Vasemmisto edistää biotaloutta Orivedellä

  • 12.2.2016

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA Biotalouden bisnesmahdollisuuksista puhutaan Orivedellä maanantaina. Tilaisuuden taustalla on Oriveden Vasemmistoln valtuustoryhmän aloite energiaomavaraisesta Orivedestä. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Reijo Kahelin on pitänyt asiaa esillä jo usean vuoden ajan. Kahelinin esityksestän Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoyhtiö Tredea ryhtyi valmistelemaan energiakeskustelun järjestämistä. Oriveden kaupungin ohella tilaisuutta on ollut järjestämässä Innovaatioperustus-pilottihanke. – Mutta edelleen edetään turhan hitain askelin kohti täysin […]

Anna Kontula herättää Suomea jakamistalouden aikaan

  • 11.2.2016

  Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI   Yksi ymmärtää jakamistalouden keinona varjella maapallon resursseja – jos tarvitsee kottikärryä 10 tuntia vuodessa, miksi ostaa oma, kun voi hankkia sellaisen yhdessä naapureiden kanssa. Toiselle jakamistalous lupaa mahdollisuuden lisäansioihin –  nettipalvelun kautta voi vuokrata asuntonsa, kun on matkoilla, ja saada tekstien käännöskeikkoja. Kolmas näkee, että veroparatiiseista käsin toimivat ylikansalliset jakamistalousjättiläiset […]

Olen kiitollinen Tampereelle

  • 9.2.2016

  Teksti ja kuva: LIISA AHOLA Tampereen kaupunki järjestää monenlaisia julkisia palveluita asukkailleen. Toiset palvelut ovat lakisääteisiä ja toisia vain kannattaa järjestää. Yksi niistä palveluista, joita vain kannattaa järjestää, ovat kuntosalit. Niitä on aika monessa kaupunginosassa ja hinnat ovat edullisia. Jos maksaa bussikortilla (oven pielessä on lukulaite) hinta on vain kaksi euroa kerta. Tällä maksulla […]

Ylöjärven valtuustossa on tolkun ihmisiä

  • 6.2.2016

RAUNO KESSELI    Nostin kaupunginvaltuutettu Matti Ylitalon rasistiset kirjoitukset sosiaalisessa mediassa esille kirjoituksessani 25.11.2015. Kirkkoneuvosto oli jo reagoinut Ylitalon kirjoitteluun ja oli päättänyt, että hänen asemansa kirkon luottamuselimissä tulee ottaa käsittelyyn. Tähän käsittelyyn ei kuitenkaan ollut tarvetta, koska Ylitalo ilmoitti joulun alla eronneensa kirkosta. Esitin, että myös Ylöjärven kaupunginvaltuuston tulisi ottaa kantaa Ylitalon kirjoitteluun ja […]

Duunarien laskiais-hauskaa säällä kuin säällä

  • 4.2.2016

Ensi pyhänä on laskiaissunnuntai, ja silloin pidetään hauskaa duunarien koko perheen laskiaisriehassa kello 13-15 Finlaysonilla, olivat sääolot millaiset tahansa. Näin julistavat tapahtuman järjestäjät, SAKn Tampereen Paikallisjärjestö ja Työväenmuseo Werstas tiedotteessaan. Finlaysonin Väinö Linnan aukiolla ja Työväenmuseo Werstaalla järjestettävän riehan portilla ei  jäsenkortteja tarkisteta, vaan kaikki halukkaat pääsevät mukaan maksuttomaan tapahtumaan. – Tapahtumassa voi ottaa esimerkiksi […]

Virheellinen tolkullisuus

  • 4.2.2016

HENRI AUTERO Tamperelainen lähti taas MV:n linjoille tekstissään ”Sääliksi käy tolkun ihmisiä”.  Siinä todetaan muun muassa seuraavaa: ” Suomalainen sosiaaliturva perustuu siihen, että jokainen auttaa itseään viimeiseen euroon saakka. Vasta sen jälkeen saa apua yhteiskunnalta. Toimeentuloluukulla tarkastetaan kantasuomalaisen tulot, pankkitalletukset, käteisvarat ja muu omaisuus. Jos tuenhakija on pimittänyt varojaan esimerkiksi ulkomaiselle pankkitilille, tuet peritään takaisin. […]

Paikallisen sopimisen varjolla puretaan neuvottelujärjestelmää

  • 3.2.2016

  Teksti MINNA MINKKINEN, kuvat: RAIMO HAVERINEN Reilut 60 Metallin Vaikuttajaa keskusteli ajankohtaisista työelämäpoliittisista asioista ja lämmitteli ehdokkaita kohti liittokokousvaaleja. Metalliliiton Vaikuttajat ryhmän vetäjä Turja Lehtonen alusti ajankohtaisista työelämäkysymyksistä. Paikallinen sopiminen puhutti väkeä eniten, sillä tilaisuudessa oli mukana kymmeniä luottamusmiehiä, jotka ovat olleet itse sopimassa paikallisia sopimuksia. Paikallinen sopiminen Hallituksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton mantra on […]

Las empleadas domésticas de Colombia

  • 2.2.2016

  Texto por MINNA MINKKINEN, foto por ANTTI SADINMAA En Colombia son principalmente las mujeres negras que trabajan en el servicio doméstico como empleadas domésticas. En Colombia la situación laboral de las mujeres negras es la más precaria puesto que sufren de prejuicios, discriminación y racismo. Según las estimaciones de la Escuela Nacional Sindical (ENS), […]

Sunnuntaibrunssi Pispalassa

  • 30.1.2016

Teksti ja kuvat: MINNA MINKKINEN Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki valtuustoaloitteen, jossa esitetään kaupungin majoitusta matkablogareille. Tavoitteena on houkutella lisää matkailijoita kaupunkiin. Valtuustoryhmä myös bloggaa Tampereesta ja paikoista, joissa kannattaa käydä. Cafe Pispalan brunssi Cafe Pispalan brunssi on suosittu brunssipaikka, joten pöytävaraus on aivan ehdottomasti tehtävä. Saimme pöytävarauksen vasta kello 13.45, sillä varasimme pöydän vasta loppuviikosta. Cafe Pispala […]

Lempäälän vasemmiston vaihtotori ilahduttaa

  • 27.1.2016

  Teksti ja kuva: SATU KOSOLA Sadat tavarat pääsivät uusiin koteihin ja jäljelle jääneet tavarat Lempäälän kierrätyskeskuksen väki haki edelleen kiertoon laitettavaksi. Neljännen kerran järjestetty vaihtotori keräsi paikalle ennätysmäärän ihmisiä ja tavaraa. Uskoisimme, että kävijöitä oli yli 200. Ihmiset olivat liikkeellä hyvällä mielellä ja Raunon paistamat muurinpohjalätyt tekivät kauppaansa työväentalon pihassa. Kahviossa saattoi istahtaa hetkeksi […]