Merkintöjä

Tilaa Merkintöjä-artikkelit RSS syötteenä

Tammelan ja Tampellan alueen kotihoito siirtyy kaupungille yksityisen palvelutuottajan laiminlyöntien vuoksi

  • 7.2.2022
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tammelan ja Tampellan alueen kotihoidon saaga on leimannut Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnan kuluvaa kautta lähes alusta alkaen. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt Tampereen kaupungille asiassa uuden selvityspyynnön ja harkitsee nyt määräyksen antamista kahden miljoonan euron uhkasakolla tehostettuna. Tampereella Kotitori-palveluintegraattorina toimii tällä hetkellä alustapalvelu Sociala oy, jonka tekemällä sopimuksella Tammelan ja Tampellan alueen kotihoidon palveluntuottajana […]

Punaiset – he eivät unohtuneet

  • 2.2.2022
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Saksan armeijan avustamana lyhyeksi jäänyt sisällissota päättyi valkoisen osapuolen voittoon ja ennen näkemättömän julmiin rangaistustoimiin hävinnyttä punaista osapuolta kohtaan. Heitä teloitettiin ja suuri osa menehtyi nälkään ja/ tai sairauksiin vankileireillä.  Voittaneen osapuolen vainajat haudattiin kotikunnissaan arvokkain menoin, mutta punaiset saivat enimmäkseen tyytyä nimettömään joukkohautaukseen. Kalevankankaan hautausmaalla punaisten joukkohaudassa lepää noin kolmetuhatta vuonna 1918 kuollutta vainajaa. […]

Tampereen hyvinvointikertomus kertoo pahoinvoinnista

  • 26.1.2022
  • TEKSTI: MILKA HANHELA

Ensi viikolla kaupunginvaltuuston kokous käsittelee Tampereen kaupungin hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa. Hyvinvointikertomus on laaja katsaus kaupunkilaisten elämään, eikä sen sanoma yllätä varmasti ketään, joka on seurannut mielenterveysuutisointia koronapandemian aikana. Mutta koska asia on tärkeä, niin kerrataan. Tamperelaisten, erityisesti tamperelaisnuorten, psyykkinen kuormitus on kasvanut valtavasti viimeisen kahden vuoden aikana. Jo ennestään huono tilanne on pahentunut aiemmasta niin, […]

Osavoitto Pispalan kulttuurihistorialle

  • 19.1.2022
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Yhdyskuntalautakunta käsitteli vuoden ensimmäisessä kokouksessaan tiistaina Hervannan Opiskelijankatua, Kalevan puistotietä, Raholaa ja Pispalaa.  Opiskelijankadun ja Kalevan puistotien alustavat uudet katusuunnitelmat näyttävät hyviltä. Sen sijaan Raholan radanvarren korttelin estetiikka herättää epäilyksiä. Pispalassa saavutettiin osavoitto, vaikka Tahmelan torpan tontin historialliset rakennukset ei saa arvoisiaan naapureita. Aloitetaan iloisista kokousuutisista. Hervannan Opiskelijankadun ilmettä kohennetaan. Alustavan luonnoksen mukaan luvassa on […]

Suvaitsevaisuuden aika on ohi

  • 19.1.2022
  • TEKSTI: JAVIERA MARCHANT AEDO

Poliittisena pakolaisena, maahanmuuttajana ja latinana olen kuullut kyllästymiseen asti, miten suvaitsevaisia valkoiset suomalaiset ovat. Olen kuullut sen lapsesta asti, eikä se ole vielä 30 vuotta myöhemminkään osoittanut laantumisen merkkejä. Olen kyllästynyt siihen.  Olen kyllästynyt erityisesti siihen, että saan kestää rasismia, läskifobiaa, naisvihaa ja muutenkin eriarvoistavaa ja syrjivää kohtelua samoilta ihmisiltä, jotka pitävät itseään suvaitsevaisina. Perinteisesti […]

Kiitos koulukuraattorilleni

  • 13.1.2022
  • TEKSTI: AATU KORHONEN

Hyvinvointivaltio on rakennettu sille yksinkertaiselle idealle, että kaikilla kansalaisilla, taustastaan riippumatta, on oikeus koulutukseen, terveyteen ja turvallisuuteen. Suomessa otetaan koppia lapsista jo hyvissä ajoin ennen syntymää, kun tuleville vanhemmille tarjotaan muun muassa neuvolapalveluita ja äitiyspakkaus. Lapselle ja hänen vanhemmilleen turvataan hyvän elämän ainekset, joista lähteä rakentamaan tulevaisuutta. Vaikka ainekset olisivatkin kasassa, ja elämän alkutaival turvattu, […]

Tampere tarvitsee enemmän taidetta

  • 7.1.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Tampere tarvitsee enemmän taidetta lisäämään kaupungin viihtyisyyttä ja kaupunkilaisten hyvinvointia. Taide tekee meille kaikille hyvää, se saa ajattelemaan ja tuntemaan. Parhaimmillaan taide pysäyttää ja saa pohtimaan asioita totutuistakin poikkeavista näkökulmista. Kaupungissa on tällä hetkellä yli 450 julkista veistosta ja monumenttia. Niistä merkittävä osa on sijoitettu kaupungin keskusta-alueelle. Uusia lähiöitä, kuten Vuoresta rakennettaessa, taide on ollut […]

Politiikka ei pysähdy koronavuosinakaan

  • 22.12.2021
  • TEKSTI: MIKKO AALTONEN

Päättymässä oleva vuosi on jälleen mennyt poikkeuksellisissa oloissa, jos niitä tavanomaisia oloja koskaan on ollutkaan. Varmaa on kuitenkin se, että maailma on jollain tavalla muuttunut, mutta vielä ei ole ihan varmaa mihin suuntaan. Koronapandemia on suurimman muutoksen takana. Virus jatkaa kulkuaan ja vaikka välillä ehdittiin ajatella sen hellittävän, on todennäköistä, että se on kanssamme vielä […]

Tulit ihan oikeaan paikkaan

  • 15.12.2021
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Pompottelu, temppurata, viidakko. Kolme sanaa, jotka tuntuvat toistuvan usein keskusteluissa suomalaisista sosiaali- ja terveyspalveluista. Avun etsimistä värittävät kokemukset epätietoisuudesta ja turhautuneisuudesta: Soitinkohan nyt oikeaan paikkaan? Toivottavasti tulin tällä kertaa oikeaan paikkaan. Meillä Suomessa on monin tavoin mitattuna aivan erinomainen sosiaali- ja terveydenhuolto. Työntekijämme ovat koulutettuja ja valtavan ammattitaitoisia, monet asiakasmaksut määräytyvät tulojen perusteella ja palveluita […]

Vaikuta, jottet tule osallistetuksi!

  • 8.12.2021
  • TEKSTI: NOORA TAPIO

Hei, poliitikko tai viranhaltija. Haluatko, että koulujen pihat ovat prameammat ja puistot hienommat niissä kaupunginosissa, joissa asuu sitä parempaa väkeä? Järjestä osallistuvan budjetoinnin hanke, jossa kaikki kaupunkilaiset kilpailevat siitä, miten niukka rahapotti käytetään ihmisten arjen ympäristöjä parantamaan! Onko kaupungissa vähän liikaa päiväkoteja, pitäisikö niitä lakkauttaa lähiöistä? Toteuta päiväkotiverkosta koko kaupungin yhteinen keskustelutilaisuus arki-iltana! Vielä parempi, […]