Suomi
1/5 Pendelöijän perspektiivistä: Akaa on kasvun keskiössä
- 8.3.2024
- TEKSTI: VALTTERI MÖNKÖ
Tämä juttusarja kertoo pendelöinnistä ja junamatkustamisesta osana opiskelijan arkea. Juttusarjassa paneudun tarkemmin myös tilastoihin, tunnelmiin ja kanssamatkustajiin, joita olen haastatellut koulumatkoillani. Tämä on sarjan osa 1/5. Tervetuloa mukaan. Asun keskellä Suomen nopeinta 180 kilometriä Suomen kasvukäytäväksi nimitettävä alue ulottuu Helsingistä Tampereelle ja Tampereelta Seinäjoelle. Yhtenä merkittävistä tekijöistä tämän vireän, kasvavan ja eloisan alueen taustalla on […]
Ruokaa, ei parkkipaikkoja
- 16.2.2024
- TEKSTI: SARALEENA AARNITAIVAL
Kotiplaneettamme maapinta-alasta jo 37 prosenttia on maatalousmaata. Ihmisten ruoantuotannon alta hävitetään edelleen valtavat määrät metsiä, soita ja muita tärkeitä elinympäristöjä. Kasvava väkimäärä tarvitsee ruokaa, jota 1960-luvulla kiihtyneen niin kutsutun maatalouden vihreän vallankumouksen jälkeen on tuotettu enimmäkseen fossiilisten polttoaineiden ja kemikaalien avulla. Globaalissa kapitalistisessa markkinataloudessa ruokajärjestelmät ovat jo jonkin aikaa perustuneet ruoan ulkomaankauppaan. Ruokaa tuotetaan siellä, […]
Vasemmistoliiton kannattajat osasivat jälleen jakaa äänensä
- 3.2.2024
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Li Anderssonin ei päässyt presidentinvaalien toiselle kierrokselle, mutta eipä päässyt Jussi Halla-ahokaan. Vasemmistoliiton kannattajat onnistuivat jälleen kerran itseohjautuvasti jakamaan äänensä kahden ehdokkaan kesken. Tämän ansiosta vaalin lopputuloksen kanssa voi hyvin elää. Li Andersson pääsi vaalikeskusteluihin esittelemään vakuuttavalla taidollaan vasemmistoliiton näkemyksiä ajankohtaisiin asioihin, ja toisen kierroksen vaalikeskusteluissa nähdään Pekka Haavisto, joka on suhteessa lähempänä vasemmistoliiton arvoja […]
”Nyt riittää!” – tuhannet vaativat loppua hallituksen kurjistamispolitiikalle
- 2.2.2024
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
– Riikka tuu ikkunaan, täällä huutaa kansa! raikuivat reilusti yli kymmenen tuhannen ihmisen vaatimukset valtiovarainministeri Riikka Purralle (ps.) Senaatintorilla torstaina. Valtiovarainministeriä ei pyynnöistä huolimatta näkynyt, kun Senaatintorille kokoontui arviolta 13 000 ihmistä vastustamaan hallituksen työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvaleikkauksia. Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n ja STTK:n järjestämässä Stop nyt -mielenosoituksessa kuultiin useita hallituksen eriarvoisuutta lisääviä päätöksiä vahvasti kritisoivia puheenvuoroja muun muassa […]
Ilmastokatastrofi lisää turvattomuutta, vastuu on myös presidentillä
- 26.1.2024
- TEKSTI: VK
Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Li Anderssonin mielestä ilmastokriisistä ei olla keskusteltu riittävästi presidentinvaaleissa, vaikka aikamme suurimmat globaalit turvallisuusuhat liittyvät ilmastokriisin ja luontokadon inhimillisiin sekä yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. – Sotilaalliseen varustautumiseen keskittyvässä keskustelussa unohtuu usein, että ilmastopolitiikka on “kovaa” turvallisuuspolitiikkaa. Olemme menossa kohti ilmastokatastrofia, jonka aiheuttamaa turvattomuutta emme pysty edes kuvittelemaan. Jos emme onnistu rajoittamaan ilmaston kuumenemista […]
Minkälainen on koko kansan presidentti?
- 19.1.2024
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas ja puheenjohtaja Li Andersson paljasti Hervannan Varjobaariin kokoontuneille kuulijoille, ettei valinnut iskulausetta ”seuraava koko kansan presidentti” sen takia, että Tarja Halonen ja Urho Kekkonen olisivat voittaneet sillä vaalit. Sen sijaan hän haluaa iskulauseellaan muistuttaa ihmisiä siitä, ketkä kaikki todellisuudessa muodostavat Suomen koko kansan. – Kun puhutaan kansasta, suomalaisista, niin siihen kuuluvat myös uussuomalaiset, […]
Asumistukileikkaukset romuttavat pienituloisten toimeentulon
- 10.1.2024
- TEKSTI: MINNA MINKKINEN
– Asun yksin, käyn osa-aikatöissä. Asumistuen leikkaus tulee kohdallani olemaan varmaan suurin mahdollinen. Joudun tinkimään kaikesta tulevaisuudessa yhä enemmän, elän jo nyt köyhyysrajalla. Halvempia asuntoja ei ole. Tässä yksi sitaatti niistä yli tuhannesta viestistä, joita vasemmistoliitto sai ihmisiltä, kun pyysimme kokemuksia asumistuen leikkauksen vaikutuksesta heidän elämäänsä. Orpon oikeistohallitus on tehnyt asumistukeen rajut leikkaukset. Hallitus on […]
Työväenliike kansanvallan ja oikeuden puolesta
- 6.12.2023
- TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ
Kun Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917, menossa oli ensimmäinen maailmansota. Runsas kuukausi myöhemmin Suomessa puhkesi sisällissota. Se päättyi valkoisen osapuolen voittoon ja punaisen osapuolen häviöön. Siksi olemme tänään vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä. Siinä on kiveen hakattu kirjoitus: Kansanvallan ja oikeuden puolesta v. 1918 henkensä uhranneitten työläistoverien muistoksi. Kirjoitusta on syytä pysähtyä tutkimaan, sillä se pitää asiallisesti […]
Itsenäinen Suomi tarvitsee rauhaa, ei rautaa rajoilleen
- 6.12.2023
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Maailma on lähempänä suursotaa kuin koskaan sitten toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ei voi puolustella eikä hyväksyä mitenkään. Silti on kysyttävä, millaisia olivat ne askeleet, jotka johtivat sotaan. Olisiko voinut tehdä jotain aiemmin ja jos, niin miksi niin ei tehty? Yksi selvä virhe minusta on ollut Venäjän aliarvioiminen. Yhteistyötä hävinneenä suurvaltana pidetyn Venäjän […]
Median portsareita kaivataan yhä kipeämmin
- 3.12.2023
- TEKSTI: JUHA DRUFVA
Rahavallan ja kansanvallan kilpailun kiristyessä media-alalla, totuus on sotaisan kisan ensimmäinen uhri. Yhteiskunnallisen totuudellisuuden särmien ja muiden kaupallisuutta haittaavien häiriötekijöiden pitäminen poissa julkisuuden valokeilasta saattaa tuntua houkuttelevalta lyhyen tähtäimen ratkaisulta. Algoritmi päivän erikoistarjouksena totuudellisuuden sijaan. Oli aika, jolloin portinvartijoina toimivat mediajohtajat ja poliitikot. Sitten tuli internet ja kaikki digitalisoitui. Maailman piti demokratisoituman yhdessä ihmisten hyvän […]