Polkuja sisällissotaan

  • 25.1.2018

  LIISA AHOLA      Sata vuotta sitten Eurooppa kuohui. Ensimmäinen maailmansota oli kestänyt vuosia, ja rintamat olivat juuttuneet paikoilleen. Sotilaita vaivasi väsymys. Saksalla oli kaksi rintamalinjaa, idässä ja lännessä. Venäjällä oli kyllästytty tsaariin ja aatelistoon. Kansa kärsi kotirintamalla ja miehet juoksuhaudoissa. Sotilaat olivat tykinruokaa. Armeijan huolto ei toiminut. Jo hävityn Japanin sodan aikana oli ollut […]

Sisällissodan syitä ja seurauksia pohditaan lauantaina Kangasalla

  • 24.1.2018

  VK   Kangasalan Vasemmistoliitto järjestää luento- ja keskustelutilaisuuden ensi lauantaina vuoden 1918 sisällissodasta. Luvassa on keskustelua mitä ja miksi tapahtui vuonna 1918 ja voiko vastaava yhteiskunnallinen kriisi toistua. Kangasala oli vuoden 1918 keskeisiä tapahtumapaikkoja. Se jätti syvät arvet ja paikkakuntalaisilla on paljon sukulaisia, jotka menehtyivät tuolloin. Sodan alkamisesta tulee kuluneeksi sata vuotta lauantaina 27. […]

Verkatehtaan perillinen kutoo teknisiä kankaita

  • 24.1.2018

  Teksti ja valokuvat: MARKKU UUSINIEMI Tampereen Hankkiossa Yrittäjänkadulla Valmetin hehtaarihalleissa on melkoinen mekkala. Kuulosuojaimet ovat vieraille pakolliset, samoin suojalasit ja huomioliivit. Mutta miksi työntekijöitä ei juuri näy? ‒ Täällä tuotanto perustuu koneisiin ja automaatioon, joita osaavat ihmiset ohjaavat. Kun näihin tiloihin jatkuvaan kolmeen arkivuoroon ja viikonloppuvuoroon jaetaan 370 työntekijää, niin ei siitä kovin montaa […]

Translaki mittaa Suomen uskon oikeusvaltioon

  • 23.1.2018

MERJA KYLLÖNEN Yksi kysymys on toistunut kiertäessäni ympäri Suomea viime viikkoina. Kysymyksen esittäjä on usein nuori, ja minulla on se tuntuma että tämä kysymys on nuorille erityisen merkityksellinen. Eli mikä on kantani Suomen nykyiseen translakiin? Meidän lainsäädäntömmehän vaatii tänä päivänä, että henkilötunnukseensa sukupuolimerkinnän muutosta hakevan henkilön on oltava lisääntymiskyvytön eli tarvittaessa suostuttava sterilisaatioon. Lisäksi hänen […]

Makkarajärvelle luonnonsuojelualue, loppu tonttikeinottelulle

  • 23.1.2018

  Teksti: JANIKA KUNNARI     Maanantaina Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa jätettiin kaksi aloitetta, joiden takana oli vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettuja. Aloitteista toinen koski Tampereen kaupungin tontinvuokrauspolitiikkaa ja toinen Makkarajärvi-Viitastenperän luonnonsuojelualueen perustamista. Tonttikeinottelu kuriin Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetut Sinikka Torkkola ja Ulla-Leena Alppi jättivät valtuuston kokouksessa aloitteen, joka koski Tampereella viime aikoina paljon puhuttanutta, toistaiseksi keinottelun mahdollistavaa kaupungin tonttien vuokrausta. Vasemmistoliiton […]

Kaupunkisuunnittelu ilmastonmuutoksessa?

  • 22.1.2018

LIISA AHOLA Hollannissa on mitattu rannikon korkein milloinkaan saavutettu meriveden korkeus. Tieto on huolestuttava, sillä suurin osa maan pinta-alasta on jo nyt merenpinnan alapuolella. Meriveden korkeus jatkaa vääjäämättä kasvuaan. Jossakin vaiheessa tulee tilanne, jolloin meri valtaa Alankomaat. Hollannissa ja ilmeisesti myös muissa vauraissa maissa on varauduttu antamaan periksi ilmastonmuutoksen seurauksille, ainakin merenpinnan nousulle. Hollantilaiset osaavat […]

Uusi piirihallitus ryhtyi työhön

  • 22.1.2018

Teksti ja kuva: SINIKKA TORKKOLA    Jokaisella pitää olla mahdollisuus sanoa mielipiteensä. Turhaan ei kokouksia pidä venyttää eikä samoja asioita toistella. Kokousten on syytä sujua sutjakkaasti eikä venyä kahta tuntia pidemmäksi. Näillä toimintatavoilla Pirkanmaan vasemmiston piirihallitus arvioi tulevien kokousten sujuvan. – Hyvä puheenjohtaja on osallistava, kuunteleva, järjestelmällinen, johdonmukainen, selväsanainen, asiapitoinen, jämäkkä ja hyvä juoksuttamaan kokousta, […]

Tavara-aseman purku ei enää ole ainoa vaihtoehto

  • 20.1.2018

  VK      Tavara-aseman ja Morkun alueen asemakaavan valmisteluun otetaan mukaan tavara-aseman säilyttävä vaihtoehto. Tammikuun puolessa välissä pidetyssä viranomaisneuvottelussa on sovittu, että asemakaavaratkaisusta valmistellaan kaksi vaihtoehtoista luonnosta. Virainomaisneuvottelun muistiota ei ole vielä julkaistu, mutta neuvottelun tulos todetaan apulaispormestari Aleksi Jäntin vastauksessa Sinikka Torkkolan valtuustokyselyyn. Valtuuston kyselytunti, jossa asiaa käsitellään, on ensi maanantaina. Jäntin vastaus julkaistiin […]

Presidentti ja arvomaailma.

  • 19.1.2018

  Teksti: MARTTI KORHONEN Monenlaista on elämän virralle sattunut ja monessa on saanut olla mukana. Nyt kohdalle sattuivat kysymykset presidentin virasta, vaaleista ja arvomaailmasta. Ihmiset ovat politiikan suola: ihmisten erilaiset arvot, taustat, näkemykset, kokemukset, ideologiat ja huolet. Ne kasvattavat, vievät yhteen ja erilleen. Se kuuluu elämään. Minulla on ystäviä, tuttavia, tovereita, kavereita luulisin, että lähes […]

Merjan kanssa Arkadianmäellä

  • 18.1.2018

  Teksti: RISTO KALLIORINNE     Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa onnistuin kipuamaan Oulun vaalipiiristä eduskuntaan saakka. Vaalipiiristä sain kollegoiksi verrattomat toverit Merja Kyllösen ja Martti Korhosen, joiden kanssa yhteistyö sujui kuin tanssi.  Merja valittiin liikenneministeriksi ja hänen arkensa oli hengästyttävää seurattavaa. Olimme rakkaat vierustoverit: työhuoneemme olivat vierekkäin, istuinpaikkamme salissa ja ryhmähuoneessa olivat vierekkäin ja monesti olimme kohtaamisissa […]