Artikkeli: Merkintöjä, Suomi, Tampere

9.2.2022 klo 18:15

Yksityisautoilu ei ole markkinaehtoista – eikä voikaan olla

Autojen tarvitsema tila parkkiruutuineen ja -halleineen tulee aivan liian kalliiksi veronmaksajille ja ilmastolle. Kuva Aleksis Kivenkadulta Tampereella. (Kuva: Sinikka Torkkola)

Convoy Finland on nostanut jälleen autoilun kustannukset poliittisesti ajankohtaiseksi asiaksi. Vaatimukset bensan hinnan puolittamisesta ovat vahvistaneet näkemystäni siitä, että Suomessa ei vielä täysin ymmärretä, kuinka valtavasti autoilua tuetaan jo nyt julkisista varoista. Vaikka autoilijoihin kohdistetaan myös paljon veroja ja maksuja, on selvää, että tämä liikkumistapa kuluttaa paljon enemmän kuin tuottaa – sekä luonnonvaroja, terveyttä että rahaa. Väitänkin, että yksityisautoilua ei olisi nykymäärässään, jos sitä ei tuettaisi verovaroilla. Se ei vain olisi kannattavaa. 

Autoilun vaatima infrastruktuuri on tehoton ja kallis

Isoin syy tälle on autoilun vaatima infrastruktuuri. Teiden ja muun infrastruktuurin rakentamiseen ja kunnossapitoon uppoaa euro poikineen sekä valtiolta että kunnilta. Mikään määrä tietulleja ei riittäisi kokoamaan siihen tarvittavia varoja kasaan.

Kuluneena talvena Tampereellakaan ei ole voinut liikkua kiinnittämättä huomiota teiden kunnossapitoon, vaikka aurauskalusto on ollut liikenteessä kellon ympäri. Lumikasojen yli kompuroidessa on muutamallakin jalankulkijalla saattanut käydä mielessä, millaista elämä olisi, jos auraajilla olisi vähän vähemmän autokaistoja aurattavana ja vähän paremmat mahdollisuudet pitää lihasvoimin liikkuvien kulkureitit esteettöminä. Kaatumisvammojen ja muiden keliolosuhteista johtuvien onnettomuuksien kustannukset terveyspalveluille ovat tässä yhtälössä kokonaan oma lukunsa.

Pysäköintialueiden tai -laitosten rakentaminen on myös hirvittävän kallista, etenkin kaupungissa. Yksikin paikallaan seisova auto vie useita neliömetrejä tilaa, joka on tiiviisti rakennetulla alueella kultaakin kalliimpaa. Sama tila tuottaisi enemmän hyvää melkeinpä missä tahansa muussa käytössä, esimerkiksi asumisena, liiketoiminnan paikkana tai virkistys- tai viheralueena. Asuinrakennusten yhteyteen tehtävät pysäköintiratkaisut ovat itse asiassa niin kallista lystiä, että poliitikkojen on täytynyt keksiä erillinen pysäköintinormi, joka velvoittaa rakentamaan tietyn määrän pysäköintipaikkoja asuinneliötä kohden. Jos parkkipaikkojen rakentaminen jätettäisiin markkinoiden armoille, niitä ei tehtäisi riittävästi suhteessa nykyisiin, keinotekoisesti ylläpidettyihin tarpeisiin. Parkkinormi onkin niitä harvoja asioita, jonka kritiikissä moderni markkinaliberalisti voi löytää yllättävän yhteisymmärryksen kaltaiseni punavihreän poliitikon kanssa.

Parkkihallin louhiminen kadun alle on tietysti vielä kalliimpaa kuin ruutujen rakentaminen maan päälle. Itse olen sillä kannalla, että uusia parkkipaikkoja ei pitäisi rakentaa kaupunkien keskustoihin enää lainkaan, koska niiden tarjonta vahvistaa kysyntää eli lisää autoilua, mikä taas heikentää kaupunkiympäristön turvallisuutta, kiihdyttää ilmastonmuutosta ja tuhoaa ihmisten terveyttä. Tämä ei ole kestävää. Mutta tällä hetkellä jännitämme silti seuraavia maanalaisten pysäköintiratkaisujen rakentamispäätöksiä.Täysin markkinaehtoisesti ne tuskin toteutuvat. 

Investoinnit autoiluun vievät varoja tärkeämmiltä julkisilta satsauksilta

No, jos yksityisautoilu nykymittakaavassaan ei siis voi olla täysin markkinaehtoista, niin sen tukeminen verovaroinkaan ei ole erityisen järkevää: julkisen talouden näkökulmasta se on oman oksan sahaamista. Autoilun olosuhteisiin investoiminen vie yhteisiä varoja, jotka voitaisiin käyttää mihin tahansa muuhun, vaikkapa joukkoliikenteen palvelutason parantamiseen tai kävely- ja pyöräteiden kunnossapitoon. Tällöin yhä harvemman olisi pakko lähteä autollaan liikkeelle päästäkseen päämääräänsä, ja parkkipaikkoja säästyisi niille, jotka oikeasti tarvitsevat niitä.

Siinäkin täysin utopistisessa tilanteessa, että henkilöautoista tulisi ajan mittaan hiilineutraaleja, ne vievät silti aivan liikaa energiaa, tilaa ja maapinta-alaa ollakseen tehokas liikkumismuoto. Ja niin kauan, kun autot kulkevat fossiilisilla polttoaineilla, jokainen ajettu kilometri tietysti siirtää euroja pois paikallisen talouden rattaista öljyparonien taseeseen – Suomen tasolla useita miljardeja joka vuosi.

Ennusteisiin nojaava liikennesuunnittelu on noidankehä

Ongelma nykyisessä liikennesuunnittelussa on se, että ratkaisuja tehdään ennusteiden perusteella: muihin kuin autoiluyhteyksiin ei panosteta niin kauan, kun yksityisautoilun odotetaan lisääntyvän, ja autoilu taas lisääntyy niin kauan, kun autoiluyhteyksiin panostetaan. Ja kun ihmiset käyttävät autojaan joukkoliikenteen sijaan, joukkoliikenteen kannattavuus heikkenee, jolloin poliitikot eivät pidä ongelmana leikata sen palvelutasosta. Tämä taas pakottaa ihmisiä turvautumaan omaan autoon. Tästä noidankehästä ei päästä ulos, ellemme opi asettamaan selkeitä kestävän liikenteen tavoitteita ja sitten tekemään ratkaisuja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Eri vaihtoehtoja pitäisikin arvioida, kuten ratikkaa: sen mukaan, kuinka hyvin ne toimisivat toteutuessaan, eikä sen perusteella, kuinka paljon ne muistuttavat vanhaa ja tuttua.

Yksityisautoilun nauttimaa poliittista tukea ylläpitää ennen kaikkea tottumuksen voima, niin sanottu status quo. Sen ymmärrän. On vaikea päästää irti totutusta siinäkin tapauksessa, että se säästäisi paljon rahaa ja toisi merkittäviä yhteiskunnallisia hyötyjä. Muutos voisi olla nopea ja jopa melko kivuton, mutta jos sitä ei haluta toteuttaa, se tapahtuu vasta, kun on pakko. Ja silloin se sattuu, etenkin autoilijan kukkaroon. Tämä on asia, jonka toivoisin myös Convoy Finlandin osanottajien ymmärtävän. 

Haja-asutusalueiden liikenne on oma kysymyksensä

Entä sitten se haja-asutusalueiden liikenne? Kaikki autoilu ei ole luksusautoilua, joskus muita vaihtoehtoja ei vain ole.

Haja-asutusalueiden liikenne onkin täysin oma kysymyksensä, johon en näe yksinkertaista vastausta. Vaikka yksityisautoilu on tänä päivänä monelle maaseudulla asuvalle syystäkin synonyymi liikkumisen vapaudelle, niin se ei voi tarkoittaa, että yksityisautoilun olosuhteet olisivat pyhiä. Sen sijaan se tarkoittaa, että liikkumisen vapaus pitää turvata toisin keinoin, jos ja kun yksityisautoilu käy aivan liian kalliiksi – mitä se monelle on jo nyt. Lähtökohdaksi pitää mielestäni ottaa se, että ihmisten liikkuminen ja pääsy palveluiden piiriin varmistetaan riippumatta energian hinnan vaihteluista, raakaöljyn saatavuudesta tai muista taloudellisista tai poliittisista suhdanteista. Niinpä liikenne ei voi tulevaisuudessa perustua yksityisautoilulle, edes maaseudulla.

Uskon, että tulevaisuuden ratkaisuihin lukeutuvat ainakin junayhteydet, sähköistetty liikenne, sekä kimppakyydit ja palvelutaksit, joilla yksityisiä automatkoja voidaan vähentää. Mutta se vaatii näkökulman muutoksen: sen, että autoiluun uppoavaa yhteistä rahaa ei oteta enää jatkossa annettuna vakiona, vaan se alistetaan demokraattiseen tarkasteluun rinnakkain muiden vaihtoehtojen kanssa.

Ja tarkastelun pitää todellakin olla demokraattista. Se ei siis voi tapahtua vain meidän kaupunkilaisten ehdoilla.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Tampereelta.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.