Kiitoksia pohjoisesta: Tampereen ratikka tuo työtä Pohjois-Suomeen

  • 10.11.2016

  VK Tampereen maanantaista ratikkavaltuustoa seurattiin jännityksellä ja peukalot pystyssä myös pohjoisessa Suomessa, jonne raitiovaunutilaukset luovat paljon uusia työpaikkoja. Tässä Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston onnittelut ja kiitokset tamperelaisille: Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto onnittelee Tampereen vasemmistoa keskeisen kärkitavoitteensa saavuttamisesta raitiotiehankkeen nytkähdettyä vihdoin eteenpäin. ‒ Vaikka Tampereen Vasemmiston tavoitteena oli saada rakentaminen alkamaan jo 2014, niin hämäläisille suotakoon kolmen vuoden viivästys […]

Kontula: Digitaalinen työkalupakki pienyrittäjille

  • 9.11.2016

Teksti: HEIKKI SUOMINEN    Kymmenet eri alojen pienyrittäjät ovat osallistuneet kansanedustaja Anna Kontulan (vas.) pienyrittäjien digitaalista työkalupakkia koskevan aloitteen valmisteluun. Kontula jätti tiistaina eduskunnalle toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on helpottaa pienyrittäjien arkea ja laskea etenkin byrokratiasta aiheutuvia kustannuksia. Suomessa valtaosa yrityksistä on alle 10 hengen mikroyrityksiä. Myös itsensätyöllistäjien määrä kasvaa jatkuvasti. Yrittäjyyttä korostetaan Suomen talouden pelastajana […]

Innovaatio: Näin turvataan nuorille velaton tulevaisuus!

  • 9.11.2016

Teksti ja kuvat: PATUS Patus kommentoi niin ajankohtaisia kuin ajattomiakin tapahtumia ja ilmiöitä sarjavalokuvan keinoin säännöllisen epäsäännöllisesti, kun aihetta ilmenee ja puhtia, filmiä sekä mustetta riittää. Tämänpäiväisen sarjavalokuvan aiheesta lisää muualla verkossa: Hallitus leikkaa opiskelijalta 86 euroa kuukaudessa (Kansan Uutiset verkkolehti 9.11.2016) Li Anderssonilta rajua kritiikkiä opintotukileikkauksista: ”Sipilän hallituksen sukupolvipetos” (Iltalehti 8.11.2016) Sarjassa ilmestynyt: Innovaatio: Näin […]

Osa 4/6 Luokan liikkeet

  • 7.11.2016

  VESA SUOMINEN    Yhteiskunnalliseen uudistus- ja muutostyöhön ja vallitsevien olojen kumoamiseen tähtäävää vasemmistolaista politiikkaa on ollut tapana luonnehtia sosialistiseksi. Tuon sosialistisen politiikan alkuperäinen toteuttaja oli teorian sille antaman tehtävän mukaan työväenliikkeeseen järjestäytyvä työväenluokka, jolla ei ollut kapitalismissa muuta menetettävää kuin kahleensa. Eurooppalainen sosiaalidemokratia hyvästeli vähitellen sekä sosialismin että työväenluokan varaan rakentuvan poliittisen identiteetin, ja […]

Osa 3/6: Valkoisen miehen taakka

  • 5.11.2016

  VESA SUOMINEN    Yhteiskunnan painolastiksi ja politiikan kuolleeksi painoksi otaksuttujen, ”populistien” perinnöksi testamentattujen ihmisten äkäinen ja laaja aktivoituminen on osoittanut, että he ovatkin yhä edelleen hyödyllisiä puolueiden kannatuslukujen pontimena. Italiasta ja Itävallasta Ranskaan ja Saksasta Suomeen oikeistolaiset populistiset puolueet ja liikkeet ovat ratsastaneet köyhän selässä marginaalista politiikan keskikentälle. Toimittaja Tommi Nieminen kertoi ulkoministeri, perussuomalaisten […]

Virrat ja Ylöjärvi: lisäpaikka jäi parinkymmenen äänen päähän

  • 3.11.2016

  Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI    Vasemmistoliittolaiset Virroilla ja Ylöjärvellä pohtivat viime kuntavaalien jälkeen, olisiko sittenkin voitu tehdä enemmän vaalituloksen eteen. Kun paikka jää saamatta parinkymmenen puuttuvan äänen vuoksi, nousee esiin useita kysymyksiä. Olisiko ollut mahdollista saada listalle vielä ehdokas tai pari? Jäikö vaalityö heikoksi jollakin äänestysalueella? Pohjoinen Pirkanmaa on valtaosin maa- ja metsätalousaluetta, […]

Voiko yliopistoa johtaa kuin yritystä?

  • 2.11.2016

  Teksti: JAAKKO REINIKAINEN, kuvat ANTTI YRJÖNEN    Onko tuleva korkeakoulu korkeakouluyhteisön korkeakoulu, vai jonkun muun? Kenen etua yliopistofuusiossa loppujen lopuksi edes ajetaan? Tampereen yliopiston ylioppilaskunta TAMY, yhdessä teatterityön opiskelijoiden Näty:n kanssa, järjesti näitä asioita pohtimaan tänään mielenilmauksellisen No Signal -tapahtuman yliopiston Linna-kirjastossa . Osallistujia, pääsääntöisesti opiskelijoita, oli noin 100. Pääaiheena oli niin kutsuttu T3-hanke, […]

Osa 2: Vihan hedelmät

  • 2.11.2016

  VESA SUOMINEN    Finanssikapitalismin tunnuskuva on persoonaton salkkumies, jonka koko olemus viestii että bisnestä pukkaa. Sanat ”työväenluokka”, ”työväestö”, ”työväenliike” kuulostavat median uutislingossa pyöriessään menneen maailman kaiuilta kuin työväenmarssi SDP:n puoluekokouksessa. Palkansaajia ja erityisesti työttömiä koskevat uutiset ja tutkimukset ovat tuoneet toisinaan mieleen tiedotusvälineiden tavan esitellä Australian aboriginaaliväestöä. Ihmisistä puhutaan usein vain työttömyyslukuina, viranomaistoimien kohteena […]

Osa 1: Tuhoalue leviää länsimaihin

  • 31.10.2016

  VESA SUOMINEN    Ympäristöaktivisti Naomi Klein kirjoittaa Tämä muuttaa kaiken -kirjassaan oivaltavasti siitä, kuinka kaivos- ja energiateollisuuden eduille ja ympäristömyrkyille väistämättömän ja välttämättömän kehityksen paineessa uhrattavilla alueilla on ollut muutama yhteinen nimittäjä: ‒ Ne ovat köyhiä ja etäisiä paikkoja. Näiden paikkojen asukkailta puuttui poliittista valtaa, mikä johtui yleensä sekä etnisestä alkuperästä, kielestä että yhteiskuntaluokasta. […]

Persulandia löytyy läntiseltä Pirkanmaalta

  • 28.10.2016

  Teksti ja kuvitus: CAI MELAKOSKI Vuoden 2012 kuntavaaleissa perussuomalaiset sai 12,3 prosenttia koko maan äänistä, 13,5 prosenttia Pirkanmaan äänistä ja 37 prosenttia Kihniön äänistä. Läntinen Pirkanmaa on muutenkin perussuomalaisten tukialuetta, kaikissa kuudessa kunnassa puolue sai Pirkanmaan keskiarvoa suuremman kannatuksen. Pienin ääniosuus tuli Hämeenkyrössä, 15,2 prosenttia hyväksytyistä äänistä. Pirkanmaan kuntavaaliasetelmia esittelevän kirjoitussarjan kolmannessa osassa tutkaillaan maakunnan […]