Lempäälä
Syrjiikö Nysse osaa opiskelijoista?
- 3.6.2022
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Tampereen seudun joukkoliikenteessä, tuttavallisemmin Nyssessä opiskelija-alennuksen saaminen edellyttää, että opiskeluoikeus voidaan tarkistaa opintopolkujärjestelmästä. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan ulkopuoliset koulutustoimijat eivät lakisääteisesti kuulu Opintopolku -palvelun piiriin. Opiskelu opintopolkuun kuulumattomissa oppilaitoksissa voi kuitenkin olla kokopäiväistä ja niihin myönnetään opintotukea. Tällaisia oppilaitoksia Suomessa ovat muun muassa Poliisiammattikorkeakoulu ja Pelastusopisto, jonka opiskelija ei saanut Nyssen opiskelija-alennusta ollessaan palkattomassa työharjoittelussa Tampereella […]
Vappua juhlitaan jälleen yhdessä – Pirkanmaan vappuopas
- 29.4.2022
- TEKSTI: VK
Työväen vappua juhlitaan jälleen perinteisin vappumarssein, vappujuhlin, muistotilaisuuksin ja musiikkitapahtumin eri puolilla Pirkanmaata. Vasen Kaista -verkkolehden vappuopas kattaa 32 tilaisuutta 12 pirkanmaalaisessa kunnassa. Suurin osa vappujuhlista ja muistotilaisuuksista järjestetään paikallisten työväen poliittisten ja ammattijärjestöjen voimin. Juhlapuheiden pitäjistä useimmat ovat kunnallisvaltuutettuja ja ammattiyhdistysliikkeen luottamushenkilöitä. Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen puhuu Akaassa ja Sastamalassa, JHL:n puheenjohtaja Päivi […]
Lempäälän vasemmisto ehdottaa kulttuurille erillistä kohdeavustusta
- 21.2.2022
- TEKSTI: VK
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti Lempäälän tammikuun kokouksessa valtuustoaloitteen kulttuurihyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisestä. Aloitteessa esitetään perustettavaksi kohdeavustusta yhteisöllisyyttä lisäävien tapahtumien järjestämiseksi. – Taiteella ja kulttuurilla on merkitystä meidän kaikkien hyvinvoinnille, kokonaisterveydelle ja osallisuuden tunteelle. Kulttuurihyvinvointi on erittäin osuva termi kuvaamaan juuri tätä seikkaa, perusteli vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Satu Kosola Lempäälän valtuuston tammikuun kokouksessa. Kosola jatkoi, miten kulttuuriin […]
Työstä turvaa myös tulevaisuudessa
- 8.6.2021
- TEKSTI: SATU KOSOLA, VIRVA-MARI RASK
Suomi ja sen kunnat taistelevat kohonneiden työttömyyslukujen kanssa. Työttömien osuus työvoimasta oli Lempäälässä 6,5 prosenttia. vuonna 2019. Vuonna 2020 se oli jo 10,2 prosenttia. Suurin yksittäinen tekijä työttömyyden kasvuun on tietysti korona. Koronan lisäksi julkisuudessa puhutaan paljon kohtaanto-ongelmasta työttömyyden syynä. Kohtaanto-ongelman nähdään usein olevan vain työttömien vika. Kuitenkaan parturi-kampaajalla tai media-assistentilla ei ole mahdollisuutta työllistyä […]
Kirjastot paljon vartijana
- 4.5.2021
- TEKSTI: MAARIT LAKKALA, ESA SALMINEN
Ylen kuntavaalikoneessa oli kysymyksenä väittämä, että lähikirjastoja tarvittaisiin nykyistä vähemmän, kun kirjat ja muu materiaali muuttuvat digitaaliseksi. Olemme aivan eri mieltä väittämän kanssa. Kirjastotoiminta on toki muuttunut viime aikoina ja tulee muuttumaan jatkossakin, mutta lähikirjastojen merkitys ei ole poistumassa tai edes vähenemässä. Kirjastotoimintaa on supistettu tälläkin hetkellä koronan hillitsemiseksi. Keväällä 2020 kirjastot suljettiin jopa kokonaan […]
Kestävä kasvu tarvitsee toimivaa joukkoliikennettä, ei uusia moottoriteitä
- 11.3.2021
- TEKSTI: RAINE LAKKALA
Olen seurannut keskustelua Puskiaisten oikaisusta. Keskustelu on saanut osin kummallisiakin piirteitä, jossa ihmisiä yritetään saada hankkeen taakse pelottelemalla lisäkaistojen tuomilla tonttien pakkolunastuksilla, uusien alueiden kaavoittamisen mahdottomuudella tai että Sääksjärvelle ei tule rautatieasemaa ilman oikaisua. Tieverkon rakentaminen kasvaville liikennemäärille on itseään voimistava kierre. Kun tehdään uusia väyliä, niitä myös käytetään enemmän. Ihmiset siirtyvät pois vaihtoehtoisilta reiteiltä, […]
Lempäälän vasemmisto: yhteistyöllä parannetaan kuntalaisten palveluja
- 26.1.2021
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA, CAI MELAKOSKI
– Intensiivisen tuen, itu-luokkien perustaminen ensin alakouluihin ja sitten yläkouluihin on hyvä esimerkki siitä, mitä valtuustossa voi tehdä, vastaa Lempäälän kunnanvaltuutettu Satu Kosola kysymykseen mitä vasemmistoliitto on kunnassa saanut aikaan. Itu-luokkia perustaminen sai alkunsa oli Kosolan esityksestä talousarviovaltuustossa Valtuuston keskinäistä ilmapiiriä Kosola kuvaa rakentavaksi. Yhteistyö etenkin sosiaalidemokraattien ja vihreiden kanssa on toiminut. Tämän vuoden talousarvioon […]
Vasemmiston muutosesitykset hyväksyttiin: ratikassakin lastenvaunujen kanssa maksutta, käteismaksu nyssessä säilyy
- 28.10.2020
- TEKSTI: VK
Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan päätti tiistaisessa kokouksessaan, että raitiotievaunussa lastenvaunujen kanssa matkustava saa matkustaa maksutta, kuten busseissakin. Lisäksi lautakunta päätti säilyttää käteismaksun busseissa. Päätökset syntyivät äänestysten jälkeen. Vasemmistoliiton lautakuntajäsen Marja-Riitta Martti esitti Terhi Haukan (vas.) kannattamana päätösesitykseen muutosta, jonka mukaan ensi vuoden huhtikuun alussa käynnistyvässä raitiotien koeliikenteessä matkustaminen lastenvaunujen kanssa on maksutonta. Lautakunta ei hyväksynyt yksimielisesti […]
Lempäälän vasemmiston ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat
- 26.10.2020
- TEKSTI: SATU KOSOLA
Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestö nimesi eilen ensimmäiset yhdeksän kuntavaaliehdokastaan. Ehdolle lähtevät kaikki tämän kauden valtuutetut, Hannele Lehikoinen, Satu Kosola ja Tarja Rossi. Lehikoiselle kuluva kausi on jo toinen, Kosola ja Rossi ovat ensimmäisen kauden valtuutettuja. Tarmokas naiskolmikko on tällä kaudella saanut runsaasti kokemusta luottamustehtävien hoidosta ja vaikuttamisesta. Hannele Lehikoinen on myös kunnanhallituksen jäsen, Satu Kosola johtaa […]
Pirkanmaan vappu 2020: Kunniakäyntejä punaisten muistomerkeillä ja videopuheita
- 2.5.2020
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Vuoden 2020 vappu oli perinteinen mutta erilainen. Tampereella ei ollut työväenjärjestöjen vappujuhlaa, vain viisi pulua mittaili Jugend-toria puolenpäivän aikaan, ja autiota oli muissakin Pirkanmaan vappujuhlapaikoissa. Vappujuhlia vietettiin ruutujen äärellä virtuaalivappuja seuraten. Kunniakäynnit punaisten muistomerkeillä tehtiin, mutta minimaalisin osanottajajoukoin. Vasen Kaista -verkkolehden tämänvuotinen Pirkanmaan vappureportaasi kattaa viisi videotallennetta vappupuheista ja kunniakäynnit punaisten muistomerkeillä Kangasalla, Lempäälässä, Tampereella […]