Voi kun olis mulla mies

PIRKKO SEPPI
Telkkari pani hanttiin eilen illalla, kuva sirpaloitui ja vähän päästä tuli pelkkää lumisadetta kaikilta kanavilta ja ilmoitus että ”ei signaalia”. Arvelin ettei telkkari ole vielä ehkä elinkaarensa lopussa (vaikka jo vanha onkin) ja otin esiin ohjekirjan: ehkä uusi kanavahaku auttaa. Mutta pirulauta kun ohjeet unohtuivat aina ennen kuin silmänsä ehti kääntää ohjekirjasta säätimeen. Räpelsin lopulta kaikkia mahdollisia painikkeita vuorotellen parasta toivoen. Mieleen tuli, että voi kun nyt olisi mies – mies kun yleensä osaa. Naapurin akat tykkää pahaa, jos niiltä yrittää miestä lainata, eikä meidän talon nuoria miehiä oikein kehtaa pyytää.

Miehiä tuli muutenkin mietittyä. Laskeskelin, että kahdeksan kappaletta entisistä heiloista makaa jo Kalevankankaalla, eikä muitten menemisistä ole tietoa. Kolme entistä aviomiestä on, jos ei voimissaan niin hengissä kuitenkin, mutta ei enää käytettävissäni. Tuli siinä mieleen vielä, että nykytytöt ja femakot ainakin sanoo, että he on tasa-arvoisia, tasaväkisiä ja he ei miestä mihinkään tarvi – he pärjää kyllä itse. Eivätkä nuoret neidot myöskään anna miesten mitenkään määräillä elämästään. Ja heitähän ei muuten ainakaan raiskata eikä hyväksikäytetä. Vaikka neidit ja leidit kuinka kulkevat muodin mukaan tissit ja perseet tyrkyllä, niin raastupaan lähdetään jos joku vahingossa vilkaisee.

Muistelin, että meidän aikaan kaikki akat oli raiskattu muutaman kerran. Pelin henki oli se, että jos tilanne näytti siltä, että panoksi tämä nyt kyllä menee, niin viisaampaa oli antaa kuin ottaa turpaansa. Suhteellisen vähillä vaurioilla siinä pääsi, jos ei asiasta tahallaan tehnyt isoa numeroa.

Itse jossakin vaiheessa sen verran voimaannuin, että päätin, etten sentään turpaan äijältä ota. Joku sulhanen kerran juovuksissa alkoi läimiä oikein olan takaa, vaikka riitaa oli ihan pienestä asiasta – muistaakseni telkkariohjelman valinnasta. Nyrkkiä tuli lujasti naamaan. Pääsin lopulta karkuun ja ehdin soittamaan naapurin ovikelloa. Viimeinen niitti asialle oli, kun sulho seuraavana päivänä tuli vaatimaan takaisin lahjaksi antamaansa tietokonetta. Ajattelin, että tämä ei totisesti jää tähän. Soittelin entiselle heilalle, jolla oli asianajotoimisto. Sovittiin, että keissi viedään raastupaan, ja hän kirjoittaa niin suolaisen asianajolaskun, että se käy rangaistuksesta. Nimittäin pysyviä vammoja aiheuttamattomasta pahoinpitelystä tuomitaan niin lievät sakot ettei se tunnu missään. Näin toimittiin, ja kerrankin tuntui mukavalta, että Suomi on maa, jossa oikeutta voi ostaa.

Oi niitä aikoja. Kyllä niistä miehistä aina jotain iloa ja hyötyä oli. Jospa jonkun siitä Kalevankankaan porukasta olisi saanut pitää virallisena puolisona loppuun asti, niin nyt ei olisi muorilla hätäpäivää. Leskeneläke virtaisi niin, että hajonneen telkkarin, tietsikan ja pesukoneen tilalle voisi surutta ostaa uuden, eikä tulonmuodostus olisi lottovoittojen varassa. Nimittäin niinhän se nyt on. Ilman uusia kapineita pärjää lujalla luonnolla ja kulutuksenvastaisella asenteella, mutta auta armias, jos terveys prakaa. Ja kaikilla prakaa: ainakin silmälaseja, kaihileikkauksia ja hammasproteeseja monella mieli halajaa, vaan eipä semmoisia ylellisyyksiä takuueläkkeillä ostella – riippumatta siitä vähennetäänkö vai lisätäänkö sitä vuorotellen 5 euroa kuussa. Valtion budjettiin sillä on aina elintärkeä, oleellinen merkitys ja painoarvo.

Mutta onhan meillä tulossa sote-uudistus. Kaikki hoidetaan kohta ihan ilmaiseksi ihan missä itse kukin tykkää. Muu ei mätä kuin se, kuinka prosessi toteutetaan, minkälaisia päällekkäisiä, allekkaisia ja vierekkäisiä hallintorakenteita tarvitaan, ja mistä koulutetaan virkamiesten armeija kontrolloimaan, hallinnoimaan ja ratkomaan yhtiöittämis- ja kilpailutusoikeudenkäyntejä. Hommaa on muistaakseni puuhasteltu 20 vuotta ja valmistumiseen menee toiset 20, jonka jälkeen sitä ei ehkä tarvitakaan. Ainakin ne köyhät muorit, jotka nyt uudistusta kipeimmin kaipaavat, makaavat silloin jo rauhassa heilojensa kanssa Kalevankankaalla. Uusi polvi taas on sen verran fiksua, että mukuloita on lakattu laittamasta, eikä kukaan viru kotona niitä hoitamassa. Niinpä nykyään ei synny sellaista naisten sukupolvea, jolle ei eläkettä kerry. Tämä on hyvä asia, koska eihän näkösällä ole sitä vaaraa, että laji olisi kuolemassa sukupuuttoon. Värikkäämmät ihmiset kun vielä toiveikkaina sortuvat mukuloita hankkimaan.

Kuka keksisi taistelutavan ja aseet nöyrille mummoressuille? Nälkä- ja kulutuslakossa jo ollaan, eikä työpanostakaan kukaan enää kaipaa.

 

Kirjoittaja on akaalainen toimittaja.

 

Näin fiiniä ja länsimaisessa kulttuurissa tarpeellista virkaa hoitelin nuorempana. Puputyttönä Tampereen Seurahuoneella tienasi hyvin: palkkaa maksettiin 5 markkaa tunnilta, kun mies raksalla tienasi vain 2 markkaa 80 penniä. Tippiäkin tuli kun asiakkaitten kanssa jaksoi seurustella. Valitettavasti ura loppu lyhyeen, kun kuvassakin jo näkyvä esikoinen syntyi parin kuukauden kuluttua. Eläkettäkääm ei hommasta karttunut. (Kuva: Pirkko Sepin kotiarkisto.)

 

*

 

One Response to “Voi kun olis mulla mies”

  1. Päivi Tyni

    Jos tulee ilmoitus ”Ei signaalia”, lähtisin kokeilemaan, ovatko kaikki kaapelit kunnolla kiinni. En näpyttelisi mitään näppäimiä. Yleensä olen kaiken saanut korjattua. Johtuu varmaan siitä, ettei ole mulla koskaan ollut miestä.

    Vastaa

Leave a Reply