä Lähi-idän ”ainoaksi demokratiaksi” itseään mainostavan, naisia, lapsia ja vanhuksia ilmaiskuilla pommittavan Israelin paperit ole yhtään puhtaammat.
Trumpin presidenttikauden voi sen pituutta arvailematta tiivistää kysymykseen: koska Tuomiopäivän kellon viisari siirtyy seuraavan kerran lähemmäs keskiyötä?
Lue lisää muualla verkossa:
Medea Benjamin: Congress Should Halt Trump’s $110B Arms Deal over Saudi Atrocities in Yemen & Region (Amy Goodman, Democrazy Now 22.5.2017)
Trump signs ‘tremendous’ deals with Saudi Arabia on his first day overseas (Philip Rucker ja Karen DeYoung, The Washington Post 20.5.2017)
Saudis Welcome Trump’s Rebuff of Obama’s Mideast Views (Michael D. Shear ja Peter Baker, The New York Times 20.5.2017)
|||
Vasen Kaista on julkaissut Vesa Suomisen uusvanhaa maailmanpoliittista tilannetta historian kautta punnitsevan artikkelin Uusin maailmanjärjestys − the United Hates of America? kuudessa osassa.
Osa I: Onko aika mennyt sijoiltaan tarttuu arvioon, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyrkii luomaan uuden maailmanjärjestyksen, ja tarkastelee jo viime vuosisadalla esitettyjä uuden maailmanjärjestyksen toimintasuunnitelmia. (11.5.2017)
Osa II: Yhdysvallat vastaan ”muu maailma” valottaa minkä tahansa suurvallan itsekeskeistä ja yksinapaista maailmankuvaa monin esimerkein. Onko Yhdysvaltain johtaman toisen maailmansodan jälkeisen maailmanjärjestyksen korvaamassa kolminapainen järjestys, jossa tähän asti enemmän tai vähemmän vakiintuneista kansainvälisen käytöksen säännöistä ei enää juuri piitata? (12.5.2017)
Osa III “Agent Orange” kertoo mihin presidentti Donald Trumpin saama liikanimi Agent Orange liittyy, ja havaitsee, että presidentin prioriteeteissa ei loppujen lopuksi työpaikoilla olekaan suuresti väliä, etusijalla ovat ympäristönsuojelun purkaminen ja sotamäärärahojen kasvattaminen – molemmat oivallisesti Agent Orangen profiiliin sopivia prioriteetteja. (16.5.2017)
Osa IV ulkopoliittista varjonyrkkeilyä käydään niin Kiinan kuin Meksikon vastaisen rajan muurien kupeessa. Kaiken kaikkiaan kaiken maailman valtioiden lajittelu hyviksiin ja pahiksiin on uudelle presidentille haastavaa, Lähi-idän kaikista valtioista on vaikea pitää lukua, Kiinasta ei koskaan tiedä, ja arvaako venäläisten kanssa pelata shakkia? (19.5.2017)
Osa V ”Onko presidenttimme hullu?” on ollut aiheellinen kysymys jo kauan ennen Trumpin aikaa. Valkoisen talon isännän keinovalikoimaan on kuulunut myös hullun näytteleminen ja päätösvallan delegoiminen tähtikarttojen tulkitsijalle. Trump on kuitenkin onnistunut kokoamaan ainutlaatuisen gallerian vainoharhaisia salaliittoteoreetikoita avustajakuntaansa. (23.5.2017)
Osa VI Auringonlaskun maa etsii syitä presidentti Trumpin ja hänen avustajiensa ristiriitaisiin ja päivästä toiseen vaihtuviin lausuntoihin. Tärkeimmillä tukijoukoilla, kuten pankkiireilla, teekutsuliikkeen äärioikeistolaisilla ja muilla ryhmillä on ristiriitaiset edut ja odotukset. Tee siinä sitten jokaisen mielen mukaista Great Americaa, kun Yhdysvallat kaiken lisäksi on menettämässä mahtiasemansa kansainvälisen kaupan ja talouden kapitalistisena keskuksena. (27.5.2017)
Kirjoitussarja päättyy ajankohtaiseen kommenttiin presidentti Trumpin matkasta Saudi-Arabiaan ja Israeliin.
|||
Sarjan tunnuskuvan kello on Bulletin of the Atomic Scientist -lehden Tuomiopäivän kello (Doomsday Clock), joka näyttää nyt kahta ja puolta minuuttia vaille keskiyötä. Kello näytti seitsemää minuuttia ennen puolta yötä kun se julkistettiin vuonna 1947. Tämän vuoden alussa se siirrettiin puoli minuuttia eteenpäin, nykyiseen aikaan.
Vain kerran, suurvaltojen vetypommikokeiden varjossa vuonna 1953, kello on ollut lähempänä keskiyötä, silloin aikaa oli jäljellä kaksi minuuttia.
Kello näytti 17 minuuttia ennen keskiyötä vuoden 1991 START-neuvottelujen jälkeen, jolloin johtavat suurvallat sopivat strategisen aseistuksen vähentämisestä.
Kellon aikaan vaikuttaa ihmisten keksimien teknologisten ratkaisujen vastuuttoman käytön luoma uhka planeetan tulevaisuudelle. Ennen kaikkea kyse on ydinsodan seurauksista, mutta myös ympäristön tuhosta.
Bulletin of the Atomic Scientist
*