Artikkeli: Maailma

16.8.2019 klo 08:40

Mätäkuun juttu: Valkoinen kenguru, kultasakaali ja muita uutisia

Mätäkuun uutistaivaan kolme tähteä ovat olleet ainakin kultasakaali, valkoinen kenguru ja Boris Johnson. Vuoden ensimmäisen mätäkuun jutun keskipisteessä on tiedonvälityksen sisällöt. (Kuvan tekijä- ja käyttölisenssitiedot löytyvät kirjoituksen lopusta)

Informaatiovirrassa kellui mainosmoskan seassa maanantaina 29.7.2019 uutinen ihmiskunnan tämänvuotisesta ylikulutuspäivästä. Monelta meni ohi ja useat ohittivat olankohautuksella. Päivä ei muuten ole ”maailman” ylikulutuspäivä: maailma ei ole itse ylikuluttanut itseään.

”Mittarin avulla Global Footprint Network-tutkimuslaitos laskee milloin ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon biokapasiteetin, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

Vuosittainen kulutus ylitti maapallon kantokyvyn ensimmäistä kertaa 1970-luvulla. Vuonna 2000 ylikulutuspäivää vietettiin syyskuun lopussa, nyt uusiutuvat luonnonvarat loppuvat jo heinäkuun puolella. Elämme yhä enemmän velaksi”. (Yle 29.7.2019)

Olemme jo käyttäneet kaikki ne luonnonvarat, joiden olisi pitänyt riittää koko vuoden tarpeiksi. Mikään ahneuttaan piilotteleva pikavippipulju ei pelasta meitä kovimmallakaan kiskurikorolla enempää kuin sähköautokuplalla ja kierrätyksellä, hyvitysmaksuilla ja kiintiöillä käytävä anekauppakaan. Tästä ylivelkaantumisesta ei voi selvitä. Viimeinen maksupäivä umpeutui vuosikymmeniä sitten.

Voimme ainakin tuntea kansallista ylpeyttä siitä, että menestymme esimerkiksi metsien järjettömien avohakkuiden ja ongelmallisen kaivostoiminnan edistämisen lisäksi mainiosti myös ylikuluttamisen vaativassa yleisessä sarjassa: Suomen maakohtainen ylikulutuspäivä oli ja meni tänä vuonna jo huhtikuun alussa. 

”Suomalaiset käyttävät luonnonvaroja merkittävästi maailman keskiarvoa enemmän. Suomalaiset käyttivät laskennallisen osuutensa maapallon luonnonvaroista tänä vuonna jo 5. huhtikuuta eli neljä kuukautta keskimääräistä aiemmin. Jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme 3,8 maapalloa kattamaan tämä kulutus”. (KU 29.7.2019)

Ympäristöuutiset ovat monen mielestä rasittavia ja turhia. Onneksi ”media” osaa tehdä niistä paremmin sulavia. Jopa totisesta Greta Thunbergista ja ilmastoahdistuksestakin saa ihan siedettävän uutisen, kunhan keittää siitä siirappia juorulehtijournalismin tapaan: Thunberg ei suosi lentämistä vaan purjehtii New Yorkiin. Uutinen ei silti ole Thunbergin ilmastonmuutoksen vastainen kampanja. Uutinen on, että purjehdusta kipparoi joku Monacon prinsessan poika. 

Makkarataikinaa uutissuoleen

Alankomaalainen historiantutkija Johan Huizinga arvioi keskiajan kirkkomaalausten myönteistä merkitystä: ”Kuvat ovat yksinkertaisten kirjoitusta”. 

Meille uudis- ja uutisyksinkertaisille sopii paremmin ranskalaisen sosiologin Michel Maffesolin lausuma tiedonvälityksen kuvastosta: ”Kuva kutsuu meitä ikuiseen nykyhetkeen”.

Viimeinenkin kyseenalaistaja, vihoviimeinen kapinoiva kuvainraastaja on hukkunut inhaan infotulvaan, jossa on vaikeaa edes erottaa tosiasioita pikkuvalhein koristelluista totuuden vääristelyistä ja silkasta valhepropagandasta. Koskipa uutinen mitä tahansa, ”informaation” rannattomaan rimpeen uppoavat niin jäsennys, taustoitus, mittasuhteet kuin rakenteet ja vivahteetkin. 

Maailma esittäytyy ‒ esitetään ‒ eteemme kuin maalaus ajalta ennen perspektiiviopin syntyä: siitä puuttuu syvyysvaikutelma. Tiedotusvälineiden luoma kuvaus maailmasta on videotaideteos, joka yhdistelee mielivaltaisia paloja hurjasti kieppuvaksi kuvamosaiikiksi. Kaikki näyttää tapahtuvan yhtä aikaa ja samassa tasossa. ”Maailmankuvasta” tulee abstraktia taidetta. 

* * *

Vietnamin sota, ensimmäinen televisiosota, taisi jäädä viimeiseksi jolla oli vielä perspektiivi, historia. Ja Biafran nälänhätä jäi ehkä viimeiseksi nälkäkatastrofiksi, joka sai merkityksensä muustakin kuin jonkun julkkiksen lompakolleen järjestämästä hyväntekeväisyyskonsertista. 

Helsinkiläisen valtalehden nuori toimittaja kertoi 1990-luvulla Jugoslavian hajoamissotien aikaan, että kun hän avasi television, sieltä tuli ”taas jotain Bosniaa”. Tiedotusvälineiden taritsema loputon ja historiaton sotauutispötkö on kuin George Orwellin dystopian kuvauksesta:

”Tällä hetkellä, vuonna 1984 (mikäli nyt oli vuosi 1984), Oceania oli sodassa Euraasian ja liitossa Itäaasian kanssa. Ei ainoassakaan julkisessa eikä yksityisessä maininnassa myönnetty, että nuo kolme valtaa olisivat milloinkaan olleet muulla tavoin ryhmittyneinä. [–] Oceania oli sodassa Euraasian kanssa: sen vuoksi oli Oceania aina ollut sodassa Euraasian kanssa. Tämän hetken vihollinen oli aina edustanut ehdotonta pahaa, ja siitä seurasi ilman muuta, että minkäänlainen liitto tai sopimus sen kanssa ei ollut mahdollinen sen paremmin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakaan”.

Helsingin Sanomat julkaisi 18.8.1996 akateemikko Eino Jutikkalan artikkelin Suomea 1690-luvulla kadon, nälänhädän ja tartuntatautien seurauksena koetelleesta suuresta väestökatastrofista. Samalle sivulle oli taitettu toimittaja Heikki Aittokosken artikkeli Myös nykymaailman nälällä on ikivanhat syyt. 

“Nälänhätien shokkiarvo on laskenut jatkuvasti 1960-luvun Biafran, ensimmäisen länsimaissa laajasti uutisoidun ja huomiota herättäneen nälkäkatastrofin jälkeen. Sittemmin avustusjärjestöjen plakaattien pulleavatsaisista vauvoista on vähä vähältä tullut visuaalista pakkopullaa, moninkertaista déjà-vu-kamaa, joka ei liikuta juuri ketään. Maailman tämänhetkiset nälkäkatastrofit ovat suunnilleen yhtä lähellä sydäntä kuin Suomen kolmensadan vuoden takainen. Vaikuttaa myös siltä, että kolmannen maailman nälkää näkevien auttamiseksi on tehtävissä täsmälleen yhtä paljon kuin 1690-luvun suomalaisille nyt”.

Mikään ei ole mitään

Uutisten suvannoton sana-, ääni- ja kuvavirta kulkee, jotain tapahtuu koko ajan, jossain soditaan ja jossain nähdään koko ajan nälkää. Ei kuulu meille. Maapallon ekologiset järjestelmät romahtavat? Se ei koske meitä. Se ei koske meihin.

Euroopan unioni sulkee rajansa yhteistyössä Turkin hallitsijan Recep Tayyip Erdoğanin kanssa mutta kertoo orwellilaisella uuskielellään puolustavansa Välimereen hukutettavien ihmisoikeuksia. 

Moni ”Mestari ja ”Il Capitano” kaupustelee rasismilla vahvistettua kansalliskiihkoista pajunköyttään metritavarana pitkin poikin Eurooppaa ja tehostaa sanomaansa julkisuudessa hurskaasti rukousnauhaa hypistellen, rehvakkaasti konepistoolia näpelöiden tai ainakin jousipyssyllä sihtaillen.

Yhdysvaltojen presidentiksi valittu rasisti koettaa kilpailla väkivaltaa lietsovilla esiintymisillään Kolmannen valtakunnan propagandaministerin kanssa niin usein kuin ihmisoikeusrikoksilta, golfaamiselta ja tviittaamiselta suinkin ehtii. 

Venäjän vallanpitäjät tekevät parhaansa palauttaakseen maansa olot Suuren valheen valtakunnan verroille, neuvostoaikaan ja stalinisminostalgiaan vetoavaksi isovenäläisen sovinismin vankasti varustelluksi linnoitukseksi mutta muodistettuna ja ilman tarpeettomaksi käynyttä ”kommunistista” puoluetta. ‒ Pitkien poliisipamppujen maassa ei ole ihme että oppositio saa toistuvasti jopa kuolemaan johtavia ”allergiakohtauksia”.

Tiedotusvälineillä on tarjota noistakin aiheista useimmiten vain kertakäyttöotsikoiden uutiskuplia tai irrallisia sensaatioita, ei syvällisiä arvioita ja analyyseja. Tiedotusvälineiden kieli ja politiikan kieli antautuvat luomansa harsoisen todellisuuden riekaleiden armoille sen sijaan että koettaisivat jäsentää ja tarkastella asioita kokonaisuuksina ja yhteyksissään ja tuottaa irrallisten faktojen sijasta kriittistä tietoa

Juha Drufvan sanoin: ”Skandaali ei kuvaile asiaintiloja. Se tuottaa tosiasioita tosiasioista piittaamatta. Sille paljas totuus on yhtä säädytöntä kuin alastomuus julkisella paikalla. Se ei esimerkiksi kysy, kuka luo taloudelliset tuotot eikä varsinkaan sitä, millä perusteilla ja ansioilla nämä tuotot jaetaan”. (KU 15.6.2019)

Yleisradion esittämät dokumentit ovat usein pohdittuja, huolella tehtyjä ja ajatuksella valmistettuja. Miksi esimerkiksi Ulkolinja-dokumentteja esitetään useimmiten öisin, jotta mahdollisimman harva jaksaisi niitä katsoa? Prime time on varattu löylynlyömälle kertakäyttöviihteelle.

Populistin tapulissa räjähtelevät lepakot, Ahvenmaalla vapaana kirmaillut valkoinen kenguru tai passiton ja siksi terrorismista epäiltävä kultasakaali nousevat otsikoihin ja syrjäyttävät oikeat uutiset. Huonomuistiset ovat julistaneet karnevalistisen kaaoksen totuudenjälkeiseksi ajaksikin. 

Sosiologi Maffesoli on tiivistänyt: “Ei ole juurikaan merkitystä sillä, että kommunikaation sisältö saavuttaa nolla-asteensa”.

* * *

Markkinoiden ehdoilla toimivan infomeren äkkisyvään luiskahtanut media ei ole silti lähelläkään ”informaatioyhteiskunnan” pohjamutia. Epätiedon, vihankylvön, tuhlatun ajan, panettelun, vainokampanjoiden, mustamaalauksen ja tahallisen valehtelun todellinen Mariaanien hauta on someilveily, tuo monikansallisten yritysten ja koko- ja puolidiktatuurien etuja edistävä miljardibisnes, jonka motoksi sopii Sananlaskujen kysymys: ”Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?”

Mätäkuun juttu
Tämä kirjoitus kuuluu Vesa Suomisen artikkelisarjaan Mätäkuun juttu. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt:

Mätäkuun juttu: Muureja (28.8.2018)
Mätäkuun juttu: Nalle Puhin seikkailut pandojen maassa (13.8.2018)
Mätäkuun juttu 3: Rahan siunaama liitto (23.8.2016)
Mätäkuun juttu 2: Ihan hatusta (14.8.2016)
Mätäkuun juttu: Ihmismetsästystä ja kannibalismia (23.7.2016)

Lue lisää muualla verkossa:

Artikkelikuvassa olevien kuvien tekijä- ja lisenssitiedot:

Artikkelikuvassa olevat hahmot on irroitettu taustoistaan ja liitetty osaksi artikkelikuvaa

Boris Johnson: Britannian hallitus julkaissut kuvan lisenssillä Open Government 3
Kuva on julkaistu Wikimedia Commons palvelussa.

Kultasakaali: Koshy Koshy julkaissut kuvan lisenssillä CC BY 2.0
Kuva on julkaistu Flickr-yhteisöpalvelussa

Valkoinen kenguru on julkaistu vapaasti käytettäväksi Pixabay-palvelussa.

Taustakuvan on ottanut ja kuvankäsittely ja kuvankäsittelyn tehnyt Cai Melakoski.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.